Junior Games -kevätkisat Kuortaneella 15.–16.4.

Kevään Junior Games -kisat järjestetään 15.–16. huhtikuuta 2015 Kuortaneen urheiluopistolla. Kisat ovat avoimet kaikille liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisille sekä elinsiirron saaneille ja erityistä tukea tarvitseville nuorille.

Suurin osa Junior Games -kisoihin osallistuvista kilpailijoista tulee erityiskouluista, mutta jonkin verran on myös normaaliopetukseen integroituneita oppilaita. Kaikki vammaiset ja erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret ovat tervetulleita kisoihin.

Kevätkisojen lajeista uinti, keilailu ja puhallustikka ovat yksilölajeja. Maalipallo, boccia ja salibandy ovat joukkuelajeja.

Junior Games -kisoihin voi osallistua liikunta-, näkö- ja kehitysvammaisten luokkiin. Kilpailuissa on myös avoin luokka, johon voivat osallistua esim. elinsiirrokkaat tai erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Yläikäraja on 18 vuotta. Tytöt ja pojat kilpailevat kaikissa lajeissa samassa sarjassa. Uinnissa, keilailussa ja puhallustikassa kilpaillaan alle 13-vuotiaiden (2003 ja myöhemmin syntyneet) ja yli 13-vuotiaiden (1997–2002 syntyneet) sarjoissa. Salibandyssa, bocciassa ja maalipallossa kilpaillaan yhdessä ikäsarjassa. Huom! Salibandyssa joukkueessa saa olla yksi yli 18-vuotias pelaaja.

AIKATAULU

Ke 15.4.

  • 13.00–> Kilpailukanslia aukeaa, Kuortanehalli
  • 14.45 Järjestäytyminen avajaismarssiin, Kuortanehalli
  • 15.00 Avajaiset, Kuortanehalli
  • 15.30–19.30 Kilpailut alkavat
    • Salibandy, Kuortanehalli
    • Puhallustikka, Kuortanehalli
    • Boccia (luokka 1, vaikeavamm.), Kuortanehalli
    • Maalipallo, Palloiluhalli
  • 16.00–20.30 Keilailu
  • 16.30–18.00 Päivällinen
  • 20.00–21.00 Iltapala (ennakkoon varanneille)
  • 20.00–21.30 Kisadisco, Palloiluhalli
  • 21.00 Opepalaveri, Rantasauna

Huom! Salibandyn ja maalipallon palkintojenjaot heti pelien päätyttyä suorituspaikoilla.

To 16.4.

  • 7.00–10.00 Aamiainen
  • 9.00 Uintikilpailut, Uimahalli
  • 9.00–14.00 Keilailu, Keilahalli
  • 9.00–15.00 Puhallustikka, Kuortanehalli
  • 11.00–13.30 Lounas
  • 13.00 Boccia (luokat 1 ja 2), Kuortanehalli
  • 15.30 Kilpailujen päätös ja palkintojenjakoja, Kuortanehalli

Ilmoittautumiset 13.3.2015 mennessä: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry, Radiokatu 20, 5. krs, 00240 Helsinki tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Koulut ja useamman oppilaan ryhmät ilmoittautuvat sivun alalaidasta löytyvillä koontilomakkeilla. Yksittäiset osallistujat voivat ilmoittautua myös sähköpostiviestillä, kunhan kaikki tarvittavat osallistumistiedot on ilmoitettu.

MAJOITUS JA RUOKAILUT

Pyörätuolinkäyttäjille majoitukset soveltuvat parhaiten Rasti-rivitalossa, Honkalan alakerroksessa ja Liikuntahotellissa. Lisäksi majoitusta on varattu Rantamajasta, Ritolasta ja Koskelasta.

OPISTOTASON HINNAT

  • Majoitus aamiaisella 45 euroa
  • Iltapala (ke 15.4.) 5,35 euroa
  • Täysihoitovuorokausi 67 euroa (päivällinen, aamiainen, lounas)

LIIKUNTAHOTELLIN HINNAT

  • Majoitus aamiaisella 64 euroa
  • Iltapala (ke 15.4.) 5,35 euroa
  • Täysihoitovuorokausi 88 euroa (päivällinen, aamiainen, lounas)
  • Extra-lounas/päivällinen ke tai to 10,70 euroa

Keskiviikkona 15.4. on myös mahdollisuus varata iltapala ennakkoon. Iltapala on tarjolla klo 20.00–21.00.

Majoitus- ja ruokalippuvaraukset on syytä tehdä etukäteen. Majoitusvaraukset tehdään suoraan Kuortaneen urheiluopistolle, puh. (06) 516 6209/Leena Suomela. VAU:n tekemät majoitusvaraukset ovat varattavissa 13.3. asti nimellä Junior Games. Kuortaneen urheiluopisto toivoo sellaista majoittujalistaa, johon on merkitty alle 15-vuotiaiden oppilaiden määrä.

Junior Games -kevätkilpailujen tarkemmat kilpailukutsut ja säännöt löytyvät materiaalipankista.

Lue lisää Junior Games -kisoista.