Palaa lajilistaan

Curling

Curling on jäällä pelattava taktista osaamista ja taitoa korostava talvinen joukkuepeli. Peliä pelataan useimmiten hallissa jäällä curlingille tehdyllä kentällä. Kentän pinnassa on pisaroista muodostunut nypyläpinta eli pebli.

Curlingia voidaan pelata perinteisestä liukuasennosta tai työntövarrella heittäen. Työntövarrella pelattuna peli sopii hyvin lapsille, ikäihmisille ja esim. tasapaino- ja selkäongelmaisille. Curling sopii sovellettuna myös näkövammaisille. Heittosuunnan ja pelitilanteen hahmottamiseksi tarvitaan apuvälineinä kohokuvioista taktiikkataulua ja äänilähdettä ja/tai suuntauskaidetta.

Curlingtoimintaa pyörittävät Suomen Curlingliiton jäseninä olevat curlingseurat. Seurat ottavat mielellään pelaajia mukaan lajin pariin. Seuroista kannattaa kysyä ohjausta ja opastusta lajin saloihin. Eri puolilla Suomea toimii paikallis- ja hallisarjoja, joihin voi ilmoittautua harrasteporukalla tai lähteä mukaan kilpailumielessä.

Pyörätuolicurlingissa kilpaillaan kansainvälisellä tasolla paralympialaisissa ja MM-kilpailuissa. Pyörätuolicurling on uusimpia paralympialajeja, sillä ensimmäisen kerran lajin paralympiamitaleista pelattiin vuonna 2006 Torinon paralympialaissa.

Suomen Curlingliitto vastaa lajin maajoukkuetoiminnasta. Lajin kansallisesta sarjatoiminnasta sekä harrastetoiminnasta vastaa Suomen Curlingliitto ja sen jäsenseurat yhteistyössä VAU:n kanssa.

Ota rohkeasti yhteyttä Suomen Curlingliittoon, paikkakuntasi tai lähialueesi seuraan, jos olet kiinnostunut curlingista!

Suomen Curlingliitto

Esteettömyys

Liikuntatilojen yleisen esteettömyyden lisäksi pyörätuolicurlingin pelaaminen jäähallissa edellyttää seuraavia asioita:

  • Pyörätuolilla pääsee curlingjäälle esim. luiskaa pitkin.
  • Curlingradan läheisyydessä on mahdollisuus pyörätuolin renkaiden puhdistamiseen esim. paineilman avulla.
  • Lähellä curlingrataa on sähköpistorasioita sähköpyörätuolin akun lataamiseen.
  • Curlingkivien varasto on sijoitettu lähelle suorituspaikkaa ja sinne on esteetön pääsy pyörätuolilla.
  • Kun curlingrata sijaitsee samassa tilassa esim. jääkiekkokaukalon kanssa, on toiminnot osastoitu äänieristetyillä väliseinillä. Väliseinärakenteet ovat ylösnostettavissa, jolloin vältytään lattiaan sijoitetuilta kompastumisvaaraa aiheuttavilta kiskoilta.
  • Kulkuväylien mahdolliset kumimatot on asennettu kiinteästi niin, ettei kompastumisvaaraa synny.

Lisätietoja urheilulajien esteettömyydestä löytyy Vammaisurheilun esteettömyyssisällöt - sisäliikuntatilat -opinnäytetyöstä

Hyödyllisiä linkkejä

Välinevuokraus

Sisäcurlingpeliä voi vuokrata SOLIA:sta (Soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta) ja ottaa tuntumaa curlingin pelaamiseen.