Sherborne-peruskurssi

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry järjestää Sherborne-peruskurssin 24.–25. syyskuuta 2016 Turussa. Kouluttajana toimii Susa Miettunen.

Veronica Sherbornen kehittelemä liikuntamenetelmä eli SDM (Sherborne Developmental Movement) on kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä, joka tukee monipuolisesti motoriikan ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. SDM-menetelmä on alun perin kehitetty kehitysvammaisten lasten ja aikuisten tarpeisiin, mutta monipuolisuutensa ja muunneltavuutensa ansiosta sitä käytetään laajasti sekä yleis- että erityisopetuksessa niin kouluissa kuin päivähoidossakin. Menetelmä soveltuu hyvin myös aikuisten ja iäkkäiden liikuntaan.

SDM-menetelmässä harjoitellaan motorisia perustaitoja, jotka ovat kaikkien monimutkaisempien taitojen perustana. Harjoittelu on fyysisesti monipuolista ja kuormittavaa, vaikka opetustuokioissa ei korostetakaan lihaskuntoa, nopeutta tai kestävyyttä. Varsinaisten motoristen taitoharjoitusten lisäksi SDM-menetelmässä pyritään liikunnan keinoin tukemaan osallistujien vuorovaikutustaitojen kehittymistä sekä harjoitellaan rauhoittumista ja rentoutumista.

Koulutuksen hinta: 220 euroa, sisältää koulutusmateriaaline, 2xlounas ja kahvi/tee

Ilmoittautumiset ja lisätiedotLiikU:n sivuilla