Pinja Ekström: Mitä kuuluu elinsiirtoyleisurheilijan kauteen 2021?

Tämä on viimeinen viidestä urheilijablogistani. Aiemmissa blogeissa esittelin itseni, pohdin tavoitteita, muistelin menneitä arvokilpailuja ja tarjosin ajatuksia yleisesti elinsiirron saaneiden liikuttamiseen. Nyt kesän korvilla tuntuu ajankohtaiselta valottaa kulunutta treenikautta ja tulevaa.

Kauden alussa syksyllä liityin seurassa uuteen valmennusryhmään, jonka valmentaja onneksi otti loppuvuodesta kokonaisvaltaisemmin koppia harjoittelustani. Olin hetken yrittänyt vastata omasta ohjelmoinnistani ja tuntui huojentavalta antaa tehtävä osaaviin käsiin. Harjoitteluun tuli jälleen lisää järkevyyttä ja selkeä punainen lanka. Kaikkea ei treenien sisällössä myllätty uusiksi, mutta uudenlaiset ärsykkeet ovat olleet hyväksi.

Marras-joulukuun vaihteen tienoilla tiukentuneet rajoitukset keskeyttivät valmennusryhmän yhteistreenit ja treenini ovat sittemmin sujuneet pitkälti yksikseen. Etävalmennuksessakin on onneksi edetty hyvällä suunnitelmallisuudella ja tarvittaessa suunnitelmaa nopealla reagoinnilla muuttaen.

Kulunut kausi on pandemian vuoksi ollut paikoitellen haastava mutta löydän siitä myös hyvää. Kaksi isoa positiivista seikkaa ovat olleet terveenä pysyminen ja unen parantuminen. Jälkimmäisen kanssa kamppailin pahasti etenkin vuodet 2018–2019, ja MM-vuosi 2019 kului keskimäärin 5 tunnin yöunilla. Nyt tilanne on huimasti parempi, uskaltaisinkohan väittää nukkuvani useimmiten jopa normaalisti. Ihan itsestään muutos ei tapahtunut; viimeisen vuoden aikana olen työstänyt uneen liittyviä ajatus- ja toimintamallejani, ottanut käyttöön hengitys- ja rentoutusharjoitteita, kokeillut ohjatusti äärikeinona sängyssä oloajan rajoittamista (brutaalia mutta tehokasta), tehnyt viilauksia vuorokausi- ja ateriarytmiini ja saanut lisäapua painopeitosta.

Unitilanne on ehkä osaltaan vaikuttanut terveenä pysymiseen, mutta isoin kiitos siitä mielestäni kuuluu –yllättävää kyllä – koronapandemialle. Elinsiirron saaneena vastustuskykyni on pysyvästi heikennetty, jotta elimistöni ei hylkisi siirtomaksaa. Harmillisesti tämä on treenipäiväkirjojeni perusteella tarkoittanut jokaisena aiempana vuonna 15–30 päivän poissaoloa treeneistä flunssan tai influenssan vuoksi pelkästään joulu-huhtikuun välillä, ja pienet kesäflunssat päälle. Pandemian aiheuttamat toimenpiteet – yleisesti lisääntynyt käsihygienia, maskien ja turvavälien käyttö ja oma julkisten paikkojen välttelyni – näkyvät kohdallani ensimmäisenä täysin terveenä harjoituskautena: maaliskuun 2020 ja toukokuun 2021 välillä olen jättänyt hengitystieinfektio-oireiden vuoksi tekemättä harjoituksen vain 3 päivänä. On tehnyt erittäin hyvää pystyä etenemään harjoittelussa suunnitelman mukaan, hätäilemättä.

Tämä samainen heikennetty vastustuskyky merkitsee toisaalta myös sitä, että tänä kesänä en ainakaan vielä kesäkuussa luultavasti kilpaile. Elinsiirron saaneilla tehdyissä tutkimuksissa on maailmalla saatu viitettä, että meille ei kakkosrokotteenkaan jälkeen usein kehity toivotussa määrin vasta-aineita. Suosituksena olen kuullut, että elinsiirron saaneet jatkaisivat omalla kohdallaan mm. maskien käyttöä ja turvavälien säilyttämistä vielä muita pidempään, vaikka yhteiskuntaa kohti normaalia muuten hiljalleen vietäisi. Meidän suojamme perustuu ilmeisen merkittävästi muiden rokotussuojaan, joka kesän ajan on Suomessa vielä vaillinainen. Tieto ei oikeastaan yllättänyt, sillä omalla kohdallani heikko vasta-aineenmuodostus on ollut tiedossa jo aiemmin muiden rokotteiden osalta.

Hyvän treenikauden päätteeksi olisi huippuhienoa päästä kilpailemaan mutta tiedän, että pääkoppa kestää tarvittaessa tämän(kin) kesän ilman kisastartteja. Treenien perusteella voi kunnosta vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä ja näyttäisi siltä, että en ainakaan aiempia kausia jäljessä ole. Viime kesän jalan rasitusvammalla oli sellainen hopeareunus, että jalan kuntoutuksen ohella oli juoksun joutuessa telakalle yhtäkkiä enemmän aikaa käytettäväksi nousujohteiseen voimatreeniin, ja voimatasot seurauksena nousivat. Mielenkiintoista tietysti on, miten ne siirtyvät juoksuun. Oma subjektiivinen tuntemus on, että juoksu vähintäänkin tuntuu vahvemmalta.

Joka tapauksessa tulevaisuuden näkymät ovat nähdäkseni ihan valoisat, tuli kisastartteja tähän kesään tai ei. Treenit edelleen maistuvat, tavoitteet ovat edelleen samat eli MM 2023 on kiintopisteenä. Jos jotain juuri nyt odotan, se on pian koittava pienehkön valmennusryhmämme yhteistreenien paluu: erityisesti nopeustreeneissä tuntuu aina oma tekeminen astetta terävämmältä, kun vierellä on muita tekemässä samaa. Jos kisoihin terveysturvallisesti pystyn jossain vaiheessa kesää osallistumaan, se onkin sitten pelkkää plussaa!

Kuka?

Pinja Ekström
Seura: Lahden Ahkera
Ikä: 36
Vammaluokka: Elinsiirron saaneet
Parhaat saavutukset: 7 MM-mitalisijaa, 7 EM-mitalisijaa (joista 6 kultaa)
Ennätykset: 400m 67.90, 200m 29.46, 100m 14.28
Seuraa Pinjaa Instagramissa