Liisa Liljalle paratriathlonin Euroopan mestaruus – "Seuraava tähtäin olla maailman paras"

Liisa Lilja

Suomen ainoa edustaja paratriathlonin EM-kilpailuissa, naisten PT2-luokassa kilpaileva Liisa Lilja teki suomalaista triathlonhistoriaa ja saavutti upean suorituksen jälkeen Euroopan mestaruuden Itävallan Kitzbühelissä.

Paratriathlonissa kilpaillaan ns. sprinttimatkalla, jossa uintiosuus on 750 metriä, pyöräily 20 km ja juoksu 5 km. Aikaisempien päivien aurinkoinen sää vaihtui kilpailuaamuna vesisateiseksi ja varsinkin juoksuosuuden alussa vettä satoi todella rankasti.

Kilpailun uintiosuus käytiin Alppien ympäröimässä Schwarzsee-järvessä, jossa ei juuri aallokkoa ollut ja uintireittikin oli hyvin selkeä. Liljan kilpailu lähti hyvin käyntiin ja hän ottikin oman luokkansa piikkipaikan heti lähdössä. Hyvin sujuneen vaihdon jälkeen Lilja lähti pyöräilyosuudelle puolentoista minuutin johtoasemassa. Sade teki tiet liukkaaksi, mutta reitti oli selväpiirteinen neljästi ajettu viiden kilometrin edestakainen reitti, eikä kaatumisia onneksi nähty.

Liljan kohdalla järjestäjien liikenteenohjaus pyöräilyosuudella petti pahan kerran, hänen tullessa ensimmäistä kertaa reitin kääntöpaikalle. Jostain syystä suljetulle reitille oli päässyt auto, joka oli lähes poikittain Liljan tullessa kääntöön.

– Siinä meni varmasti 20–30 sekkaa. Ihan piti kenkä irrottaa pedaalista, pysähtyä ja katsoa mitä tapahtuu, ennen kuin uskalsi kääntyä ja jaktaa matkaa, kommentoi Lilja tapahtumaa.

Juoksuosuudelle lähdettäessä ero seuraavaan Iso-Britannian Fran Browniin oli pysynyt samana ja takasi turvallisen etumatkan. Juoksu oli Liljan kauden parasta ja uran ensimmäinen voitto ja samalla Euroopan mestaruus alkoi varmistua ensimmäisen 2,5 kilometrin kierroksen jälkeen. Liljan upea suoritus sai lopulta historiallisen päätöksen ja maalilinjan jälkeen tyytyväinen Lilja palkittiin uran ensimmäisellä arvokilpailuvoitolla.

– Oli todella kova kisa kelin takia. Vettä tuli kuin aisaa, mutta keskityin siihen, että tein vain oman suorituksen ja päätin, että nyt taistellaan loppuun saakka. Tänään oli juoksupäivä, uinti ja pyörä perushyvää suorittamista. Mutta aivan mahtava tunne ja hyvä suoritus. Nyt se eka voitto vihdon tuli ja seuraavaksi aletaan tähdätä, että joku päivän olen maailman paras, kommentoi onnellinen Liisa Lilja suoritustaan.

Teksti ja kuva: Marko Törmänen

Paratriathlonin EM-kilpailut, Kitzbühel, Itävalta 16.6.2017

Naiset, PTS2-luokka (750m uinti, 20km pyöräily, 5km juoksu)

  1. Liisa Lilja Suomi 1.28.07
  2. Fran Brown Iso-Britannia 1.36.16
  3. Veronika Gabitova Venäjä 1.37.11
  4. Rakel Mateo Uriarte Espanja 1.40.11
  5. Veronica Yoko Plebani Italia 1.42.43