Sovella ja ideoi

Sovella ja ideoi -osiosta löytyy vinkkejä sovellettuihin peleihin. Pelit on sovellettu niin, että ne sopivat eri ikäisille ja eri toimintakyvyn omaaville henkilöille.

Osiosta löytyvät ohjeet puhallustikan, tarkkuusboccian, sisäcurlingin, pöytäpelin ja pöytäkeilauksen toteuttamiseen sekä neuvoja ohjaamiseen. Välineitä on mahdollisuus vuokrata SOLIA:sta ja Malikeesta. Mukana on myös Tee se itse -osio, jossa annetaan vinkkejä välineiden tekemiseen.

Ohjeet ovat viitteellisiä. Tapahtuman olosuhteet, käytettävissä olevat välineet, ohjaaja- ja avustajaresurssit ja osallistujien toimintakyky vaikuttavat lopputulokseen. Käytä mielikuvitusta toteutuksessa, mutta muista ennen kaikkea turvallisuus. Muista, että näiden liikuntamuotojen tarkoitus on tarjota matalan kynnyksen osallistumismahdollisuus kaikille. Pelin on oltava mielekästä kaikille. Tärkeintä on, että toiminta on kivaa.

Tähän koottuja pelejä toteutetaan VAU:n yhteisissä liikunnan kokeilutapahtumissa mm. Liikuntamaassa ja Sporttitoreilla. Pelit ovat osa Säpinää sisällä -koulutusta, jossa toteuttajatahona on mukana myös Aikuis-Malike.

Lisätiedot:
aluetoiminnan suunnittelija Tiina Siivonen
puh. 040 833 4869, tiina.siivonen(at)vammaisurheilu.fi

Vinkkejä sovellettuihin peleihin

Puhallustikka
779 kb, päivitetty 10.3.2010

Puhallustikka
34 kb, päivitetty 10.3.2010

Pöytäpeli
668 kb, päivitetty 10.3.2010

Pöytäpeli
31 kb, päivitetty 10.3.2010

Pöytäkeilailu
541 kb, päivitetty 10.3.2010

Pöytäkeilailu
30 kb, päivitetty 10.3.2010

Hanskan pukeminen
165 kb, päivitetty 10.3.2010

Hanskan pukeminen
25 kb, päivitetty 10.3.2010

Tarkkuusboccia
183 kb, päivitetty 10.3.2010

Tarkkuusboccia
40 kb, päivitetty 10.3.2010

Sisäcurling
141 kb, päivitetty 26.3.2010

Sisäcurling
1281 kb, päivitetty 26.3.2010

Tee se itse -välineet
358 kb, päivitetty 10.3.2010

Tee se itse -välineet
60 kb, päivitetty 10.3.2010

Tee se itse -vatsalauta
221 kb, päivitetty 23.5.2011

Tee se itse -vatsalauta
12 kb, päivitetty 23.5.2011