Junior Games -kevätkisat 13.–14.4.2016 Kuortaneella

Kevään Junior Games -kisat järjestetään 13.–14. huhtikuuta 2016 Kuortaneen urheiluopistolla. Kisat ovat avoimet kaikille liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille sekä elinsiirron saaneille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille.

Suurin osa Junior Games -kisoihin osallistuvista kilpailijoista tulee erityiskouluista ja -luokista. Koska yhä suurempi osa vammaisista ja erityistä tukea tarvitsevista nuorista opiskelee normaaliopetuksen yhteydessä, toivoo kisat järjestävä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU kisojen tavoittavan myös heidät entistä paremmin.

Kevätkisoihin osallistuminen on maksutonta, mutta majoitus ja ruokailut urheiluopistolla on kustannettava itse (lisätiedot alempana).

LAJIT

Kevätkisoissa on lajeina yksilölajeista uinti, keilailu ja puhallustikka sekä joukkuelajeista maalipallo, boccia ja salibandy. Lajit on jaoteltu siten, että maalipallo, boccian vaikeavammaisten luokka ja salibandy kilpaillaan keskiviikkoiltapäivänä ja -alkuillasta. Uintikilpailut ja boccian luokka 2 käydään torstaiaamupäivän ja -päivän aikana. Keilailun ja puhallustikan suoritukset voi puolestaan käydä tekemässä missä vaiheessa tahansa. Näin etenkin lähiseudulta tulevat osallistujat voivat halutessaan käydä kilpailemassa vain jompanakumpana päivänä.

SARJAT

Joukkuelajeissa (maalipallo, boccia ja salibandy) kaikenikäiset osallistujat ja sekä tytöt että pojat kilpailevat samoissa sarjoissa. Yläikäraja on 18 vuotta, mutta salibandyjoukkueessa saa olla yksi yli 18-vuotias pelaaja. Uintiviestissä (4x25 m vapaauintia) kilpaillaan neljässä luokassa: liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten sekä avoimessa luokassa.

Yksilölajeissa (keilailu, puhallustikka ja uinti) on alle 13-vuotiaiden sarja ja 13–18-vuotiaiden sarja. HUOM! Uutuutena alle 13-vuotiaiden sarjassa (synt. 2004 tai myöhemmin) voi valita, osallistuuko kilpasarjaan vai harrastesarjaan. Kilpasarjassa jaetaan mitalit kolmelle parhaalle, harrastesarjassa jokainen osallistuja saa osallistumismitalin. Aiemmin alle 13-vuotiaille ei ollut kilpasarjaa, vaan kaikki saivat osallistujamitalin.

Uinnissa osallistujien tulee ilmoittaa uinnin vammaluokkansa (S1–S14 ja A). Yksilölajeista puhallustikassa ja keilailussa sekä joukkuelajeista bocciassa ja salibandyssa kilpailijat on jaettu kahteen luokkaan. Tarkemmat tiedot lajien luokittelusta löytyvät liitteenä olevista lajien säännöistä.

 

AIKATAULU

Ke 13.4.

  • 13.00–> Kilpailukanslia aukeaa, Kuortanehalli
  • 14.15 Järjestäytyminen avajaismarssiin, Kuortanehalli
  • 14.30 Avajaiset (Huom! aikaistunut alkamisaika), Kuortanehalli
  • 15.30–19.30 Kilpailut alkavat
    • Salibandy, Kuortanehalli
    • Puhallustikka, Kuortanehalli
    • Boccia (luokka 1, vaikeavamm.), Kuortanehalli
    • Maalipallo, Palloiluhalli
  • 17.00–20.00 Keilailu, Keilahalli
  • 16.30–18.00 Päivällinen
  • 20.00–21.00 Iltapala (ennakkoon varanneille)
  • 20.00–21.30 Kisadisco, Keilahalli
  • 21.00 Opepalaveri, Rantasauna

Huom! Salibandyn ja maalipallon palkintojenjaot heti pelien päätyttyä suorituspaikoilla.

To 14.4.

  • 07.00–10.00 Aamiainen
  • 09.00 Uintikilpailut, Uimahalli
  • 09.00–14.00 Keilailu, Keilahalli
  • 09.00–15.00 Puhallustikka, Kuortanehalli
  • 11.00–13.30 Lounas
  • 13.00 Boccia (luokka 2), Kuortanehalli
  • 15.30 Kilpailujen päätös ja palkintojenjakoja, Kuortanehalli

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumiset 11.3.2016 mennessä ensisijaisesti uudella sähköisellä ilmoittautumislomakkeella osoitteessa: https://www.webropolsurveys.com/S/D330E650826A38A2.par

HUOM! Myös yksittäisiä osallistujia ilmoittavat vanhemmat voivat ilmoittaa osallistujan tällä lomakkeella. Koulun osoitteeseen voi tällöin halutessaan laittaa vanhemman kotiosoitteen.

Ilmoittautua voi myös vanhaan tapaan sivun alalaidasta löytyvillä ilmoittautumislomakkeilla, jotka lähetetään joko sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai postitse osoitteeseen Timo Pelkonen, VAU / HLU ry, Sarvijaakonkatu 32, 33540 Tampere.

MAJOITUS JA RUOKAILUT

Pyörätuolinkäyttäjille majoitukset soveltuvat parhaiten Rasti-rivitalossa, Honkalan alakerroksessa ja Liikuntahotellissa. Lisäksi majoitusta on varattu Rantamajasta, Ritolasta ja Koskelasta.

Opistotason hinnat

  • Majoitus aamiaisella: 51 euroa
  • Iltapala (ke 13.4.): 5,70 euroa
  • Täysihoitovuorokausi: 72 euroa (päivällinen, aamiainen, lounas)

Liikuntahotellin hinnat

  • Majoitus aamiaisella: 65 euroa
  • Iltapala (ke 13.4.): 5,70 euroa
  • Täysihoitovuorokausi: 91 euroa (päivällinen, aamiainen, lounas)

Extra-lounas/päivällinen ke tai to: 10,53 euroa

Keskiviikkona 13.4. on myös mahdollisuus varata iltapala ennakkoon. Iltapala on tarjolla klo 20.00–21.00.

Majoitus- ja ruokalippuvaraukset on syytä tehdä etukäteen. Majoitusvaraukset tehdään suoraan Kuortaneen urheiluopistolla, puh. 06 516 6209 / Leena Suomela tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. VAU:n tekemät majoitusvaraukset ovat varattavissa 11.3. asti nimellä Junior Games. Kuortaneen urheiluopisto toivoo sellaista majoituslistaa, johon on merkitty alle 15-vuotiaiden oppilaiden määrä.