Tuomisto viides, Pyy kuudes ja Inola seitsemäs Vuokatin sprinttihiihdossa

Inkki Inola (kuva: Heidi Lehikoinen)

Liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa kilpaileva Ilkka Tuomisto oli parhaana suomalaisena viides parahiihdon maailmancupin vapaan sprintissä Vuokatissa. Finaaliin selvisi myös kelkkahiihtäjä Sini Pyy, joka oli kuudes. 

– Kisassa oli hyviä elementtejä ja myös sellaista, missä on parannettavaa vielä. Vaikea vaihtaa rytmiä ja pitää sitä oikeasti yllä. Siltä osin on parannettavaa. Muut olivat tänään parempia. Aika-ajon yritin ottaa aika rauhallisesti, välieränkin päästä mahdollisimman helpolla. Se onnistui, mutta kun pitäisi lähteä lyömään isoa kovaa, iskee hapot aika helposti ja meno tyssää. En pysty ihan tällä hetkellä pitämään sellaista vauhtia mitä haluaisin, Tuomisto sanoi.

Vuokatin maailmancup-viikko päättyy perjantaina perinteisen pitkiin matkoihin, jolloin Tuomiston luokassa hiihdetään 20 kilometriä.

– Se on mieluisaa. Pertsaa pystyy hiihtämään hyvällä tasolla, vaikka jalka ei ole ihan yhtä terävässä kunnossa. Hyvä kisa tulossa, odotan tosi paljon. Lähdetään huomenna pitämään itseä tiukilla koko kaksikymppiä, Tuomisto suunnitteli.

Sini Pyy jätti varotoimenpiteenä tiistain kilpailun väliin, mutta palasi tositoimiin mielimatkallaan sprintissä. Tuloksena oli loppukilpailupaikka ja sijana kuudes.

– Yllättävän hyvä näihin lähtökohtiin, kolme päivää jouduin ottamaan aika iisisti, enkä ihan niin terävänä pystynyt lähtemään kuin olisin halunnut. Siihen nähden varsinkin alkuerässä oli hyvää menoa. Se yllätti itsenkin, koska se on ollut yleensä vaikein. Semifinaali oli helppo, ja finaalissakin ihan hyvä suoritus. Olen tyytyväinen, ei huippupäivä, mutta lähtökohtiin nähden hyvä. En olisi parempaan tänään pystynyt, Pyy sanoi.

Muista suomalaisista näkövammaisten luokassa kilpaileva Inkki Inola nähtiin ensimmäisen kerran urallaan välierässä, mutta finaaliin asti hän ei vielä tällä kertaa yltänyt. Inola oli seitsemäs. Hän hiihti karsinnan oppaansa Vili Sormusen kanssa ja välierän ilman opasta.

– Aika hyvä päivä! Ekan kerran jatkoon, mukava kokemus. Semifinaali ei enää niin hyvin mennyt, kun olin ensimmäistä kertaa, meni opettelun piikkiin. Olisi pitänyt vähän röyhkeämpi olla, mutta kun yhteislähtöjä ei ole tullut hirveästi vielä hiihdettyä, se on harjoitusasteella. Pitkistä matkoista olen aina enemmän tykännyt, ja perinteinen on mennyt eteenpäin, joten ihan luottavaisin mielin lähden huomiseenkin, Inola sanoi.

Aikaisempina päivinä Vuokatissa oli kisattu ensin ampumahiihdossa, jossa Sini Pyy oli seitsemäs pikamatkalla ja kuudes normaalimatkalla. Tiistaina Ilkka Tuomisto sijoittui kahdeksanneksi maastohiihdon vapaan kympillä. Lasse Kankkunen oli samassa pystyhiihtäjien kisassa 20:s. Näkövammaisten vastaavalla matkalla Inkki Inola oli parhaana suomalaisena kymmenes, Rudolf Klemetti 11:s ja Juha Hanhimäki 16:s. Kelkkahiihdossa Pyy jätti tiistain matkan väliin ylähengitystietuntemusten takia.

Lähde: Hiihtoliiton tiedotus

Paramaastohiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupin finaalit, Vuokatti 3.–9.2.2018

Huom! Venäläiset kilpailevat niin sanottuina neutraaleina urheilijoina (NPA).

Naiset

  • Kelkkahiihtäjät, ampumahiihdon pikakilpailu, 6 km: 1) Maria Zainullina NPA (Venäjä) 24.30,2 (0+0), 2) Irina Guliajeva NPA (Venäjä) -2,2 (0+0), 3) Nadezhda Fedorova NPA (Venäjä) -40,6 (0+0,…7) Sini Pyy Suomi -5.52,8 (1+2).
  • Kelkkahiihtäjät, ampumahiihdon normaalimatka, 10 km: 1) Irina Guliajeva NPA 54.57,6 (0+0+0+1), 2) Marta Zainullina NPA 55.36,2 (0+1+1+0), 3) Natalia Kotsherova NPA 58.15,1 (0+0+1+1),…6) Sini Pyy Suomi 1.05.46,9 (0+0+2+0).
  • Kelkkahiihtäjät, sprintti: 1) Marta Zainullina NPA (Venäjä), 2) Birgit Skarstein Norja, 3) Natalia Kocherova NPA (Venäjä),… 6) Sini Pyy Suomi.

Miehet

  • Liikuntavammaiset pystyhiihtäjät, 10 km (v): 1) Ihor Reptjuk Ukraina 24.03,0, 2) Rushan Minnegulov NPA (Venäjä) -29,2, 3) Vladislav Lekomtsev NPA (Venäjä) -34,4,…8) Ilkka Tuomisto Suomi -2.30,0,…20) Lasse Kankkunen Suomi -6.47,8.
  • Näkövammaiset, 10 km (v): 1) Zebastian Modin (opas Johannes Andersson) Ruotsi 24.21,0 , 2) Dmitro Sujarko (Vasil Potapenko) Ukraina -33,0, 3) Anatoli Kovalevski (Oleksandr Mukshin) Ukraina -1.00,… 10) Inkki Inola (Vili Sormunen) Suomi -3.53,0, 11) Rudolf Klemetti (Jussi Simula) -Suomi -5.40,0,…16) Juha Hanhimäki (Jukka Mursinoff) Suomi -14.31,0.
  • Pystyhiihtäjät, sprintti: 1) Vladislav Lekomtsev NPA (Venäjä), 2) Rushan Minnegulov NPA (Venäjä), 3) Aleksandr Pronkov NPA (Venäjä),… 5) Ilkka Tuomisto Suomi,… 21) Kalervo Pieksämäki Suomi.
  • Näkövammaiset, sprintti: 1) Iurii Utkin (opas R. Perekhoda) Ukraina, 2) Zebastian Modin (Johannes Andersson) Ruotsi, 3) Eiri Bye (Arvid Nelson) Norja,… 7) Inkki Inola (Vili Sormunen) Suomi,… 11) Juha Hanhimäki (Jukka Mursinoff) Suomi.