Tuija Helander: Munuaisensiirron saaneen Merrittin menestys Riossa olisi maailman seitsemäs ihme

Tuija Helander

Yhdysvaltalainen 110 metrin aitajuoksun maailmanennätysmies Aries Merritt avasi kilpailukautensa heinä-toukokuun vaihteessa Iowan Des Moinesissa. Hän sijoittui viidenneksi ajalla 13,61, joka normaalioloissa olisi ollut Merrittille keskinkertainen jopa kauden avaukseksi. Timanttiliigan avauskilpailussa Dohassa Merritt juoksi jo 13,37.

Siihen nähden, että Merritt sai munuaisensiirron vain reilua puolta vuotta aikaisemmin, 1. syyskuuta 2015, hänen alkukauden tuloksensa ovat sensaatiomaisia.

– Sillä lääkityksellä, mikä elinsiirron saaneilla on, nämä ovat huikeita aikoja, sanoo Tuija Helander, 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen haltija (54,62 vuodelta 1987), jolle tehtiin keuhkojensiirto vuonna 2000.

Uuden elimen saava henkilö saa samalla myös hyljinnänestolääkityksen, jolla nimensä mukaisesti estetään se, ettei keho ala hylkiä uutta elintä.

– Se on antidopingia, suorituskykyä alentavaa lääkitystä, Helander toteaa.

Helander joutui lopettamaan urheilu-uransa vuonna 1990 keuhkosairauden vuoksi. Uudet keuhkot hän sai vuosikymmentä myöhemmin. Siirron jälkeen, lääkityksen ollessa voimakkaimmillaan, Helander painoi vain 44 kiloa ja jalkojen lihakset olivat pahoin surkastuneet. Kilpailuaikana painoa oli ollut 13–14 kiloa enemmän.

Munuaisensiirto ja keuhkojensiirto ovat kaksi tyystin eri asiaa ja Merrittin lähtökohdat kuntoutumiseen olivat muutenkin pitkään sairastanutta Helanderia paremmat. Merrittin toimintakyky säilyi hyvänä munuaisensiirtoleikkaukseen saakka, mistä kertoo mm. se, että hän voitti MM-pronssia Pekingissä ajalla 13,04 vain neljä päivää ennen leikkausta. Hän sai munuaisen siskoltaan, eikä ehtinyt joutua dialyysihoitoon, jolla tarkoitetaan munuaisten toiminnan korvaavaa hoitoa.

– Se, että hän on pystynyt palaamaan nopeasti näin kovalle tasolle, viittaa siihen, että hänen lääkityksensä on suhteellisen kevyt, Helander pohtii.

Merrittin 110 metrin maailmanennätys 12,80 on syksyltä 2012. Samana vuonna hän voitti myös Lontoon olympiakultaa, jota hänen oli alun perin tavoitteena puolustaa vuoden 2016 olympialaisissa Rio de Janeirossa. Munuaissairaus näytti murentavan tavoitteen, mutta nyt 30-vuotias amerikkalainen on tekemässä paluuta kohti huippua.

– Jos hän pääsee olympiafinaaliin ja pärjää siellä, on se kyllä jo maailman seitsemäs ihme. Sillä tasolla kaikki kilpakumppanit ovat äärimmäisen huippukuntoisia, eikä olisi varaa antaa tällaista tasoitusta. Erittäin mielenkiintoista seurata, kuinka käy, Helander sanoo.

Merritt tähtää olympialaisiin, mutta Helanderillakin on kesällä edessään arvokilpailut, Elinsiirron saaneiden EM-kilpailut Vantaalla 10.–17.7. Helanderin lajivalikoima on laajentunut sitten 80-luvun huippuvuosien. Hän osallistuu Vantaalla eri yleisurheilulajien lisäksi lentopalloon ja sulkapalloon.

Lisätiedotwww.vantaa2016.fi