Liikuntapaikkarakentaminen: Kunnan vammaisneuvoston merkitys esteettömyysasiantuntijana kasvussa

Mikkelissä järjestettävässä Liiku terveemmäksi esteettä -seminaarissa käsitellään liikunnan harrastamisen esteettömyyttä ja saavutettavuutta laaja-alaisesti. Yksi tärkeimmistä tekijöistä liittyy rakennettujen liikuntapaikkojen esteettömyyteen.

Seminaari järjestetään keskiviikkona 7. lokakuuta klo 12.00–16.00 Etelä-Savon ammattiopistolla. Yksi puhujista on Itä-Suomen aluehallintoviraston johtaja Matti Ruuska, joka kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön sekä aluehallintovirastojen kriteereistä liikuntapaikkarakentamiseen ja saneeraamiseen jaettaville avustuksille.

Viimeistään Valtion liikuntaneuvoston vuonna 2014 julkaiseman Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirjan myötä esteettömyystekijät nousivat painokkaiksi kriteereiksi avustusten jaossa.

– Esteettömyyden arvioimiseksi hakemukseen tulee liittää hanketta koskeva esteettömyysselvitys ja peruskorjausten osalta esteettömyyskartoitus, Itä-Suomen aluehallintoviraston Ruuska kertoo.

Usein rakentamisavustusta hakeva kunta konsultoi joko esteettömyysasiamiestä, jollaisia on vain suurimmissa kaupungeissa, tai kunnan vammaisneuvostoa.

Vammaisneuvostot koostuvat paikallisten vammaisyhdistysten aktiiveista sekä kunnan edustajista. Vaikka eri tahojen edustajista saattaa muodostua laaja-alainen asiantuntijakaarti esteettömyysasioihin liittyen, voi ongelmaksi nousta se, ettei neuvostosta löydy riittävää osaamista pohjapiirustusten tulkitsemiseen.

Mikkelissä tilanne on hyvä jo sen takia, että vammaisneuvoston puheenjohtaja Kauko Väisänen kuuluu myös Invalidiliiton esteettömyystyöryhmään ja on kaupungin rakennuslautakunnan varapuheenjohtaja. Ei hänkään mikään arkkitehti ole, mutta se ei Väisäsen mukaan olekaan oleellista.

– Tärkeintä on, että vammaisneuvostoissa osataan katsoa perusasiat kuntoon: sisäänkäynnit, luiskien kaltevuudet, parkkipaikat jne. Me käymme asioita läpi hankkeen suunnittelevan arkkitehdin kanssa, Väisänen kertoo.

Esteettömyysmääräysten puutteellinen noudattaminen suunnitelmien laatimisessa on yleisin huomautus- ja muutosvaatimusperuste hakemusten arvioinnissa, mistä voi päätellä, että kaikkialla joko vammaisneuvostoa ei ole, sitä ei kuunnella tai sen asiantuntemus ja asioihin paneutuminen ei ole riittävää.

– Etenkin pienimmillä paikkakunnilla voisi uskoa ongelmien johtuvan useimmiten kuntien asenteista. Esteettömyysasioita ei oteta riittävän tosissaan, Väisänen toteaa.

Vuoden 2017 alusta voimaan tulevan uuden kuntalain mukaan jokaisen kunnan on perustettava vammaisneuvosto joko yksin tai yhteistyössä lähikuntien kanssa ja annettava sille mahdollisuus vaikuttaa sellaisiin kunnan toimiin, joilla on vaikutusta vammaisneuvoston toimialaan liittyviin asioihin. Tämä tulee lisäämään vammaisneuvostojen merkitystä.

Heti Mikkelin Liiku terveemmäksi esteettä -seminaarin perään, klo 16.00–18.00 Etelä-Savon Ammattiopistolla järjestetään Sporttitori-kokeilutapahtuma, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia lajisovelluksia ja liikunnan apuvälineitä sekä tutustumaan esteettömyyskartoittajan työhön ja paikallisten yhdistysten toimintaan.

Seminaari ja Sporttitori ovat osa Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:n koordinoimaa Liiku terveemmäksi -teemavuotta. Mikkelin tapahtuman järjestävät yhteistyössä VAU, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE, Näkövammaisten Keskusliitto, Valtakunnallinen vammaisneuvosto, Mikkelin Seudun Invalidit, Etelä-Savon Liikunta ja Etelä-Savon ammattiopisto.

Seminaarin ohjelma

12.00 Esteettömyys alkaa esteiden tunnistamisesta

  • Tapahtuman avaus: aluejohtaja Heino Lipsanen, Etelä-Savon Liikunta
  • Esteettömyys ei ole mielipide: arkkitehti Niina Kilpelä, Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE
  • Esimerkkejä liikuntatilojen esteettömyyskartoituksista – Tanhuvaaran urheiluopisto: apuvälineneuvoja Jukka Parviainen, VAU
  • Esteetön aistiympäristö: esteettömyysasiamies Hanna-Leena Rissanen, Näkövammaisten Keskusliitto
  • Esteettömyys ja liikuntapaikkojen rakentamisavustukset: johtaja Matti Ruuska, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto

14.00 Kahvi

14.30 Pääseekö liikuntatilaan, pystyykö toimimaan?

  • Esteettömän ja saavutettavan liikuntatapahtuman järjestäjän tarkistuslista, toiminnanjohtaja Riikka Juntunen, VAU
  • Vuokraa liikunnan apuväline: apuvälineneuvoja Jukka Parviainen, VAU
  • Mistä tukea liikuntaharrastuksiin? järjestötyön suunnittelija Mika Saastamoinen, Invalidiliitto
  • Meidän perhe liikkuu: Jarmo ja Lenni Venäläinen
  • Miten kunnan vammaisneuvosto voi vaikuttaa? suunnittelija Tea Hoffrén, Valtakunnallinen vammaisneuvosto
  • Keskustelu: Miten meillä? Toteutuuko esteettömyys ja mitä pitäisi tehdä? Loppukeskustelua kuljettaa Kauko Väisänen, Mikkelin vammaisneuvosto & rakennuslautakunta.