Junior Games -syyskisat Jyväskylässä 26.11.

Junior Games -kisojen sukkulaviesti

Vammaiselle lapselle ei aina automaattisesti löydy paikkaa, jossa hän pääsee innostumaan urheilemisesta. Kotikunnan urheiluseuralta ei välttämättä löydy keinoja ja uskallusta ottaa häntä mukaan seuran lasten ja nuorten kilpailuihin.

Sen vuoksi on tärkeää, että vammaisille ja erityistä tukea tarvitseville lapsille on järjestetty omia kilpailujaan Suomessa jo 1980-luvulta saakka. Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n järjestämät Junior Games -syyskisat keräävät Jyväskylän Hipposhallille yli 350 lasta ja nuorta keskiviikkona 26. marraskuuta 2014.

Syyskisoissa kilpaillaan yleisurheilun kolmiottelussa, sukkulaviestissä ja näkövammaisten pallopelissä sokkopingiksessä. Kolmiottelussa lajeina ovat tuttujen juoksujen, pituushypyn ja kuulantyönnön lisäksi monia sovellettuja lajeja, kuten pyörätuolislalom ja tarkkuuspallonheitto. Suoritettavat lajit määräytyvät sen mukaan, mihin luokkaan osallistuja kuuluu. Luokittelu ja soveltaminen ovat kisoissa avainasemassa, kuten vammaisurheilussa yleensäkin.

Kilpailemisen kynnys on laskettu mahdollisimman matalalle, jotta kaikki voivat osallistua vammaan katsomatta. Silti Junior Games -kisat voivat toimia alkuaskeleena myös aktiivisempaan urheilunharrastamiseen, aina maailman huipulle saakka, kuten esimerkiksi entiset Junior Games -kilpailijat ja nykyiset vammaisyleisurheilun arvokilpailumitalistit Leo-Pekka Tähti, Henry Manni ja Amanda Kotaja ovat osoittaneet.

– Yksi näiden kisojen tärkeimmistä tehtävistä on antaa kipinää urheilun harrastamiselle. Toisaalta monelle, jotka aloittavat Junior Games -kisoissa käymisen jo pienenä lapsena, näistä ehtii muodostua koko nuoruuden kestävä vuotuinen perinne, jota odotetaan innolla, sanoo Junior Games -kisoista vastaava VAU:n nuorisotoiminnan suunnittelija Anu Hämäläinen.

 

Junior Games -syyskisat ke 26.11.2014 Jyväskylän Hipposhallilla

Ohjelma

9.00 Kilpailut alkavat (kolmiottelun non-stop -pisteet, sokkopingisturnaus)

11.30 Avajaiset

12.00 Sukkulaviestit

12.30 Kilpailut jatkuva

13.30 Alle 13-vuotiaiden ja harrastesarjalaisten palkintojenjako

14.30 Alle 16- ja alle 19-vuotiaiden kilpasarjojen palkintojenjako

 

Lue lisää Junior Games -kisoista