Mitä voisimme tuoda Hollannista Suomeen?

VAU:n tutkimuspäällikkö Aija Saari vieraili marras-joulukuun taitteessa Hollannissa tutustumassa vammaisurheilun ohjelmiin ja pohti, mikä voisi toimia myös Suomessa. Tiivis viisi päivää ja 12 vierailukohdetta sisältänyt visiitti oli osa EU:n tukemaa SEDY-hanketta.

Hollanti on ensimmäisten maiden joukossa integroinut lähes kaikki vammaisurheilulajit lajiliittoihin, saavutti Riosta huikeat 62 paralympiamitalia ja siellä on kiinnostavia ruohonjuuritason vammaisten lasten ja nuorten liikuntaohjelmia. Kirsikkana kakussa InHolland korkeakoulussa testataan parhaillaan VAU:n kehittämään Valtti-toimintamallia vammaisten lasten ja nuorten saattamiseksi liikunnan harrastusten pariin.

Menestyksen eväänä keskittäminen

Hollannissa on 25 000 seuraa, asukasmäärään suhteutettuna eniten Euroopassa. Urheiluseurojen ajatellaan olevan toimivan lähiyhteisön ”sykkivä sydän”. Valtakunnan tasolla urheilu kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen (the Ministry of Health, Welfare and Sport), mutta käytännössä urheilua hallinnoidaan Olympiakomiteasta (NOC*NSF) käsin. Olympiakomiteassa vammaisurheilu ja soveltava liikunta kuuluu Rita van Drielin johtaman Grentzloos Active -ohjelman alaisuuteen.

Van Driel kertoi menestyksen johtuvan keskittämisestä ja ammattimaisesta harjoittelusta. Kärkilajien paralympiaurheilijat saavat samat edut ja harjoitteluolosuhteet kuin vammattomatkin. Kärkilajeja ovat paralympialajit boccia, uinti, pyöräily, ratsastus, yleisurheilu, painonnosto, triathlon, miekkailu, pöytätennis ja tennis.

– Papendalissa urheilijan koko elämä on organisoitu urheilun ehdoilla. He elävät, harjoittelevat, syövät, opiskelevat ja nukkuvat täällä.

Keskittäminen voi kuitenkin johtaa muiden vammaisurheilulajien kuihtumiseen, varoittaa Hollannin vammaisurheilujärjestö (Gehandicaptensport Nederland) toiminnanjohtaja Dos Engelaar. Järjestön toimisto on Niuwegeinissa yhdessä noin 10 muun lajiliiton ja Special Olympics -järjestön kanssa. Se hallinnoi seitsemää vammaisurheilulajia, kuten bocciaa, joka on yksi kärkilaji. Boccian valmennukseen korvamerkitty tuki (250 000 euroa) mahdollistaa täysipäiväisen bocciavalmentajan. Huippu-urheilutukien ohjautuessa kärkilajeille vammaisurheiluliitto joutuu säästämään maalipallon, pyörätuolirugbyn ja sokkopingiksen kilpailuista. Ilman huippu-urheilutukea ei ole asiaa kansainvälisille kilpakentille ja ilman menestystä ei pääse kärkilajiksi. Osa vammaisurheilun lajeista näivettyy.

Lajien pyörittämisen lisäksi Engelaarilla on huoli 12 000 jäsenen palveluista. Neljän hengen toimistolla ei jää juurikaan aikaa inkluusion pohtimiseen tai muiden lajiliittojen tukemiseen.

Seurainkluusion haasteena erityiskoulut  

Hollanti on hieman yllättäen Suomea jäljessä ruohonjuuritason inkluusiossa. Vammaiset lapset käyvät erityiskoulua ja käytännön ryhmät ovat pääosin erityisryhmiä. Esimerkiksi Only Friends on Amsterdamissa toimiva 25 lajin urheiluseura vammaisille nuorille. Muutama vuosi sitten valmistuneeseen ja yli 22 miljoonaa euroa maksaneeseen urheilukeskukseen mahtuisi enemmänkin nuoria, mutta erityiskoulut sijaitsevat kaukana keskuksesta. Happy2move -iltapäivätoiminnan ohjaajat puolestaan joutuvat selittelemään vanhemmille lasten pitkiä kerhopäiviä, koska vammaisten lasten liikuntakerhoihin tullaan pitkien matkojen päästä erityiskouluista. Erityiskoulusta voi olla pitkä loikka tavalliseen urheiluseuraan.

Erityiskoulujen etu on että niihin voi tuoda juuri tälle oppilasryhmälle sopivia lajeja. Special Heroes -ohjelma ulottuu Hollannin 500 erityiskoulusta jo 400:aan. Urheiluseurat tulevat neljäksi viikoksi ohjaamaan erityiskoulun liikuntatunnit ja Special Heroes maksaa seuraohjaajien palkkiot. Noin 12-15% koululaisista arvioidaan jo löytäneen jäseneksi lähiseuraan. Esimerkiksi ”käyttäytymishäiriöisten lasten” erityiskoulussa Gildekampissa lapset osallistuivat parkourin erityiskurssille.

Mitä mukaan meille Suomeen?

Menestyvät urheilijat ovat todellisia kansan sankareita ja urheilua rakastava maa haluaa kaikki liikkumaan myös ruohonjuuritasolla.

– Ohjelmia on moneen lähtöön, mukana myös helmiä. Toisaalta mikään ohjelma ei ole sellaisenaan siirrettävissä maasta toiseen. Esimerkiksi Special Heroes ei toimisi meillä Suomessa, sillä olemme Hollantia pitemmällä lähikouluajattelussa, Saari sanoo.

Yksi konkreettinen ”parastettava” idea voisi olla Olympiakomitean Yhdessä kultaan -ohjelma (Samen voor Goud), jossa paralympiaurheilijat saivat oman tsempattavan, joka tähtää omaan ”kultatavoitteeseen”.

– Tavoite voi olla vaikka 10 kilon painonpudotus, säännöllinen harrastaminen tai oman uintiajan parantaminen vuoden aikana. Urheilijatsemppari motivoi esimerkiksi lähettämällä fiiliskortteja kisamatkalta ja neuvomalla harrastuksen aloittamisessa.

Uniek Sporten -verkkopalvelusta Saari on erityisen kiinnostunut.

– Meillä VAU:ssa on jo Löydä oma seura -palvelu, mutta Uniek Sporten on askel pidemmälle. Se voisi yhdistää eri harrastuspaikkalistaukset, kuten kuntien erityisliikunnan ja järjestöjen vammaisurheilun tai soveltavan liikunnan ryhmät.