Harri Kauppila 19:nneksi paravoimanoston MM-kilpailuissa Kazakstanissa

Harri Kauppila

Oululainen Harri Kauppila sijoittui 19:nneksi paravoimanoston maailmanmestaruuskilpailujen alle 80-kiloisten penkkipunnerruksessa Kazakstanin Nur-Sultanissa. Kauppila nosti ensimmäisellään tuloksen 162 kiloa, joka jäi myös hänen lopputuloksekseen, kun seuraavilla yrityksillä 167 kiloa ja 170 kiloa eivät nousseet hyväksytysti.

– Tavoitteena oli parantaa rankingsijoitusta, sillä tähtäin on ensi vuoden Tokion paralympialaisissa. Siihen ei tänään pystytty, kun rankingtulokseni on keväältä 166 kiloa, mutta pystyin pitämään sijoitukseni samana, sillä neljä uhkaajaa pysyivät kaikki takana. Siinä mielessä tämä oli torjuntavoitto, ja siihen voi olla tyytyväinen, Kauppila sanoi.

– Kunnon puolesta otin kaikki ulos, mitä pystyin ottamaan. Enempään ei ollut rahkeita. Tyytyväinen voi olla myös siihen, että ennätyslukemat 170 kiloa nousivat ylös ja sain työntää loppuun asti, vaikka punaista lippua näytettiinkin, hän jatkoi.

Alle 80-kiloisten sarjan mitalikolmikko nosti omalla sataluvullaan. Mestaruuden vei Iranin Roohallah Rostami hurjalla tuloksella 236 kiloa ennen Kiinan Xiaofei Guta (227kg) ja Egyptin Mohamed Elelfatia (225kg).

Suomesta osallistui Nur-Sultanin MM-kilpailuihin kaksi oululaisnostajaa, Kauppila ja alle 59-kiloisten sarjassa 13:nneksi sijoittunut Juhani Kokko. Molemmat tähtäävät edelleen vuoden 2020 Tokion paralympialaisiin, vaikka asetelmat eivät MM-kilpailuissa kummallakaan kohentuneetkaan. Rankingkilpailuja on yhä jäljellä.

PARAVOIMANOSTON MM-KILPAILUT, NUR-SULTAN, KAZAKSTAN 12.–20.7.2019

PENKKIPUNNERRUS

  • Miehet, alle 80 kg: 1) Roohallah Rostami Iran 236kg, 2) Xiaofei Gu Kiina 227kg, 3) Mohamed Elelfat Egypti 225kg, 4) Francisco Palomeque Kolumbia 193kg, 5) Yurii Babynets Ukraina 191kg, 6) Gkremislav Moysiadis Kreikka 190kg, 7) Porfirio Arredondo Luna Meksiko 183kg, 8) Shadi Issa Syyria 183kg, 9) Tomasz Kociubinski Puola 183kg, 10) Ma Hussein Mat Noh Malesia 175kg, 11) Hajime Ujiro Japani 172kg, 12) Piotr Szymeczek Puola 170kg, 13) Julien Avom Mbume Ranska 168kg, 14) Ross John Austen Iso-Britannia 166kg, 15) Nodarzhan Khamrullayev Kazakstan 165kg, 16) Oscar Makoube Kamerun 165kg, 17) Maksat Argymbaev Kirgisia 163kg, 18) Hasan Al-Taheemi Irak 162kg, 19) Harri Kauppila Suomi 162kg (162kg (+), 167 (-), 170 (-)), 20) Rajindersingh Rahelu Intia 161kg, 21) Chinnaphop Khamdam Thaimaa 159kg, 22) Ben Wright Australia 159kg, 23) Matteo Cattini Italia 158kg, 24) Yoshitaka Sato Japani 150kg, 25) Yegor Bolinger Kazakstan 150kg, 26) Matthew Gordon Uusi-Seelanti 149kg, 27) Abdulaziz Suhlul Saudi-Arabia 147kg, 28) Gan-Erdene Gansukh Mongolia 125kg, 29) Juan Ramirez Meksiko 122kg, 30) Arun Ranga Intia 121kg, 31) Marc O'Farrell Australia 86kg, 32) Wuttipong Jaikla Thaimaa 77kg.

Kisasivuthttps://www.paralympic.org/nur-sultan-2019