Vammaisurheilun työpajoja on kuusi. Kukin työpaja on kolmen tunnin mittainen. Työpajoista voidaan räätälöidä puolesta päivästä kahteen päivään kestäviä kokonaisuuksia esimerkiksi oppilaitoksille. Tilaajan tarpeiden mukaan räätälöityjä koulutuksia voidaan täydentää esimerkiksi osioilla, joissa perehdytään pyörätuolinkäyttäjän avustamiseen tai näkövammaisliikunnan opastamiseen. Koulutus voidaan yhdistää myös Säpinää Sisällä -koulutukseen.
Työpaja 1: Vertaisohjaajan työkalut
Työpaja on tarkoitettu vammaisyhdistysten ja soveltavan liikunnan paikallistoimijoille. Sen tavoitteena on tutustua paikallisen liikuntatoiminnan järjestämisen perusasioihin.
Työpaja 2: Avoimet ovet – ratkaisuja yhteiseen seuratoimintaan
Työpaja on tarkoitettu liikuntaseurojen aktiiveille, jotka ovat innostuneet paikallisen/oman seuratoiminnan kehittämisestä kaikille avoimeksi.
Työpaja 3: Liikuntaa Kaikille Lapsille
Työpaja on tarkoitettu lasten kanssa toimiville ohjaajille ja avustajille sekä päiväkotien ja peruskoulujen opettajille. Sen tavoitteena on tutustua inkluusion käsitteeseen käytännön harjoitteiden avulla sekä pohtia liikunnan ja liikuntaleikkien soveltamista kaikille – vammaisten ja muiden erityistä tukea tarvitsevien lasten näkökulma huomioiden.
Työpaja 4: Liikunnan ja liikkujan tukipalvelut
Työpaja on tarkoitettu erityisliikunnan ohjaajille, kuntohoitajille, fysioterapeuteille, avustajille, liikuntaoppaille ja -tulkeille sekä vertaisohjaajille. Sen tavoitteena on tutustua vammaispalvelulain mukaisiin tukipalveluihin ja yhdenvertaisuus- ja liikuntalain perusajatuksiin. Koulutuksessa pohditaan keinoja, joilla vammainen henkilö voi liikunnan avulla ylläpitää kuntoaan ja toimintakykyään sekä osallistua harrastus- tai jopa kilpailutoimintaan.
Työpaja 5: Vammaisurheilu tutuksi
Työpaja on tarkoitettu vammaisliikunnasta, -urheilusta ja soveltamisesta kiinnostuneille urheiluseuratoimijoille, liikunnanopettajille ja -ohjaajille. Sen tavoitteena on tutustua vammaisurheilun lajikirjoon, luokitteluun ja päästä kokeilemaan lajeja itse.
Työpaja 6: Vammaisurheilun erityispiirteet
Työpaja on tarkoitettu vammaisurheiluvalmennuksesta kiinnostuneille ja vammaisliikuntaa ohjaaville. Tavoitteena on tutustua vammaisurheilulajeissa kehitys-, liikunta- ja näkövammaisten sekä elinsiirtourheilijoiden valmennuksen yhteisiin tekijöihin ja erityispiirteisiin sekä pohtia tuntemiensa lajien kautta omaa valmentajan rooliaan.
Lisätiedot:
koulutuskoordinaattori Piia Korpi
puh. 044 767 1368, piia.korpi(at)vammaisurheilu.fi
toimialapäällikkö Aija Saari
puh. 040 506 4208, aija.saari(at)vammaisurheilu.fi