Sherborne-harjoitusmenetelmä

Veronica Sherbornen kehittelemä liikuntamenetelmä eli SDM (Sherborne Developmental Movement) on kokonaisvaltainen harjoitusmenetelmä, joka tukee monipuolisesti motoriikan ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. SDM-menetelmä on alun perin kehitetty kehitysvammaisten lasten ja aikuisten tarpeisiin, mutta monipuolisuutensa ja muunneltavuutensa ansiosta sitä käytetään laajasti sekä yleis- että erityisopetuksessa niin kouluissa kuin päivähoidossakin. Menetelmä soveltuu hyvin myös aikuisten ja iäkkäiden liikuntaan.

Motorisia taitoharjoituksia ja onnistumisen kokemuksia

SDM-menetelmässä harjoitellaan motorisia perustaitoja, jotka ovat kaikkien monimutkaisempien taitojen perustana. Harjoittelu on fyysisesti monipuolista ja kuormittavaa, vaikka opetustuokioissa ei korostetakaan lihaskuntoa, nopeutta tai kestävyyttä.
Varsinaisten motoristen taitoharjoitusten lisäksi SDM-menetelmässä pyritään liikunnan keinoin tukemaan lapsen vuorovaikutustaitojen kehittymistä sekä harjoitellaan rauhoittumista ja rentoutumista. Tavoitteet ovat erilaiset riippuen siitä, onko lapsella esimerkiksi lieviä oppimisvaikeuksia tai vaikea liikunta- tai kehitysvamma.

SDM-liikunnan tavoitteena on:
• auttaa lasta toimimaan hallitusti niin, että hän oppii erottelemaan ja yhdistelemään aistihavaintoja
• luoda tilanteita, joissa lapsi voi kehittää sosiaalisia taitojaan
• luoda turvallisia toimintatilanteita vahvan itsetunnon kehittämiseksi
• edistää lapsen oppimisvalmiuksia ja kykyä toimia vuorovaikutustilanteissa
• auttaa lasta kehittymään niin, että hän hakee itseohjautuvasti tarvitsemiaan kokemuksia

VAU järjestää kursseja ympäri Suomea

SDM-menetelmää voi opiskella perus- ja jatkokursseilla, jotka kumpikin kestävät kaksi päivää. Peruskurssilla saa valmiudet ryhmän toiminnan aloittamiseen ja menetelmän käyttöön omassa työssä. Jatkokurssilla syvennetään tietoa menetelmästä ja sen soveltamisesta erilaisille ryhmille sekä perehdytään harjoitusten vaikeustason muunteluun. Molemmilla kursseilla on teoriaopetusta ja käytännön harjoituksia.
VAU järjestää kursseja eri puolilla Suomea yhteistyössä mm. oppilaitosten, kesäyliopistojen ja järjestöjen kanssa sekä tilauskursseja kaupungeille, kunnille ja muille työnantajille. Myös lyhyitä menetelmän esittelyjä ja kokeiluja järjestetään sopimuksen mukaan.

Lisätiedot:
SDM-koulutusvastaava Susa Miettunen,
puh. 040 524 3734, susamiettunen(at)gmail.com

koulutuskoordinaattori Piia Korpi
puh. 044 767 1368, piia.korpi(at)vammaisurheilu.fi

Sherborne-koulutukset 2012

VAU järjestää SDM-harjoitusmenetelmän perus- ja jatkokursseja tilauksesta.

2012 peruskurssit

14.–15.9. Pyhäjärvi
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Pohjois-Pohjanmaan Kesäyliopisto, Pyhäjärven toimipaikka, puh. 044 445 7631, kesayo(at)pyhajarvi.fi.

13.–14.10. Turku
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: LiikU, Pauliina Albrecht, puh. 040 9000 847, pauliina.albrecht(at)liiku.fi.

Powerpoint-esitykset

Sherborne-koulutus, Susa Miettunen 11.8.2011
463 kb, päivitetty 28.9.2011