Piirustuskilpailu: Suunnittele maskotti elinsiirron saaneiden EM-kilpailuihin!

Piirustuskilpailu

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU järjestää elinsiirron saaneiden Euroopan mestaruuskilpailut 10.–17. heinäkuuta 2016 Vantaalla. Kyseessä on osallistujamääriltään suurin Suomessa järjestetty kansainvälinen erityisryhmien kilpailutapahtuma koskaan.

Sinulla on ainutkertainen mahdollisuus päästä tärkeäksi osaksi kisatapahtumaa. VAU järjestää syksyn 2015 aikana piirustuskilpailun, jossa tarkoituksena on suunnitella maskotti Vantaan EM-kilpailuille.

Urheilukilpailujen maskotit ovat perinteisesti olleet eläinhahmoja, mutta tuoreessa muistissa on myös mm. Helsingin yleisurheilun EM-kilpailujen Appy-maskotti, joka esitti mobiilisovellusta. Maskotti voi siis olla käytännössä millainen vain, ainoastaan mielikuvituksesi on rajana!

Piirustuskilpailun voittajaksi valittava työ on tarkoitus jatkojalostaa kisojen viralliseksi maskotiksi, joka esiintyy kisatuotteissa. Kaikista kilpailuihin osallistuvista töistä kootaan näyttely kisoihin osallistuvien urheilijoiden majoitushotelliin.

Piirustuskilpailun voittaja saa palkinnoksi 100 euron lahjakortin johonkin seuraavista kauppaketjuista: BR-Lelut, Intersport, Suomalainen Kirjakauppa. Lisäksi kahdelle muulle työlle annetaan kunniamaininnat, ja näiden piirtäjät palkitaan 50 euron lahjakorteilla johonkin edellä mainituista liikkeistä.

Kilpailuun osallistuvat työt tulee palauttaa 29.1.2016 mennessä osoitteeseen: VAU, Teemu Lakkasuo, Radiokatu 20, 5. krs., 00240 Helsinki tai skannattuna sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Työn palauttamisen yhteydessä tulee ilmoittaa piirtäjän nimi, ikä ja (huoltajan) yhteystiedot.

Lisätiedot: VAU, Teemu Lakkasuo, puh. 040 565 1001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Elinsiirron saaneiden EM-kilpailujen järjestelyissä ovat mukana Munuais- ja maksaliitto sekä Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE.