Sporttiklubi jakautuu vipanoihin ja nuoriin
Vipanat ovat alle 13- ja nuoret 13-vuotiaita ja sitä vanhempia vammaisia tai elinsiirron saaneita nuoria. Vipana-ikäisten lasten toiminta on pääosin perheliikuntaa. Yli 13-vuotiaille nuorille tarjotaan lajipolkuja ja tekemisen paikkoja.
Lisää liikuntaa!
Yleensä vain osa vammaisen lapsen liikunnantarpeesta täyttyy päiväkodissa, koulussa tai kuntoutuksessa. Näiden lisäksi on hyvä liikkua ja leikkiä kotona, kavereiden kanssa ja liikuntakerhoissa. Nuoren Suomen asiantuntijatyöryhmässä laaditut fyysisen aktiivisuuden suositukset kouluikäisille ovat seuraavat:
- Kaikkien 7-18-vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla
- Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää
- Ruutuaikaa viihdemedian ääressä saa olla korkeintaan kaksi tuntia päivässä
Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille (Opetusministeriö ja Nuori Suomi ry 2008) löytyy pdf-muodossa Nuoren Suomen sivuilta www.nuorisuomi.fi. Samalta sivustolta voi tilata myös Liikuntasuosituksen käytäntöön -esitteen.
Lisätiedot:
toimialapäällikkö Aija Saari
puh. 040 506 4208, aija.saari(at)vammaisurheilu.fi
nuorisotoiminnan suunnittelija Tuomas Törrönen
puh. 050 408 6152, tuomas.torronen(at)vammaisurheilu.fi
Matalan kynnyksen Sporttitoreilla voi kokeilla vammaisurheilun lajeja, kaikille soveltuvia pelejä ja toimintaratoja. Sporttitori voidaan rakentaa sisälle liikuntasaliin tai ulos pihalle. Pelipisteiden lisäksi tapahtumassa voi olla mukana esimerkiksi SOLIA:lla
-välinekokeilu, vatsalautapujottelu, motorinen rata ja paikallisten urheiluseurojen tarjonnan esittelyjä.
- Sporttiklubi-kirje, joulukuu 2011
- 765 kb, päivitetty 22.12.2011

















