Junior Games: Artturin ensimmäiset urheilukisat olivat pitkän matkan arvoinen kokemus

Artturi kelaamassa

Artturi, 16, nousi auton kyytiin Kouvolassa hieman seitsemän jälkeen aamulla ja lähti isosiskonsa Siirin ja serkkunsa Soilin kanssa matkaan kohti Jyväskylää. Siellä odotti jotain, mitä Artturi ei ollut koskaan aikaisemmin päässyt kokemaan.

– Tämä on minulle ensimmäinen kerta Junior Games -kisoissa ja ensimmäinen kerta missään urheilukisoissa, Artturi sanoi.

Hänen fysioterapeuttinsa oli vinkannut Jyväskylän Hipposhallissa marraskuun viimeisenä keskiviikkona kisattavista Junior Games -syyskisoista, joissa lajeina on yleisurheilun 3-ottelu, sukkulaviesti ja sokkopingis.

– Olimme marraskuun alussa myös Tampereella Apuvälinemessuilla ja siellä Liikuntamaassa saimme lisää tietoa näistä kisoista, isosisko Siiri kertoi.

Vaikka Junior Games -kisoissa kilpaillaan yleisurheilun 3-ottelussa, on lajeja tarjolla huomattavasti enemmän kuin kolme. Erilaisia lajisovelluksia on tarjolla eri vammaryhmille ja kilpailijat voivat halutessaan kokeilla myös muita kuin oman luokkansa lajeja.

– Olen tehnyt vähän kaikkea: heittänyt turbokeihästä, heittänyt palloa ja tarkkuuspalloa, sitten oli pyörätuolislalomia ja kuulantyöntöä ja 60 metrin kelausta, Artturi luetteli.

– Ehkä se kelaus oli parasta, kun siinä sai päästellä täysiä, hän jatkoi.

Kelausta Artturi oli käynyt pariin otteeseen kokeilemassa myös fysioterapeuttinsa kanssa kotipuolessa Kouvolassa.

– Ja sitten käyn maanantaisin fyssarin kanssa uimassa ja tiistaisin pelaan sählyä. Tykkään myös pelata Pleikkarilla ja seuraan urheilua: KooKoota jääkiekossa, MyPaa jalkapallossa ja KPL:ää pesäpallossa, Artturi sanoi.

Noin 2,5 tunnin matka Kouvolaan ja illaksi takaisin ei lannistanut Artturia tai matkaseuralaisia Soilia ja Siiriä. Artturi kertoi tulevansa mielellään ensi kerralla uudestaan.

– Ja Kuortaneella on keväällä kuulemma lajina uinti, joten lähdemme varmaan sinnekin, vaikka matka on vieläkin pidempi, Siiri naurahti.

Hipposhallissa käydyissä Junior Games -syyskisoissa urheili ja tutustui erilaisiin liikuntamuotoihin noin 280 lasta ja nuorta joka puolelta Suomea. Junior Games -kevätkisat järjestetään Kuortaneen Urheiluopistolla 15.–16. huhtikuuta. Kevätkisoissa lajeina on uinnin lisäksi boccia, maalipallo, salibandy, keilailu ja puhallustikka.