Inkki Inola ylsi Vuokatin maailmancupin parhaaseen suomalaissijoitukseen

Inkki Inola (oik.) ja oppaansa Vili Sormunen (kuva: VuokattiSport/Heidi Lehikoinen)

Inkki Inola sijoittui oppaansa Vili Sormusen kanssa neljänneksi parahiihdon maailmancup-kauden päättäneessä perinteisen 20 kilometrin kilpailussa Vuokatissa. Liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa Ilkka Tuomisto taisteli uransa viimeisessä maailmancup-startissa pitkään palkintokorokesijasta ja oli lopulta viides.

– Loppuun saakka ei tasapainoista kovaa hiihtoa saa tehtyä. Linjassa sen kanssa, mitä täällä tämä viikko ollut. Alku lähtee aina asiallisesti, kun siitä saa homman toimimaan normaalisti, pystyy loppuun tulemaan ihan eri lailla, Tuomisto sanoo.

Paralympialaisiin on kuukausi aikaa, ja niitä kohti mentäessä hän hakee menoonsa terävyyttä keventämällä harjoittelua.

Uransa viimeistä maailmancupia hän ei edes loppusuoralla ihmeemmin fiilistellyt, sillä kauden tärkeimmät kisat ovat vielä edessä.

– Pitkä setti takana. Mukava on ollut kiertää. Tärkeitä kisoja on vielä edessä, ja täytyy keskittyä niihin, Tuomisto naurahti pitkän uransa päätöksen lähestyessä.

Siinä missä Tuomisto on uransa loppusuoralla, on Inkki Inola vasta alussa.

– Kyllä 20 kilsaa aina on kova. Itselläni pitäisi vielä saada parempaa kestävyyttä, että jaksaisi täysillä mennä. Omasta mielestäni oli todella hyvä kisa. Kehitystä on tullut, mutta vielä pitää saada kestävyyttä uudelle tasolle, että pystyy haastamaan maailman huippuja. Nämä kisat osoittivat, että kunnon suunta on hyvä, Inola sanoi.

Parahiihdon päävalmentaja Toni Myllylä piti suomalaisurheilijoiden suorituksia Saksan Oberriedissä ja Vuokatissa kokonaisuutena positiivisena.

– Koko joukkueella olemme selvästi menneet eteenpäin. Inkin suoritukset jäävät positiivisena mieleen, tason nostoa on tullut. Varmasti tulevaisuudessa erittäin lupaava urheilija. Ilkalle Saksassa kaksi podium-paikkaa, vaikka Vuokatti oli alavireisempi, podium-sijat kertovat Ilkan olevan yhä taistelussa mukana ja pystyvän hyvänä päivänä kamppailemaan Koreassa mitaleista. Sini oli kahdesti sprintin finaalissa. Meillä on joukkueena ihan hyvä tilanne. Nyt täytyy vaan miettiä, miten eri urheilijoiden osalta viimeiset viikot ennen paralympialaisia käytetään hyväksi ja tehdään hyviä ratkaisuja, Myllylä sanoo.

Sini Pyy jätti perjantain kilpailun hiihtämättä, sillä hän ei tuntenut oloaan täysin terveeksi, eikä halunnut paralympialaisten lähestyessä ottaa riskiä. Lasse Kankkunen keskeytti.

Paralympialaisiin lähtevät suomalaishiihtäjät palaavat vielä Vuokattiin viimeistelyleirilleen helmikuun lopulla ennen lähtöä Koreaan.

Lähde: Hiihtoliiton tiedotus

Kuva: VuokattiSport/Heidi Lehikoinen

Paramaastohiihdon ja -ampumahiihdon maailmancupin finaalit, Vuokatti 3.–9.2.2018

Huom! Venäläiset kilpailevat niin sanottuina neutraaleina urheilijoina (NPA).

Miehet

  • Pystyhiihtäjät, 20 km (p): 1) Rushan Minnegulov NPA (Venäjä) 1.00.19,9, 2) Aleksandr Pronkov NPA (Venäjä 1.01.12,5, 3) Witold Skupien Puola 1.01.22,1, 4) Yoshihiro Nitta Japani 1.01.45,7, 5) Ilkka Tuomisto Suomi 1.02.27,5. Lasse Kankkunen Suomi keskeytti.
  • Näkövammaiset, 20 km (p): 1) Zebastian Modin (opas Johannes Andersson) Ruotsi 1.01.57,5, 2) Eirik Bye (Arvid Nelson) Norja 1.06.06,1, 3) Iaroslav Reshetynskyi (Nazar Stefurak) Ukraina 1.07.14,1, 4) Inkki Inola (Vili Sormunen) Suomi 1.09.17,3.