Valtti-ohjelma auttaa jatkossakin vammaisia lapsia ja nuoria liikuntaharrastuksen löytämisessä

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n vuonna 2016 pilotoima Valtti-ohjelma osoittautui onnistuneeksi välineeksi vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunnan harrastamisen lisäämiseen. Niinpä Valtti saa jatkoa. Vuoden 2017 Valtti-haku avautuu maaliskuussa ja päättyy huhtikuun lopussa.

Valtti-ohjelma oli osa EU-rahoitteista SEDY-hanketta (Sport Empowers Disabled Youth), jossa oli mukana yhdeksän partneria seitsemästä maasta. Suomessa pilotoitu Valtti-ohjelma nousi hankkeen keskeisimmäksi toimintamalliksi.

Valtti-ohjelmaan pystyivät alkuvuoden 2016 aikana hakemaan mukaan 6–23-vuotiaat erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret. Samanaikaisesti ohjelmaan haettiin Valtteja, jotka koostuivat enimmäkseen Valtti-ohjelman 19 kumppanioppilaitoksen opiskelijoista. Valttien tehtävänä oli auttaa lapsia ja nuoria löytämään itselleen liikuntaharrastuksen ja innostumaan liikunnasta.

Kaikkiaan 288 lasta ja nuorta aloitti loppukesällä Valtti-kokeilut oman Valtin kanssa. Arviolta noin 200 suoritti ohjelman loppuun. Alun perin Valtti-ohjelmaan haki peräti 367 lasta ja nuorta, mutta kaikille ei riittänyt Valtteja. Ennen kokeilujen alkua joidenkin perheiden tilanne ehti muuttua, eikä kokeilujaksoja päästy aloittamaan tai ne keskeytyivät. Silti 200 liikuntaharrastusten pariin Valtin kanssa päässyttä lasta ja nuorta on erinomainen lukema pilottiohjelmalle.

– Valtti-ohjelma koettiin tärkeäksi, hyödylliseksi ja innostavaksi. Moni perhe oli kokenut aivan uusia oivalluksia lapsen harrastusmahdollisuuksista, Valtti-ohjelmasta vastaava VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari summasi palautteen antia.

Kokeilujakson jälkeen lähetettyyn palautekyselyyn vastasi 155 perhettä. Liikkumisen määrä oli kyselyn mukaan lisääntynyt 61 prosentilla vastanneista ja 54 prosenttia oli löytänyt harrastuksen. Niillä, jotka eivät löytäneet harrastusta, tärkeimpiä syitä olivat kaverin, soveltuvan ryhmän ja avustajan puuttuminen sekä kulkuvaikeudet harrastuspaikalle.

Yksi selkeimmistä esteistä erityistä tukea tarvitsevan lapsen liikuntaharrastuksen löytymiselle liittyi vaikeuteen löytää tietoa soveltuvasta liikuntatarjonnasta.

– Aktiivisimmat Valtit kertoivat soittaneensa turhaan kymmeniin urheiluseuroihin, Saari harmitteli.

Pilotti onnistui mainiosti ja paljasti esimerkiksi liikuntamahdollisuuksista saatavaan tietoon liittyviä kehityskohtia. Olisikin sääli, jos positiivisesti vastaanotettu ohjelma jäisi kertaluonteiseksi kokeiluksi. EU-tuki Valtti-ohjelmalle tuli päätökseensä, joten Valtin jatkamiselle täytyy etsiä tukea muualta. VAU on hakenut Valtin kautta liikkujaksi -hankkeelle tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä vuosille 2017–2019. Tukipäätöksestä riippuu, missä laajuudessa Valtti toteutuu 2017.

Vuoden 2017 Valtti-haku aukeaa joka tapauksessa maaliskuussa ja päättyy 30.4. Uusia oppilaitoskumppaneita VAU etsii pilotissa hieman katvealueiksi jääneistä Itä-Suomesta ja Pohjanmaalta.

– Lisäksi kuntien kanssa etsitään keinoja hyödyntää Valtti-toimintamallia osana kuntien liikuntaneuvontaa tai erityisliikuntaa, Saari toteaa.

Suomalaista Valtti-mallia kokeillaan myös SEDY-hankkeen kumppanimaissa Hollannissa, Portugalissa ja Liettuassa.

Lisätiedot Valtti-sivustolta