Doorikset

Doorikset eli liikuntavammaisten naisten liikuntavaliokunta on toiminut kunto- ja harrasteliikunnan parissa yli kymmenen vuoden ajan vapaaehtoisvoimin. Kokoonpanossa on eri tavoin liikuntavammaisia naisia. He ovat järjestäneet naisille valtakunnallisia liikuntatapahtumia mm. Dooris Day -tapahtuman. Toiminnan tunnusmerkkinä ovat punaiset pusuhuulet, jotka löytyvät naiselta kuin naiselta vammaan, ikään, kokoon ja kuntoon katsomatta.

Doorikset ovat olleet mukana myös erilaisissa tapahtumissa aktiivisesti kertomassa ja esittelemässä toimintaansa. Liikuntatapahtumia on pyritty kehittämään ja viemään paikallistasolle. Yhteistyötä on tehty mm. MS-liiton ja Suomen Reumaliiton kanssa.

Doorikset ottavat mielellään vastaan ideoita lajeista, joissa voitaisiin järjestää lajikokeiluja. Jos tiedossasi on sopiva porukka, joka haluaisi järjestää paikallisen Doorispäivän, niin ota yhteyttä. Doorikset tekevät mielellään myös yhteistyötä.

Yhteystiedot