Tomi Syväjärvi ei anna maksansiirron hidastaa urheilemista

Tomi Syväjärvi (kuva: Mauri Forsblom)

Suomesta historiallisen suuri joukkue elinsiirron saaneiden MM-kilpailuihin Malagaan

Elinsiirron saaneiden maailmanmestaruuskilpailut käydään 25.6.–2.7.2017 Espanjan Malagassa. Kyseessä ovat 17 lajin monilajikilpailut, joihin osallistuu kaikkiaan noin 2 200 elinsiirtourheilijaa yli 50 maasta.

Suomesta kisoihin osallistuu suomalaisen elinsiirtourheilun historian suurin MM-joukkue, kaikkiaan 41 urheilijaa. Joukkueen suureen kokoon vaikuttavat ainakin suhteellisen lähellä oleva kisapaikka sekä viime kesänä Vantaalla järjestettyjen EM-kilpailujen positiivinen jälkivire. Vantaalla suomalaisurheilijoita oli lähes sata.

Yksi Malagaan lähtevistä urheilijoista on 28-vuotias isojokelainen Tomi Syväjärvi, jolle kyseessä ovat uran kolmannet MM-kilpailut ja kaikkiaan kuudennet elinsiirron saaneiden arvokilpailut, kun EM-kilpailutkin lasketaan mukaan.

Syväjärvi sai maksansiirron jo neljän kuukauden iässä, eli elinsiirron saaneen arki lääkityksineen on ollut hänelle läsnä läpi koko elämän.

– Aina on pitänyt varoa, ettei maksan seudulle tulisi kovia iskuja. Olen kuitenkin yrittänyt harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Se on minulle tietynlainen henkireikä, Syväjärvi sanoo.

– Vanhemmat tietysti kuuntelivat tarkkaan lääkäreiden neuvoja, mutta ei minun tekemisiäni nyt mitenkään erityisen tarkkaan vahdittu. Jääkiekko on sellainen laji, jota olisin lähtenyt varmaan harrastamaan ihan joukkueeseen asti, jos sitä ei olisi estetty. Nyt se on jäänyt pipolätkäasteelle, toteaa Isojärven kunnan jätevedenpuhdistamossa työskentelevä Syväjärvi.

Elinsiirron saaneiden arvokilpailujen erityispiirteisiin kuuluu se, että urheilijat voivat osallistua useisiin lajeihin. Syväjärvelläkin on ohjelmassaan täysi kattaus: petankkia, keilailua, koripalloa sekä yleisurheilulajeista 100 metriä, pikaviesti, korkeushyppy ja keihäänheitto. Kisoissa on kuusi kilpailupäivää, joista Syväjärvi on mukana viidessä.

– Pitää aina ottaa kaikki mahdolliset, kun tulee näin kauas kotoa lähdettyä, naurahtaa Syväjärvi.

– Satasen juoksua odotan ehkä eniten. Tuskin ihan mitaliin asti rahkeet riittää, mutta ainakin kovaan sijoitukseen, hän sanoo.

Elinsiirron saaneiden kisoissa urheilijat kisaavat ikäryhmissä. Syväjärvi on mukana 18–29-vuotiaissa, joissa taso on kova lajissa kuin lajissa.

– Ero on aika iso siinä, onko ollut koko elämän elinsiirron saanut vai onko ollut aiemmin kovan tason urheilija ja saanut sitten elinsiirron aikuisiällä, Syväjärvi selventää.

Elinsiirron saaneiden MM-kilpailut, Malaga, Espanja 25.6.–2.7.2017

Sivun alalaidasta ladattavassa Suomen joukkueen käsiohjelmassa on tarkempia tietoja kisoista ja Suomen joukkueesta.

LAJIOHJELMA

Su 25.6.

  • Avajaiset

Ma 26.6.

  • Katujuoksu
  • Lentopallo
  • Padel
  • Petanque (henk.koht.)

Ti 27.6.

  • Golf (henk.koht.)
  • Squash
  • Pyöräily (aika-ajo ja joukkuekisa)
  • Petanque (pari)
  • Keilailu (single)
  • Darts

Ke 28.6.

  • Melonta
  • Uinti
  • Pyöräily (maantieajo)
  • Pöytätennis (2-peli)
  • Keilailu (pari)

To 29.6.

  • Golf (joukkue)
  • Uinti
  • Tennis (2-peli)
  • Pöytätennis (4-peli)
  • Koripallo

Pe 30.6.

  • Yleisurheilu
  • Sulkapallo (2-peli)
  • Tennis (4-peli)

La 1.7.

  • Yleisurheilu
  • Sulkapallo (4-peli)
  • Päättäjäiset

SUOMEN JOUKKUE

Arto Aho

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Pallonheitto
    • Kiekonheitto

Risto Aholainen

  • Ikäsarja: 30–39-v
  • Asuinpaikka: Espoo
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Koripallo (3vs3)
    • 4x100m viestijuoksu
    • Pituushyppy
    • 200m juoksu
    • Korkeushyppy

Kalevi Ajalin

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Kisko, Salo
  • Lajit
    • Golf henk.koht.
    • Golf paripeli (Hannu Ouvinen)

Tuija Helander

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Kauttua, Eura
  • Lajit
    • Lentopallo
    • 100m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • Pituushyppy
    • 200m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu
    • Korkeushyppy

Teijo Hietanen

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Tampere
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Kuulantyöntö
    • Pallonheitto
    • Kiekonheitto
    • Keihäänheitto

Reijo Hilli

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Itäkylä, Lappajärvi
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Keilailu
    • Kuulantyöntö
    • Pallonheitto
    • Korkeushyppy

Reijo Hyytiäinen

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Espoo
  • Lajit
    • Kuulantyöntö
    • Pallonheitto
    • Kiekonheitto
    • Keihäänheitto

Raimo Juuti

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Imatra
  • Lajit
    • Golf henk.koht.
    • Golf paripeli (Jari Vihanne)

Arto Järvinen

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Salo
  • Lajit
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu parikilpailu (Rainer Nissinen)

Johanna Kankaanpää

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Tampere
  • Lajit
    • Keilailu parikilpailu (Tarja Savolainen)
    • 100m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • Kuulantyöntö
    • Pallonheitto
    • 200m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu

Marko Karhunen

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Lappeenranta
  • Lajit
    • Katupyöräily 5m aika-ajo
    • Katupyöräily 30km
    • 1500m juoksu
    • 400m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • 800m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu

Mauri Kuotola

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Janakkala
  • Lajit
    • Keilailu parikilpailu (Jorma Wilen)
    • 400m juoksu
    • 100m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • 200m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu

Arto Kärkkäinen

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Kuopio
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Darts
    • Koripallo (3vs3)
    • Pallonheitto
    • Keihäänheitto

Tuisku-Tuulia Leinonen

  • Ikäsarja: 30–39-v
  • Asuinpaikka: Tampere
  • Lajit
    • 100m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • Kuulantyöntö
    • 200m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu

Seppo Lepistö

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Jääli, Oulu
  • Lajit
    • Kuulantyöntö
    • 5000m kävely

Jarmo Leväinen

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Vantaa
  • Lajit
    • Golf henk.koht.
    • Golf paripeli (Seppo Reimavuo)
    • Kuulantyöntö
    • Pallonheitto
    • Keihäänheitto

Reino Luokkanen

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Espoo
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Petanque paripeli (Esko Sohlo)
    • Kuulantyöntö
    • 5000m kävely
    • Kiekonheitto

Markus Niemelä

  • Ikäsarja: 18–29-v
  • Asuinpaikka: Oulu
  • Lajit
    • Katujuoksu 5km
    • Squash
    • Tennis
    • Sulkapallo
    • 800m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu

Rainer Nissinen

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu sekaparikilpailu (Tarja Savolainen)
    • Keilailu parikilpailu (Arto Järvinen)

Juha Ojastenmäki

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Äänekoski
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Keilailu singlekilpailu
    • Kuulantyöntö
    • Kiekonheitto

Hannu Ouvinen

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Espoo
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Golf henk.koht.
    • Keilailu paripeli (Olavi Rautiainen)
    • Golf paripeli (Kalevi Ajalin)
    • 100m juoksu

Tomi Palovaara

  • Ikäsarja: 30–39-v
  • Asuinpaikka: Tampere
  • Lajit
    • Katujuoksu 5km
    • 50m vapaauinti
    • 1500m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • 800m juoksu
    • 4x400m viestijuoksu
    • Keihäänheitto

Mika Rajamäki

  • Ikäsarja: 30–39-v
  • Asuinpaikka: Lahti
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Keilailu singlekilpailu
    • 4x100m viestijuoksu
    • Pituushyppy
    • Korkeushyppy
    • Keihäänheitto

Olavi Rautiainen

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Petanque paripeli (Mikko Saarela)
    • Keilailu parikilpailu (Hannu Ouvinen)

Seppo Reimavuo

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Golf henk.koht.
    • Golf paripeli (Jarmo Leväinen)
    • Tennis nelinpeli (Tommi Vuoristo)

Marjo Remes

  • Ikäsarja: 30–39-v
  • Asuinpaikka: Järvenpää
  • Lajit
    • Kuulantyöntö
    • Pituushyppy
    • Korkeushyppy

Mikko Saarela

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Vantaa
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Petanque paripeli (Olavi Rautiainen)

Joni Saarinen

  • Ikäsarja: 30–39-v
  • Asuinpaikka: Vantaa
  • Lajit
    • Lentopallo
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu parikilpailu (Janne Tirronen)
    • Koripallo (3vs3)
    • Kuulantyöntö
    • Pallonheitto

Jukka Saarinen

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Jalasjärvi
  • Lajit
    • Lentopallo
    • 100m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • Kuulantyöntö
    • Pituushyppy
    • Kiekonheitto

Jorma Savolainen

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Lahti
  • Lajit
    • Pöytätennis

Tarja Savolainen

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Joensuu
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu sekaparikilpailu (Rainer Nissinen)
    • Keilailu parikilpailu (Johanna Kankaanpää)
    • 4x100m viestijuoksu
    • Kiekonheitto

Martti Siekkinen

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu parikilpailu (Tero Suominen)

Esko Sohlo

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Espoo
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Petanque paripeli (Reino Luokkanen)
    • 4x100m viestijuoksu
    • 5000m kävely

Tero Suominen

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Lahti
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu parikilpailu (Martti Siekkinen)

Tomi Syväjärvi

  • Ikäsarja: 18–29-v
  • Asuinpaikka: Isojoki
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Keilailu singlekilpailu
    • Koripallo (3vs3)
    • 100m juoksu
    • 4x100m viestijuoksu
    • Korkeushyppy
    • Keihäänheitto

Anne Tirronen

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Lieksa
  • Lajit
    • Katujuoksu 5km
    • 50m perhosuinti
    • 100m rintauinti
    • 400m vapaauinti
    • 50m rintauinti
    • 4x100m viestijuoksu
    • 4x400m viestijuoksu

Janne Tirronen

  • Ikäsarja: 40–49-v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Petanque henk.koht.
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu parikilpailu (Joni Saarinen)
    • 50m rintauinti

Veijo Uotinen

  • Ikäsarja: 70+ -v
  • Asuinpaikka: Helsinki
  • Lajit
    • Keilailu singlekilpailu
    • 100m rintauinti
    • 50m selkäuinti
    • 400m vapaauinti
    • 50m rintauinti

Jari Vihanne

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Tuusula
  • Lajit
    • Golf henk.koht.
    • Golf paripeli (Raimo Juuti)
    • Kuulantyöntö

Jorma Wilen

  • Ikäsarja: 60–69-v
  • Asuinpaikka: Espoo
  • Lajit
    • Keilailu singlekilpailu
    • Keilailu parikilpailu (Mauri Kuotola)

Tommi Vuoristo

  • Ikäsarja: 50–59-v
  • Asuinpaikka: Tuusula
  • Lajit 
    • Lentopallo
    • Squash
    • Tennis kaksinpeli
    • Tennis nelinpeli (Seppo Reimavuo)
    • Korkeushyppy

 

Kisasivuthttp://wtgmalaga2017.com/en