Elinsiirron saaneiden MM-kilpailut: Suomen mitalitahti säilyi vahvana loppuun asti – 38 mitalia

Kuva: World Transplant Games Malaga 2017

Suomen 41 urheilijan joukkue saavutti kaikkiaan 38 mitalia elinsiirron saaneiden maailmanmestaruuskilpailuissa Espanjan Malagassa. Elinsiirron saaneiden urheilussa painoarvo on siinä, että vakavasti sairaat ihmiset ovat elinsiirron myötä saaneet mahdollisuuden osallistua Malagassa käytyjen kaltaisiin vertaisvoimaa hohkaviin arvokilpailuihin. Silti mitaleillakin on iso merkitys saajilleen, ja Suomen joukkueen mitalisaalista voi pitää erinomaisena.

Kisojen viimeisenä kilpailupäivänä suomalaiset kahmivat yhdeksän mitalia yleisurheilusta. Takavuosien aitajuoksuhuippu, euralainen Tuija Helander tuplasi perjantain kultamitalimääränsä voitettuaan 50–59-vuotiaiden sarjan pituushypyn ja 200 metrin juoksun. Tuusulalainen Tommi Vuoristo vastasi Suomen joukkueen päivän kolmannesta kultamitalista voitettuaan 40–49-vuotiaiden sarjan korkeushypyn.

– Kisa oli kova. Lämpö ja pitkä kilpailupäivä vaikuttivat hieman suoritustasoon, totesi ensimmäisissä arvokilpailuissaan ollut Vuoristo.

Toinen ensikertalainen, tamperelainen Johanna Kankaanpää voitti hopeaa 200 metrillä 40–49-vuotiaiden sarjassa. Espoolainen Reijo Hyytiäinen saavutti kaksi mitalia lauantaina: hopeaa kiekonheitosta ja pronssia keihäänheitosta 60–69-vuotiaiden sarjassa.

Lappajärveläinen Reijo Hilli ja janakkalalainen Mauri Kuotola jakoivat korkeushypyn hopeamitalin 60–69-vuotiaiden sarjassa. Kuotola voitti lisäksi hopeaa 200 metriltä. Vantaalainen Jarmo Leväinen voitti hopeaa keihäänheitosta 50–59-vuotiaiden sarjassa.

Seuraavat elinsiirron saaneiden arvokilpailut käydään 7.–12.1.2018, jolloin Sveitsin Anzère isännöi talvilajien MM-kilpailuja.

Elinsiirron saaneiden MM-kilpailut, Malaga, Espanja 25.6.–2.7.2017

Huom! Kaikkia yleisurheilutuloksia ei ollut saatavilla vielä viikonloppuna.

Yleisurheilu

Miehet

  • 18–29-vuotiaat, 100 m, välierä 1: 1) Adam Balint Velkey-Guth Unkari 11,75,… 7) Tomi Syväjärvi Suomi 14,28.
  • 40–49-vuotiaat, 100 m, välierä 1: 1) Stephen Alan Jarvis Iso-Britannia 11,98,… 5) Jukka Saarinen Suomi 15,52.
  • 40–49-vuotiaat, 100 m, finaali: 1) Stephen Alan Jarvis Iso-Britannia 11,49, 2) Anaam Rahbar Iran 11,80, 3) Robert Laszlo Gelencser Unkari 12,14,… 8) Jukka Saarinen Suomi 14,97.
  • 60–69-vuotiaat, 100 m, välierä: 1) Dieter Poerschmann Saksa 15,51,… 3) Mauri Kuotola Suomi 16,98, 4) Hannu Ouvinen Suomi 22,49.
  • 60–69-vuotiaat, 100 m, finaali: 1) Dieter Poerschmann Saksa 14,27, 2) Suwan Bamrung Thaimaa 14,94, 3) Ronald Grainger Irlanti 15,33,… 5) Mauri Kuotola Suomi 16,13,… 8) Hannu Ouvinen Suomi 21,81.
  • 4x100 m, sarja 2: 1) Iso-Britannia B 51,91,… 8) Suomi 59,28.
  • 60–69-vuotiaat, 200 m: 1) Pramote Ladsuwan Thaimaa 34,85, 2) Mauri Kuotola Suomi 34,93, 3) Suwan Bamrung Thaimaa 36,66.
  • 40–49-vuotiaat, 400 m, välierä 1: 1) Stephen Alan Jarvis Iso-Britannia 1.02,42, 2) Marko Karhunen Suomi 1.03,17.
  • 40–49-vuotiaat, 400 m, finaali: 1) Stephen Alan Jarvis Iso-Britannia 58,37, 2) Marko Karhunen Suomi 1.00,66, 3) Csaba Zilaj Unkari 1.03,77.
  • 60–69-vuotiaat, 400 m, välierä 1: 1) Mauri Kuotola Suomi 1.22,49.
  • 60–69-vuotiaat, 400 m, finaali: 1) Andrew Lewis Iso-Britannia 1.18,00, 2) Marek Stelegowski Puola 1.20,41, 3) Mauri Kuotola Suomi 1.23,44.
  • 50–59-vuotiaat, 5km kävely: 1) Joaquin Lacon Exposito Espanja 30.25,48, 2) Patrick Anthony Gartland Irlanti 30.54,25, 3) Arduino Giorgi Italia 31.38,98,… 11) Reino Luokkanen Suomi 42.55,25,… 14) Seppo Lepistö Suomi 49.32,30.
  • 60–69-vuotiaat, 5km kävely: 1) Nejib Chabbouh Tunisia 34.54,86, 2) Frans Tshekane Maluleki Etelä-Afrikka 35.01,03, 3) Thierry Leroux Ranska 37.27,77, 4) Esko Sohlo Suomi 38.19,14.
  • 18–29-vuotiaat, 800 m: 1) Matthe Salkeld Iso-Britannia 2.05,26, 2) Montague Parnell Summers Australia 2.06,63, 3) Herculaas Cecil Lamprecht Etelä-Afrikka 2.17,77, 4) Markus Niemelä Suomi 2.32,17.
  • 40–49-vuotiaat, 800 m: 1) Alexander John Moore Iso-Britannia 2.19,54, 2) Javier Cordoba Alvarez Espanja 2.27,58, 3) David Nicholas Howard Australia 2.30,69, 4) Marko Karhunen Suomi 2.31,90.
  • 30–39-vuotiaat, kuulantyöntö: 1) Ali Heidaripoor Itan 10,82, 2) Apostolos Charitonidis Kreikka 10,42, 3) Joe Matthews Iso-Britannia 10,25,… 5) Joni Saarinen Suomi 8,81.
  • 40–49-vuotiaat, kuulantyöntö: 1) Jeremy Clifton Iso-Britannia 11,34, 2) Robert Laszlo Gelencser Unkari 11,25, 3) Tomas Burda Tšekki 10,98,… 10) Jukka Saarinen Suomi 8,72, 11) Juha Ojastenmäki Suomi 8,32.
  • 50–59-vuotiaat, kuulantyöntö: 1) Colin Noel Church Uusi-Seelanti 18,04, 2) Teijo Hietanen Suomi 12,64, 3) Istvan Sandor Korodi Unkari 11,55,… 13) Jarmo Leväinen Suomi 9,14,… 19) Reino Luokkanen Suomi 8,00,… 29) Seppo Lepistö Suomi 6,40.
  • 60–69-vuotiaat, kuulantyöntö: 1) Tommy W. Henry USA 13,00, 2) Reijo Hyytiäinen Suomi 12,73, 3) Krzysztof Gorski Puola 11,29,… 10) Reijo Hilli Suomi 9,75.

Naiset

  • 30–39-vuotiaat, 100 m, välierä 1: 1) Emma Louise Wiltshire 13,98,… 4) Tuisku-Tuulia Leinonen Suomi 17,88.
  • 30–39-vuotiaat, 100 m, finaali: 1) Emma Louise Wiltshire Iso-Britannia 12,83, 2) Suretha Maartens Etelä-Afrikka 14,17, 3) Tala Jallad USA 14,62,… 6) Tuisku-Tuulia Leinonen Suomi 17,92.
  • 40–49-vuotiaat, 100 m, välierä 1: 1) Liege Pereira Gauterio Brasilia 18,01,… 4) Johanna Kankaanpää Suomi 19,37.
  • 50–59-vuotiaat, 100 m, välierä 1: 1) Tuija Helander Suomi 14,39.
  • 50–59-vuotiaat, 100 m, finaali: 1) Tuija Helander Suomi 14,28, 2) Michelle Daley Australia 15,04, 3) Michelle Mitchell Iso-Britannia 16,10.
  • 4x100 m, sarja 2: 1) Saksa A 58,23,… 4) Suomi 1.06,64.
  • 30–39-vuotiaat, 200 m: 1) Emma Louise Wiltshire Iso-Britannia 27,89, 2) Suretha Maartens Etelä-Afrikka 30,70, 3) Melissa Jane Fehr Iso-Britannia 32,07, 4) Tuisku-Tuulia Leinonen Suomi 39,54.
  • 40–49-vuotiaat, 200 m: 1) Petra Vovesna Tšekki 33,13, 2) Johanna Kankaanpää Suomi 34,18, 3) Monia Cardin Italia 36,97.
  • 50–59-vuotiaat, 200 m: 1) Tuija Helander Suomi 31,66, 2) Michelle Mitchell Iso-Britannia 34,28.
  • 30–39-vuotiaat, kuulantyöntö: 1) Kolsoom Ebrahimi Iran 7,96, 2) Tuisku-Tuulia Leinonen Suomi 7,80, 3) Samantha Ciurluini Italia 7,47,… 5) Marjo Remes Suomi 7,05.
  • 40–49-vuotiaat, kuulantyöntö: 1) Wioletta Kimla Puola 7,53, 2) Tracey Griffiths Iso-Britannia 6,96, 3) Barb Sheble USA 6,90,… 7) Johanna Kankaanpää Suomi 6,61.

SUOMALAISTEN MITALIT 6/6 KILPAILUPÄIVÄN JÄLKEEN

Kultaa (10)

  • Joni Saarinen, keilailu, singlekilpailu, 30–39-v
  • Veijo Uotinen, 100 m rintauinti, 70+ -v
  • Veijo Uotinen, 50 m selkäuinti, 70+ -v
  • Tuija Helander, korkeushyppy, 50–59-v
  • Tuija Helander, 100 m juoksu, 50–59-v
  • Teijo Hietanen, kuulantyöntö, 50–59-v
  • Marjo Remes, korkeushyppy, 30–39-v
  • Tommi Vuoristo, korkeushyppy, 40–49-v
  • Tuija Helander, pituushyppy, 50–59-v
  • Tuija Helander, 200 m juoksu, 50–59-v

Hopeaa (18)

  • Tomi Syväjärvi, petanque, henk.koht. kilpailu, 18–29-v
  • Tarja Savolainen, keilailu, singlekilpailu, 50–59-v
  • Veijo Uotinen, keilailu, singlekilpailu, 70+ -v
  • Raimo Juuti, golf, tasoitukseton kilpailu
  • Arto Kärkkäinen, darts, 40–49-v
  • Arto Järvinen ja Rainer Nissinen, keilailun parikilpailu, 50–59-v
  • Marko Karhunen, 30km maantiepyöräily, 40–49-v
  • Markus Niemelä, tenniksen kaksinpeli, 18–29-v
  • Marko Karhunen, 400 m juoksu, 40–49-v
  • Tuisku-Tuulia Leinonen, kuulantyöntö, 30–39-v
  • Reijo Hyytiäinen, kuulantyöntö, 60–69-v
  • Jarmo Leväinen, pallonheitto, 50–59-v
  • Johanna Kankaanpää, 200 m juoksu, 40–49-v
  • Reijo Hyytiäinen, kiekonheitto, 60–69-v
  • Reijo Hilli, korkeushyppy, 60–69-v
  • Mauri Kuotola, korkeushyppy, 60–69-v
  • Mauri Kuotola, 200 m, 60–69-v
  • Jarmo Leväinen, keihäänheitto, 50–59-v

Pronssia (10)

  • Markus Niemelä, 5km katujuoksu, 18–29-v
  • Markus Niemelä, squash, 18–29-v
  • Rainer Nissinen, keilailu, singlekilpailu, 50–59-v
  • Anne Tirronen, 50m perhosuinti, 40–49-v
  • Anne Tirronen, 100m rintauinti, 40–49-v
  • Veijo Uotinen, 400m vapaauinti, 70+ -v
  • Veijo Uotinen, 50m rintauinti, 70+ -v
  • Teijo Hietanen, pallonheitto, 50–59-v
  • Mauri Kuotola, 400 m juoksu, 60–69-v
  • Reijo Hyytiäinen, keihäänheitto, 60–69-v

Suomen joukkue urheilijoiden kotipaikkakuntineen

MM-kilpailujen kotisivuthttp://wtgmalaga2017.com/en/