Lapset ja nuoret

Lasten ja nuorten toimintaa toteutetaan Sporttiklubin alla. Sporttiklubi on tiedotuskanava alle 20-vuotiaille lapsille ja nuorille, joilla on jokin liikunta-, näkö- tai kehitysvamma tai jotka ovat saaneet elinsiirron. Kaikki ovat tervetulleita Sporttiklubin jäseniksi.

Lajikokeiluja

Sporttiklubi tarjoaa tietoa mahdollisuuksista päästä kokeilemaan eri liikuntamuotoja, apuvälineitä ja lajeja kerhoissa, tapahtumissa ja leireillä. Kokeilun kautta voi innostua vaikkapa maalipallon, sokkopingiksen, boccian tai sähköpyörätuolisalibandyn harrastajaksi. Vammaisurheilussa on näiden neljän erityislajin lisäksi tarjolla lähes 40 lajia. VAU:n, sen paikallisyhdistysten ja vammaisurheiluryhmien lisäksi harrastusmahdollisuuksia löytyy lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden yleisen liikunnan toimijoiden kautta.

Sporttiskerhot

Paikallisia Sporttiskerhoja on noin 40 eri paikkakunnalla. Sporttiskerhojen ohjaajat kuuluvat Sporttiklubin ohjaajarinkiin. Yleensä kerhoon voi osallistua kuka tahansa erityistä tukea tarvitseva lapsi. Kerhon paikallisjärjestäjä voi kuitenkin kohdentaa kerhon myös tietylle ryhmälle. Yleensä kerhoissa keskitytään monipuoliseen liikuntaan, kuten leikkeihin, peleihin ja lajikokeiluihin.

Kisoja

Junior Games -kisat on vammaisurheilun hauskin kisatapahtuma. Junior Games -kisoissa voi testata omia rajojaan toisten vammaisnuorten kanssa. Junior Games -kisat järjestetään kahdesti vuodessa: keväällä ja syksyllä.

Nuori toimija

Nuori toimija -ohjelman kautta voi tulla mukaan kokeilemaan ohjaajana toimimista. Liikunnan ohjaamisesta voi tulla myös ammatti. Nuto toimii monenlaisissa rooleissa: apuohjaajana, tapahtumien järjestäjänä tai vammaisurheilun edustajana nuoriso-ohjelmissa. Seuraava koulutus järjestetään vuonna 2018.

Valtti

Valtti-ohjelmassa vammainen lapsi tai nuori voi hakea tuekseen Valttia. Valtti on opiskelija tai vapaaehtoinen, joka järjestää liikuntakokeiluja. Tavoitteena on löytää harrastus. Valtti-haku on keväisin ja kokeilut pääasiassa syksyllä.