Nuori toimija

Mietitkö mikä sinusta tulee isona? Kiinnostaako ohjaajana tai valmentajana toimiminen? Tiesitkö, että vammaisurheilussa on myös kansanvälistä nuorten toimintaa?

Nuori toimija -koulutus

Sporttiklubitoiminnan Nuori toimija -koulutus on tarkoitettu noin 13-19-vuotiaille liikunnasta ja urheilusta kiinnostuneille nuorille. Nuori toimija (Nuto) voi toimia kykyjensä mukaan monissa tehtävissä liikunnan parissa urheiluseurassa, oppilaitoksessa tai harrastekerhossa. Nuto voi olla esimerkiksi apuohjaaja, valmentajan apulainen, huoltaja, leiriohjaaja, ryhmän vetäjä tai toimitsija kilpailussa tai liikuntatapahtumassa.

Koulutukset järjestetään kahdessa jaksossa vuoden aikana ja koulutusjaksojen välissä kokeillaan toimimista leiriohjaajana, ryhmän vetäjänä, toimitsijana liikuntatapahtumissa tai muissa vastaavissa tehtävissä. Jokaiselle laaditaan oma henkilökohtainen oppimissuunnitelma. Nuori toimija -koulutus voidaan myös järjestää tilauksesta erityisoppilaitosten nuorille.

Nuori toimija -koulutus (ppt)
1913 kb, päivitetty 4.3.2011

Vuoden 2012 Nuto-koulutuksen ensimmäinen lähijakso järjestetään 20.–22. huhtikuuta Liikuntakeskus Pajulahdessa, Nastolassa. Toinen lähijakso järjestetään samassa paikassa 24.–26. elokuuta ja näiden välissä koulutukseen valitut tekevät yksilöllisen välitehtävän, jossa toimitaan esimerkiksi apuohjaajana liikuntaleirillä tai urheiluseuran harjoituksissa.

Jokaisella Nutolla tulee olla tukihenkilö, joka toimii henkilökohtaisena tukijana koulutuksen aikana. Tukihenkilö voi osallistua koulutuksen lähijaksoille ilman kustannuksia. Jos tukihenkilöä ei löydy, auttavat kouluttajat tukihenkilön löytämisessä.

Hinnat:
1. lähijakso 20.–22.4.2012, 85 euroa.
2. lähijakso 24.–26.8.2012, 85 euroa.
Hinnat sisältävät täysihoidon, ohjelman, materiaalin ja opetuksen. Matkakustannukset osallistujat maksavat itse.

Hakemukset 28.2. mennessä oheisella hakulomakkeella. Koulutukseen valituille ilmoitetaan 15.3. mennessä valinnasta.

Lisätiedot:
nuorisotoiminnan suunnittelija Tuomas Törrönen
puh. 050 408 6152, tuomas.torronen(at)vammaisurheilu.fi

Nuori toimija -hakemuslomake

Koulutukseen hakemisen perusteet

Nykyinen tilanteeni

Muuta huomioitavaa

Pakollinen kenttä

Nuori toimija -koulutuksen loikkaharjoitus

Nuori toimija -koulutuksen vatsalihasharjoitus