Palaa lajilistaan

Keilailu

Keilailu on yksi maailman eniten harrastetuista kilpaurheilulajeista. Kansainväliseen Keilailuliittoon kuuluu 110 jäsenmaata ympäri maailman. Keilailu on erinomainen liikuntamuoto kaiken ikäisille, kokoisille ja kuntoisille harrastajille.

Keilailussa aloittelijakin saa onnistumisen elämyksiä jo ensimmäisestä kerrasta lähtien, vaikka toisaalta laji tarjoaa harrastajalleen haasteita loppuiäksi. Useimmissa nykyaikaisissa keilahalleissa on automaattiset pistelaskimet, minkä ansiosta tulosten seuraaminen on helppoa. Lajiin on myös helppo tutustua, sillä alkuun pääsee hyvin hallin tarjoamin välinein (keilapallot ja kengät). Keilatessa voi tarvittaessa käyttää apuna vierityskourua, kahvapalloa tai suuntakaidetta.

Keilailussa kilpaillaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Kansallisia kilpailuja ovat kahdeksan keilacupin osakilpailua ja SM-kilpailut (henkilökohtainen, pari sekä joukkue). Kansainvälisellä tasolla kilpaillaan EM- ja MM-kilpailuissa sekä kehitysvammaiset keilaajat Special Olympics -kilpailuissa.

Ota rohkeasti yhteyttä paikkakuntasi tai lähialueesi seuraan tai yhdistykseen tai Suomen Keilailuliittoon, jos olet kiinnostunut keilailusta! Yhteystiedot löytyvät täältä.

Esteettömyys

Liikuntatilojen yleisen esteettömyyden lisäksi keilahallin tiloissa edellytetään seuraavia asioita:

  • Sisäänkäynnin yhteydessä on voitava pestä pyörätuolien pyörät. Hyvä ratkaisu on vesipisteellä varustettu pesueteinen tai pyörien pesulaite.
  • Keilapallojen ja varusteiden säilyttämiseen käytettävien kaappien luokse on oltava esteetön kulkureitti.
  • Radan päässä oleva keilailijoiden alue tulee mitoittaa niin, että se mahdollistaa pyörätuolilla liikkumisen ja kääntymisen.
  • Keilailualueen kalusteet ovat irtonaisia ja väritykseltään sellaisia, että ne erottuvat ympäristöstään.
  • Keilaradalla on tähtäystä ja pallon kulun lukemista helpottavat merkit ja rajarikkoviiva, joko kontrastieroilla tai opastavalla kohomateriaalilla.
  • Ratanumero on riittävän suurella kirjasinkoolla ja kontrastierolla hahmotettavissa ympäristöstä.
  • Keilaradan rännit ja rata erottuvat tummuuskontrastilla.
  • Keilapallojen palautuskone on väritykseltään sellainen, että se hahmottuu ympäristöstään. Keilapallon palautuskoneen kohta on valaistu, jotta pelaaja löytää pallonsa.
  • Pelaajien pallojen kuljetuslaukuille on asianmukainen säilytyspaikka, jolloin ne eivät aiheuta kompastumisvaaraa keilailun odotusalueella.
  • Keilapatterin tulee erottua selkeästi maskista.
  • Keilaajien odotusalueen ja keilailuradan välisen tasoeron hahmottamiseksi on lattiamateriaaleissa tummuuskontrasti.
  • Tuloslaskinjärjestelmän kuvaruutu on sijoitettu radoilla katselukorkeudelle.
  • Tuloslaskinjärjestelmä laskee pisteet ja näyttää pystyyn jääneet keilat riittävän pitkä ajan.
  • Keilailualue ja oheistilat ovat erotettu omiksi kuunteluympäristöikseen.
  • Äänentoistojärjestelmään on liitetty induktiosilmukkatoiminto.

Lisätietoja urheilulajien esteettömyydestä löytyy Vammaisurheilun esteettömyyssisällöt - sisäliikuntatilat -opinnäytetyöstä