Kymmenelle VAU:n Hyvä tyyppi -vapaaehtoispalkinto Liikuntamaassa

Hyvät tyypit 2017: Susa Miettunen (vas.), Hannu Huovinen, Johannes Siikonen, Heli Sinisaari, Heidi Ikäheimonen, Tanja Töyrylä-Kannisto, Jarmo Lehtola ja Lasse Mäkinen. Kuvasta puuttuvat Tuija Helander ja Marko Suhonen.

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU palkitsi ansioituneita vapaaehtoistoimijoita Liikuntamaan yhteydessä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Vuoden 2017 Hyvä tyyppi -palkinnon sai kymmenen vammaisurheilun ja -liikunnan parissa pitkään pyyteetöntä työtä tehnyttä henkilöä.

Hannu Huovinen

Todellinen yhdistysten välisen yhteistyön moottori Lahden seudulla, jossa liikunnan parissa toimitaan yhdessä diagnoosirajoja katsomatta. Aktiivi niin Päijät-Hämeen Näkövammaisissa kuin Päijät-Hämeen munuais- ja maksayhdistyksessäkin.

Jarmo Lehtola

Hän on toiminut maalipallon parissa monissa rooleissa, mutta pisimmän ja komeimman uran hän on tehnyt kansainvälisen tason tuomarina. Hänen nikkarointitaitonsa ovat tuottaneet iloa välineiden ja sovellusten muodossa myös laajemmin vammaisurheiluun ja -liikuntaan.

Tuija Helander

Hän on tuonut kansainvälisen tason huippu-urheilijan näkökulmaa elinsiirron saaneiden liikunta- ja urheilutoimintaan. Aktiivinen toimija sydän- ja keuhkosiirrokkaiden yhdistyksessä SYKE ry:ssä. Antaa myös mielellään valmennustukea urheilussa kehittymään haluaville elinsiirron saaneille.

Heli Sinisaari

 

Avustajien rooli on usein liian pienelle huomiolle jäävä mutta äärimmäisen tärkeä vaikeavammaisten henkilöiden urheilussa. Hän on yksi pitkää päivää kotimaisen pyörätuolirugbyn parissa tekevistä työn sankareista.

Lasse Mäkinen

Boccia juhlii Suomen 100-vuotisjuhlavuonna neljääkymmentä vuottaan Suomessa. Lajin nousu maamme suosituimmaksi harrastusmuodoksi paikallisyhdistysten keskuudessa on juuri tämän miehen kaltaisten lajiaktiivien ansiota.

Marko Suhonen

Hän on tehnyt pitkään ja pyyteettömästi töitä kehitysvammaisten Special Olympics -hiihtäjien valmentajana ja kiertänyt heidän kanssaan maailmaa kansainvälisissä kisoissa. On edelleen aktiivinen yhdistystoimija kotiseudullaan Mikkelissä. 

Heidi Ikäheimonen

Ei olisi VAU:n järjestämiä kansainvälisiä arvokilpailuja ilman hänen kaltaisiaan vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka ottavat tapahtuman onnistumisen sydämen asiakseen. Hän on yhdistysaktiivi myös Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:ssä. 

Tanja Töyrylä-Kannisto

Tamperelaisen Varala-Tiimin Special Olympics -taitoluistelijat saavuttivat huikeat neljä kultamitalia maaliskuussa Itävallan talvimaailmankisoista. Se oli paras palkinto pitkään luistelijoita luotsanneelle valmentajalle, mutta tässä hänelle vielä Hyvä tyyppi -palkinto tekemästään hienosta työstä.

Johannes Siikonen

Hänelle ei riitä pelkästään urheileminen kahdessa lajissa kansainvälisellä tasolla, vaan hän on ottanut asiakseen myös kehittää näiden lajien – cp-jalkapallon ja erityisgolfin – toimintaa Suomessa.

Susa Miettunen

Motoriikan ja sosiaalisten taitojen kehittymistä edistävä Sherborne-liikunta voi hyvin ja etenee edelleen Suomessa, kiitos toimintaa kehittävien ja asialleen vihkiytyneiden kouluttajien, joista tämä nainen on loistoesimerkki.

Aikaisempien vuosien Hyvä tyyppi -palkinnon saajat

Hyvä tyyppi -palkitut 2015

  • Jarmo Häggman
  • Jaakko Törrönen
  • Erkki Lämsä
  • Teemu Ruohonen
  • Rilla Aura-Korpi
  • Jaana Engblom
  • Heta Poikela
  • Leila Kaunisaho
  • Kalevi Ajalin
  • Hilkka Leskinen-Nikander
  • Matti Putila
  • Katja Heikkinen
  • Jaana Soppi

Hyvä tyyppi -palkitut 2013

  • Asko Räsänen
  • Jussi Syrjälä
  • Varpu Eteläniemi
  • Minna Koivula
  • Jukka Lahti
  • Marjaleena Laakkonen
  • Jorma Rajakannas
  • Eeva Sorkkila
  • Antti Järvensivu
  • Leena Yrjänäinen
  • Olavi Rautiainen
  • Keijo Kallunki
  • Erkki Tervo
  • Marko Yli-Kleemola
  • Sari Mannersuo
  • Mika Valavuori
  • Virpi Palmén
  • Pyry Niemelä
  • Lauri Louhivirta
  • Susanna Tero

Hyvä tyyppi -palkitut 2011

  • Antti Rusi
  • Seija Lehikoinen
  • Raimo Aromaa
  • Kirsti Pennanen
  • Mauno Sirviö
  • Seppo Loiske
  • Kari Räsänen
  • Jari Mikola
  • Kaija Taipale
  • Marja Mikola
  • Markku Aumakallio
  • Vesa Sydänmaa
  • Kira Durchman
  • Kimmo Aalto
  • Ilkka Vass
  • Maija Nyström
  • Paula Leppänen
  • Antti Pollari
  • Kaisu Laasonen
  • Ari Aalto