Nyström ymmällään avauspäivän jälkeen: ”Osumat olivat kaikkea muuta kuin vakaita”

Timo Nyström

Timo Nyström jäi 17:nneksi ja näin ollen finaalin ulkopuolelle näkövammaisten ampumaurheilun MM-kilpailuissa Puolan Olsztynissa avauspäivän 60 laukauksen pystyammunnassa. Mikkelin Ampujien miestä hämmensi kilpailun jälkeen lähinnä se, ettei hän tiennyt, mistä kiikasti.

– Päivän ammunta meni kaikkea muuta kuin miten sen piti. Harmittavinta on, että en tiedä, mitä olen tehnyt väärin. Ei oikein rauhoittunut missään vaiheessa, osumat ovat kaikkea muuta kuin vakaita. Selityksiä olen pääni puhki miettinyt, Nyström sanoi.

Harjoituksissa hän löysi jo loppupuolella rauhallista suorittamista ja lähti luottavaisena finaaliin.

– Taululaitteet ovat täällä viisi senttiä matalammalla kuin kotiradalla, 137 senttiä lattiasta ampumataulun keskiöön. En saanut oikein kunnollista asentoa tänään. En ole kympin ulkopuolelle ampunut ikinä niin paljon kuin tänään. Jos olisin kehdannut, olisin jättänyt leikin kesken. Olin luvannut itselleni, etten luovuttamaan lähde.

Siksi hän ei luovuttanutkaan, vaikka päivän tarina alkoi sävyttyä jo kilpailun alkupuolella.

– Kyllä oli vaikeaa. 20 ekan laukauksen jälkeen tiesin, että peli on menetetty. En tiedä, mistä se johtuu, tekniikka hajosi ihan täysin. Huomenna on uusi päivä, luotetaan siihen.