- Kulkureitit tiloissa ja eri toimintojen välillä ovat turvallisia ja esteettömiä.
- Tallin tilat ovat selkeät, avarat ja valoisat.
- Liukuovet karsinoissa helpottavat liikkumista käytävällä, jolloin käytävälle jää kulkutilaa, eivätkä avoinna olevat ovet aiheuta törmäysvaaraa.
- Varusteet säilytetään niille varatussa tiloissa. Varusteille on varattu säilytyspaikkoja eri sijoituskorkeuksille. Varusteiden säilytyspaikat on merkitty selkeästi ja loogisesti noudattaen karsinajärjestystä.
- Ratsaille nousua varten on ramppi, joka on sijoitettu maneesiin tai maneesin lähelle rauhalliselle, tasaiselle ja kovapintaiselle alueelle. Suositeltavaa olisi, että ramppeja olisi erikorkuisia ja niitä olisi mahdollista lähestyä molemmista suunnista. Rampin pinta on luistamaton ja suojareunoissa on tummuuskontrasti. Ulkona oleva ramppi puhdistetaan säännöllisesti.
- Vammaisratsastajan käyttämälle apuvälineelle on suojaisa sijoituspaikka ratsastuksen ajaksi.
- Maneesin akustiikka mahdollistaa avustajan, ohjelmanlukija ja huutajan äänen kuulumisen ratsastajalle.
- Maneesissa peilit on sijoitettu niin, että ulkoa tuleva valo ei aiheuta häikäisyä niiden kautta.
- Maneesin ja kilpailualueen äänentoistolaitteistoon on mahdollista yhdistää induktiosilmukkatoiminto kuulovammaisia varten.
- Kulkureitit kilpailupaikoilla on erotettu selkeästi. Ratsukot ja hevoset taluttajineen kulkevat eri reittejä kuin jalankulkijat.
- Kilpailuissa merkitään selvästi katsojille sallitut alueet.
- Kilpailualueelle, -kansliaan ja maneesin tuomaritiloihin on mahdollista päästä myös apuvälineillä.
- Kilpailuissa kuulutusten lisäksi informaatio on saatavana myös kirjallisesti. Jos maneesissa ja kilpailuissa käytetään taustamusiikkia, musiikki kytketään pois kuulutusten ajaksi.
Lisätietoja urheilulajien esteettömyydestä löytyy Vammaisurheilun esteettömyyssisällöt - sisäliikuntatilat -opinnäytetyöstä















