Rap-artistien ilmaiskonsertti Elinsiirtoliikunnan viikon kruununa

Särre

Elinsiirron saaneiden Euroopan mestaruuskilpailut järjestetään Vantaalla 10.–17. heinäkuuta. Kisojen yhteydessä vietetään myös Elinsiirtoliikunnan viikkoa, joka on Euroopan Unionin Erasmus+ Sport -ohjelman osarahoittama tapahtumakokonaisuus.

Elinsiirtoliikunnan viikon yksi tärkeimmistä tehtävistä on levittää tietoa elinsiirroista ja elinluovutustahdon ilmaisemisen tärkeydestä. Parhaillaankin Suomessa yli 400 ihmistä odottaa elinsiirtoa, ja joka vuosi 5–10 prosenttia siirtoa odottavista kuolee, koska sopivaa siirrännäistä ei saada ajoissa.

Elinluovutustahtonsa voi ilmaista yksiselitteisesti elinluovutuskortilla. Kortin voi käydä hakemassa Elinsiirtoliikunnan viikon Sporttitori-tapahtumista, joita järjestetään ympäri pääkaupunkiseutua 11.–16.7. Sporttitori-tapahtumissa pääsee elinsiirtoasiasta kuulemisen lisäksi myös kokeilemaan sporttisia toimintapisteitä sekä tekemään maksuttoman kehonkoostumusmittauksen (yli 16-vuotiaille).

Viikon aikana järjestetään kuusi Sporttitori-tapahtumaa: Tikkurilan torilla Vantaalla (11.7.), Kansalaistorilla Helsingissä (12.7.), Käpylän urheilupuistossa Helsingissä (13.7.), Kauppakeskus Jumbossa Vantaalla (14.7.), Kauppakeskus Sellossa Espoossa (15.7.) ja Kauppakeskus Myyrmannissa Vantaalla (16.7.).

Sporttitorien päätapahtuma järjestetään tiistaina 12.7. klo 15.00–19.00 Helsingin Kansalaistorilla. Päätapahtuman ilmaiskonsertissa esiintyvät rap-artistit Särre, Gracias ja MC KOO. Tapahtuman juontajana toimii toimittaja-selostaja Tero Karhu.

Kansalaistorille saapuu myös Helsingissä 16.–24.7. järjestettäviin nuorten EM-kilpailuihin valmistautuva Suomen U20-miesten koripallomaajoukkue. Lisäksi kokeiltavana ja tutustuttavissa on monia mielenkiintoisia urheilulajeja roller derbystä padeliin. Ihmisten liikuttamisesta tapahtumassa vastaavat personal trainerit Salla Rinne, Lari Salama ja Veera Malmivaara.

Keskiviikkona 13.7. Sporttitori saapuu keskelle Helsinki Cup -juniorijalkapalloturnausta Käpylän urheilupuistoon. Ilmapuhallettavalla jalkapallokentällä pääsee testaamaan mm. Jalkapallon Pelaajayhdistyksen ja Suomen monikulttuurisen liikuntaliiton FIMU:n vetämiä futistaitopisteitä.

Elinsiirron saaneiden EM-kilpailut ja Elinsiirtoliikunnan viikon järjestävä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU toteuttaa Sporttitori-tapahtumat tiiviissä yhteistyössä Sano KYLLÄ elinluovutukselle -toiminnan kanssa.

Elinsiirtoliikunnan viikon Sporttitori-tapahtumat 11.–16.7.

  • Ma 11.7. klo 12.00–15.00: Tikkurilan tori, Vantaa
  • Ti 12.7. klo 15.00–19.00: Kansalaistori, Helsinki
  • Ke 13.7. klo 12.00–15.00: Käpylän urheilupuisto, Helsinki (Helsinki Cupin yhteydessä)
  • To 14.7. klo 12.00–15.00: Kauppakeskus Jumbo, Vantaa
  • Pe 15.7. klo 12.00–15.00: Kauppakeskus Sello, Espoo
  • La 16.7. klo 12.00–15.00: Kauppakeskus Myyrmanni, Vantaa

EM-kilpailujen ja Elinsiirtoliikunnan viikon kotisivutwww.vantaa2016.fi

Tiistain Kansalaistorin konsertin esiintyjien videoita (Youtube)

Särre – Leikkaa sukkaa

Gracias – HKI

MC KOO – Kuuma mimmi