Miesten maalipallojoukkueella uusia vastuunkantajia Pajulahden EM-kotikisoihin

Miika Honkanen (kuva: Riku Valleala)

Vielä vuosikymmen sitten Miika Honkasella ei ollut hajuakaan, että hän tulisi kuulumaan näkövammaisten maalipallomaajoukkueen kantaviin voimiin.

Vantaalainen Honkanen, 28, valmistautuu uransa kolmansiin näkövammaisten maalipallon arvokilpailuihin. Kaksi asiaa on toisin verrattuna aiempiin koitoksiin. Ensinnäkin kyseessä ovat Honkasen uran ensimmäiset kotikisat. Euroopan mestaruuskilpailut pelataan Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa 18.–22. syyskuuta.

Toiseksi Honkanen on ensimmäistä kertaa oletusarvoisesti avauskolmikon pelaaja. Jo vuoden 2015 EM-kilpailuissa ja vuoden 2016 Rion paralympialaisissa Honkanen sai runsaasti peliaikaa, mutta nyt vastuu on kasvanut entisestään.

– Olen oppinut paremmin johtamaan peliä ja pystynyt viemään eteenpäin pelillisiä kehityskohteitani, ennen kaikkea heittopeliä, johon olen löytänyt oman heittotekniikkani. Pystyn entistä paremmin auttamaan joukkuetta myös hyökkäyspäähän, sanoo Honkanen, jonka rooli keskipelaajana on lähtökohtaisesti puolustusorientoitunut. 

Suomi voitti kahden vuoden takaisissa EM-kilpailuissa hopeaa, mutta Riossa joukkue jäi pettymyksekseen yhdeksänneksi, kun puolustettavana oli vuoden 2012 paralympiakulta. Suomalainen palloilujoukkue on voittanut olympia- tai paralympiakultaa historian saatossa vain kolmesti: kahdesti miesten maalipallojoukkue (1996 ja 2012) ja kerran naisten maalipallojoukkue (1992).

Rion jälkeen pitkäaikainen kapteeni Petri Posio siirtyi kentältä maajoukkueen valmennusryhmään. Juuri Pajulahden kotikisojen alla tähtipelaaja Erkki Miinalan heittokäden hauislihas repeytyi ja häneltä jäävät EM-kisat väliin. Takavuosien ykköskolmikosta on kehissä ainoastaan tehokas maalintekijä Jarno Mattila.

Miika Honkanen on kuulunut maalipallomaajoukkueen runkomiehiin muutaman vuoden ja elämää näkövammaisena on takana pian vuosikymmen. Honkasella on perinnöllinen Leberin tauti, joka vie näkökyvyn pahimmillaan nopeasti.

– Ehdin noin vuoden verran ajaa autolla ajokortin saamisen jälkeen, kun näkö alkoi lähteä 19–20-ikävuoden välissä. Ei ollut tiedossa, että sitä kulkee suvussa, joten sitä ei osannut odottaa etukäteen, Honkanen sanoo.

Leberin tautia kantavat eteenpäin naiset, mutta se ilmenee 80-prosenttisesti miehillä. Honkanen ei ole täysin sokea, vaan hänellä on näkökykyä jäljellä näkökentän reunoilla. Tutussa ympäristössä hän pystyy liikkumaan ilman valkoista keppiä.

Honkanen on muutenkin ehtinyt osoittamaan esimerkillään, ettei näkövamman tarvitse olla rajoite. Viime vuoden joulukuussa hän valmistui Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta Vierumäeltä liikunnanohjaajaksi.

Valmistumisen jälkeen Honkanen on tehnyt erilaisia keikkahommia enimmäkseen soveltavaan liikuntaan liittyen. Viime aikoina hänet on pitänyt kiireisenä kotikisoihin valmistautumisen lisäksi vasta perustetun vantaalaisen maalipalloseuran Aisti Sportin juoksevat asiat. Aisti Sport osallistuu alkavaan maalipallokauteen yhden SM-sarja- ja yhden 1-divisioonajoukkueen voimin.

VAU teki Miika Honkasesta pari vuotta sitten muutaman minuutin minidokumentin, joka on katsottavissa tästä:

 

Suomen joukkueet maalipallon EM-kilpailuihin Pajulahteen 18.–22.9.2017

MIEHET

  • Jarno Mattila, Espoo
  • Ville Montonen, Espoo
  • Markus Tihumäki, Espoo
  • Eetu Eronen, Espoo
  • Miika Honkanen, Vantaa
  • Joni Ylönen, Espoo

Valmentajat

  • Jarkko Pokkinen
  • Petri Posio
  • Jarno Peltovako

Huolto

  • Oskari Nyström

NAISET

  • Susanna Halme, Espoo
  • Krista Leppänen, Tampere
  • Kaisu Hynninen, Espoo
  • Iida Kauppila, Espoo
  • Maija Somerkivi, Espoo
  • Miina Grönroos, Riihimäki

Valmentajat

  • Heikki Juvonen
  • Maarit Lehto

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU:n tukitiimi

  • Mikko Häyrinen
  • Juuso Konttinen

EM-kilpailujen otteluohjelma

EM-kilpailujen kotisivut