Ennen urheilua oli leikki

Leikkivä ihminen - Johan Huizinga

Johan Huitzingan teos Leikkivä ihminen ilmestyi jo 1940-luvulla. Huitzingalle leikki oli olennainen osa kulttuuria ja ihmisyyden olemusta. Leikki tapahtuu tietyssä ajassa ja paikassa. Leikkiin kuuluu vapaus ja vapaaehtoisuus. Leikki on arvokasta sellaisenaan. Huitzinga toteaa myös, että leikki ja urheilu ovat sukua keskenään. Leikki on hauskaa ja urheilu on vakavaa. Leikin vastakohta on tosi.

Nykyisin tiedetään myös, että leikki on välttämätöntä lapsen kehitykselle, kasvulle ja sosiaalisille taidoille. Ja siksi meillä on leikkioppaita, vinkkilistoja, pihapelipäivää ja leikkipäivää. Internet suorastaan pursuaa erilaisia leikkivinkkejä, kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhempainnetti.

Urheilussa ja liikunnassa puhutaan leikin, pelin ja kisan kieltä. Liikunnallinen iltapäiväkerho sisältää vähintään alku- tai loppuleikin. Leppoisammat höntsä- ja puulaakiryhmät toimivat tavoitteellisen kilpaurheilun rinnalla. Löytyy niitä joita motivoi kilpailu, ja toisia jotka haluavat liikkua leppoisammin kunto-, harraste-, hyöty- tai arkiliikunnan parissa. Opiskelijoiden 1970-luvulla pelaamasta sählystä kehittyi kansainvälinen kilpalaji, ja italialaisten seurustelupeli boccesta vaikeavammaisten paralympialaji. Lajitaitojen opetteluun laaditaan viitepeliohjeita, vinkkejä vammaisurheilun peleihin tai soveltavaan liikuntaan. Esimerkkinä vammaisurheilun pelikortit, Koululiikuntaliiton opas tai Palloliiton palloiluaapinen.

Vammaisurheilun pelikortit

Vammaisurheilun lajit eivät syntyneet leikistä vaan kuntoutuksesta. Vammattomien maailmasta tuttuja urheilulajeja käytettiin aluksi sodissa vammautuneiden kuntoutukseen ja virkistykseen. Kilpaileminen seurasi kuin luonnostaan. Kun ”invaliidien” urheilun arvostusta haluttiin 1960-luvulla parantaa, se tehtiin asettamalla kilpaurheilu vastakkaiseksi kuntourheilulle. Tosissaan kilpaileminen nähtiin arvokkaampana kuin harrastaminen. Lisäksi kilpaurheilun järjestäminen oli yksinkertaisempaa, koska sillä oli selkeät tavoitteet ja tulokset voitiin esittää numeroin (Myllykoski & Vasara, 1989).

Venyttelyä

Jos on ollut pakko valita, olen valinnut leikin. Höntsä ja leikki olivat hauskaa, ja niissä sai olla luova. Heti opiskelun alussa vaihdoin pääaineeni valmennuksesta opettamiseen. Kesätöitä tein esimerkiksi hupimestarina, lomaohjaajana ja peikkotätinä. Siirtyessäni 1990 Suomen Invalidien Urheiluliiton (SIU) koulutusohjaajaksi naiset, lapset ja vaikeavammaiset olivat marginaalia. Vammaisurheilu näyttäytyi ronskien miesten maailmana, jossa ratkaisevaa olivat sentit, sekunnit ja mitalit. Työhöni kuului koulutuksen ja harrasteliikunnan toteuttamisen ohella nuorisotoiminnan käynnistäminen.

Lasten ja nuorten liikunnassa leikki ja urheilu kulkivat luontevasti käsi kädessä. Järjestettiin leirejä ja kisoja, käynnistettiin erityislasten kerhoja ja kehitettiin sovellettuja pelejä, jotka soveltuvat esimerkiksi sellaisille joilla eivät toimi kädet tai jalat.

Puhallustikka syntyi 1990-luvun alussa. Olin löytänyt englantilaisen monisteen, johon oli koottu yhdeksän erilaista soveltavaa peliä. Puhallettavan tikkapelin kuvat (alla) toivat mieleeni lapsuuteni leikit merenrannalla, aseena koiranputkista tehdyt puhallusputket ja ammuksina variksenmarjat. Oli pakko testata. SIU:n harjoittelija Tomi Nurminen laati prototyypin, jonka pohjalta jousiampujat Heikki Laukkanen ja Keijo Kallunki jatkoivat kehittelyä. Loppu on historiaa. Keijon pajasta on näiden 20 vuoden aikana myyty satoja, ellei jopa tuhansia puhallustikkasettejä hengitysyhdistyksiin, kuntoutukseen ja viihteeksi. Siitä tuli ensiksi vammaisurheilun nuorisokisojen laji, ja sittemmin Invalidiliitto ryhtyi järjestämään puhallustikan MM-kisoja. Onko puhallustikka siis leikkiä vai urheilua? Ja missä menee leikin ja urheilun välinen raja?

Puhallustikkaa

Ken Blackin vierailu Suomessa vuonna 2001 oli monin tavoin käännekohta. Ken toi liikuntakulttuuriimme käsitteet inkluusio ja kaikille avoin toiminta. Leikistä ja pelaamisesta muodostui inkluusion työkaluja. Opimme käyttämään inkkupiirakkaa (inclusion spectrum) jäsentämään yhteisen toiminnan erilaisia keinoja. Se oli monelle ohjaajalle oivallus. ”Eikö inkluusio siis tarkoitakaan, että kaikki tekevät samaa?” ”Hei, tätähän voi käyttää liikuntatunnin suunnitteluun!”

Kenin motto oli ”Play together, stay together”. Yhdessä leikkimällä ja pelaamalla opitaan, että erilainen kaveri on ihan ookoo. Leikki ja liikunta ovat sosiaalista liimaa. Vammaisurheilun pelejä ja välineitä on siitä lähtien käytetty asennekasvatuksen välineenä esimerkiksi Para School Day -tapahtumissa, Liikuntamaassa ja liikunnan aluejärjestöjen leireillä.

Parhaat pelit ovat kuitenkin avoimia pelejä ja leikkejä. Siis sellaisia jotka toimivat kaikille ilman soveltamista, kuten puhallustikka, jättikuutio ja kanalinko (Ängriböörd). Jättikuutio on lämpimällä ilmalla täytetty kangaskuutio, jota voi käyttää ison pallon tavoin. Kanalingossa ammutaan viheltävää kumikanaa jättiläisritsalla. Lautapeleistä voi ideoida liikuntapelejä, kuten Antti Rusin kehittämä Afrikan tähti tai Niko Lepän Hungry Hippos. Nämä ja monta muuta soveltavaa tai avointa peliä löytyy vammaisurheilun materiaalipankista. Mukana on monta leikkiä, jotka muuntuvat ajan, paikan ja leikkijöiden mukaan.

Angry Birds (kuva: Jarno Kiintola, KymLi)

Kesä on mainiota leikkiaikaa. Leikki antaa myös aikuiselle luvan innostua ja heittäytyä. Kilpaurheilu ja höntsä eivät ole toisilleen vastakkaisia. Myös urheilusuoritukset paranevat, jos tuomme ripauksen leikkiä takaisin urheiluun.

Lähteet

  • Huitzinga, J. 1944. Leikkivä ihminen. Yritys kulttuurin leikkiaineksen määrittelemiseksi. 2.painos WSOY Porvoo 1967.
  • Myllykoski, M. & Vasara V. 1989. Suomen Invalidien Urheiluliitto 1964-1989.
  • Smith, R. & Williamson, D. 1992. Practical Innovations for Nine Adapted Activities, Games and Sports, Vol 1 Nottingham Polytecnic.

 

NÄKÖALAPAIKALTA-BLOGI

Aija Saari on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n tutkimuspäällikkö, jolla on takanaan yli neljännesvuosisata vammaisurheilun monitoiminaisena. Saari käsittelee kuukausittain julkaistavassa blogissaan "vähän kaikkea" vammaisurheilun ja soveltavan liikunnan alalta: inkkupiirakasta hankkeisiin, esteettömyydestä luokitteluun, arviointia ja seurantaa sekä miten muualla asiat on tehty. S-posti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.