Vammaisurheilun historiaa

Pian 100-vuotias SKUL

Suomalaisen vammaisurheilun historia voidaan jäljittää 1900-luvun alkuun ja ensimmäisiin kuulovammaisten urheiluseuroihin. Seurat perustivat yhdessä Suomen Kuuromykkäin Urheiluliiton vuonna 1920. Tänä päivänä Suomen vanhin vammaisurheilujärjestö kulkee nimellä Suomen Kuurojen Urheiluliitto (SKUL).

SKUL ei lähtenyt mukaan vammaisurheilujärjestöjen yhdistymisprosessiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla. Osaltaan tähän vaikutti se, ettei kuurojen piirissä identifioiduta kovin vahvasti vammaisyhteisöön, vaan viittomakieliset nähdään ensisijaisesti kielivähemmistönä.

Vammaisurheilu on sodan lapsi

Talvi- ja jatkosodassa vammautui pysyvästi noin 70 000 suomalaista. Sotainvalidien Veljesliiton ensimmäinen urheilujaosto muodostettiin vuonna 1945. Sotasokeitten eli sodassa näkönsä menettäneiden urheilutoiminta alkoi vuonna 1948. Näkövammaisten siviilien liikuntatoimintaa oli aloitettu jo aiemmin Kuopion ja Helsingin sokeiden kouluissa.

Vammaisurheilun synnyn yhteys sotaan on merkittävä syy sille, että vammaisurheilu on ollut pitkään hyvin miesvaltaista, jopa verrattuna erittäin miesvaltaisena pidettyyn vammattomien urheiluun.

Rahalla on valta erottaa

1960-luvulla suomalainen vammaisurheilu alkoi eriytyä ja organisoitua uudelleen. Sotainvalidien Veljesliiton urheilujaosto erkani Sotainvalidien Urheiluliitoksi vuonna 1960. Sokeain Keskusliiton liikuntatoimi perustettiin vuonna 1962 ja Suomen Invalidien Urheiluliitto vuonna 1964.

Syyt diagnoosipohjaisten vammaisurheilujärjestöjen eriyttämiseen emojärjestöistä olivat pitkälti taloudelliset. Yksi järjestö saattoi saada toiminta-avustusta vain yhdestä paikasta. Vammaisjärjestöt olivat Raha-automaattiyhdistyksen tuen alaisia, mutta erillinen urheilujärjestö saattoi saada tukea veikkausvoittovaroista.

Silti näkövammaisten urheilu- ja liikuntatoiminta säilyi keskusliiton alaisuudessa aina 2000-luvulle ja VAU:n perustamiseen. Tämä johtui siitä, että Sokeain Keskusliiton liikuntatoimi onnistui neuvottelemaan itselleen valtionavustuksen veikkausvoittovaroista, vaikka ei ollut irtautunut emojärjestöstään. Sokeain Keskusliitto muutti nimensä Näkövammaisten Keskusliitoksi vuonna 1980. Nykyään järjestö kulkee nimellä Näkövammaisten Liitto.

Suomen ensimmäisiin vammaisurheilujärjestöihin lukeutuneen Sotainvalidien Urheiluliiton toiminta lakkasi kaikessa hiljaisuudessa vuonna 2001.

Kehitysvammaisten urheilun myöhäinen arvonnousu

Kehitysvammaisten henkilöiden kilpailutoiminta alkoi kehittyä 1960-luvun lopussa hiihdossa ja yleisurheilussa. Vuonna 1968 järjestettiin ensimmäiset kehitysvammaisten hiihtokilpailut ja vuonna 1972 yleisurheilukilpailut. Kilpailut saavuttivat suuren valtakunnallisen suosion, mikä oli hyvin ymmärrettävää peilaten siihen, että kehitysvammaisten henkilöiden urheilumahdollisuudet olivat aiemmin olleet hyvin rajalliset.

Kehitysvammaisten liikuntatoiminta sai piristysruiskeen 1980-luvun lopulla, kun Kehitysvammaliitto ja Kehitysvammaisten Liikuntaliitto pääsivät liikunnan valtionavun piiriin. Vuonna 1994 kehitysvammaisille liikuntatoimintaa järjestävät tahot – Kehitysvammaliiton liikuntatoimi, Kehitysvammaisten Liikuntaliitto ja Förbundet De Utvecklingsstördäs Välin liikuntatoimi – yhdistyivät Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry:ksi (SKLU).

Special Olympics hakee yhä paikkaansa

Yhdysvaltain entisen presidentin John F. Kennedyn siskon Eunice Kennedy Shriverin 60-luvulla perustama kehitysvammaisten urheilun Special Olympics -liike rantautui Suomeen vuonna 1990 ja ensimmäiset suomalaisurheilijat osallistuivat Special Olympics -talvimaailmankisoihin Itävallassa vuonna 1993.

Special Olympics -toiminta on osassa maailmaa vähintään yhtä tunnettua kuin paralympialaiset, mutta Suomessa toiminta ei ole vielä saavuttanut täyttä potentiaaliaan. Esimerkiksi vuoden 2011 Special Olympics -kesämaailmankisoihin Ateenaan Suomesta lähti peräti 96 urheilijan joukkue, mutta näkyvyys tiedotusvälineissä jäi samanaikaisesti Ateenassa velloneiden mielenosoitusten jalkoihin. Vuoden 2015 kesämaailmankisoissa Los Angelesissa näkyvyys oli jo merkittävästi parempaa, kiitos Ylen Sisujengi-sarjan ja kisalähetysten. Special Olympics -toiminta on ollut Suomessa ensin Kehitysvammaliiton, sitten SKLU:n ja nykyään VAU:n alaisuudessa.

Paralympialaiset vammaisurheilun näyteikkunana

60- ja 70-luvut olivat vammaisurheilun aseman ja arvostuksen hidasta kohottamista. 1980-luvulla uusi liikuntalaki merkitsi vammaisurheilulle tasa-arvoisempaa asemaa osana suomalaista liikuntakulttuuria. Rahoitus lisääntyi ja toiminta laajeni.

Ruohonjuuritasolla esimerkiksi erityisliikunnanohjaajajärjestelmän synty 80-luvulla ajoi myös vammaisurheilun asiaa, mutta merkittävin vammaisurheilun statusta nostanut seikka vuosikymmenten varrella lienee kuitenkin ollut paralympialiikkeen kehitys.

Sir Ludwig Guttmannin viime vuosisadan puolivälissä Stoke Mandevillessa aloittamat selkäydinvammaisten urheilukilpailut laajenivat vuoteen 1960 mennessä ensimmäisiksi virallisiksi paralympialaisiksi, jotka järjestettiin Roomassa.

Paralympialaiset laajenivat vuosikymmenten aikana selkäydinvammaisten kilpailuista kattamaan myös muiden liikuntavammaisten sekä näkö- ja kehitysvammaisten urheilun. Kehitysvammaisten urheilun osalta paralympialaisissa kipuillaan tosin edelleen luokittelun kanssa. Vuoden 2012 Lontoon ja vuoden 2016 Rion kesäparalympialaisissa kehitysvammaiset urheilijat olivat mukana rajallisella lajivalikoimalla. Talviparalympialaisissa kehitysvammaiset urheilijat eivät ole olleet mukana sitten Naganon kisojen 1998.

Etenkin sen jälkeen, kun paralympialaiset ryhdyttiin säännönmukaisesti järjestämään olympiakaupungissa olympialaisten perään vuoden 1988 Soulin kisoista lähtien, on vammaisurheilun näkyvyys noussut niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Paralympiakomiteasta huippu-urheilun veturi  

1990-luvun alkuun saakka suomalaiset vammaisurheilujärjestöt lähettivät suomalaisurheilijat paralympialaisiin. Vuonna 1994 perustettiin Suomen Paralympiayhdistys (vuodesta 2004 Suomen Paralympiakomitea) ottamaan vastuun paralympiatason vammaishuippu-urheilusta.

Samalla vammaisurheilujärjestöt ryhtyivät painottamaan toimintaansa enemmän harraste- ja ruohonjuuritason toimintaan. Esimerkiksi SIU perusti 90-luvulla lasten ja nuorten liikuntaohjelman Futuuri-kerhon, jonka perillisenä voidaan pitää VAU:n nykyistä Sporttiklubia.

Maailmalla vammaisurheilu levittäytyi yhä laajemmalle, mikä näkyy mm. paralympialaisiin osallistuvien maiden määrän kasvussa 90-luvulla. Suomen asema 80-luvun vammaisurheilun mitalirohmuna heikkeni selvästi, mikä näkyy etenkin 2000-luvun talviparalympiamitalien määrässä.

Elinsiirtourheilu kansainvälistyi aikaisin

Vuosi 1994 oli uusien vammaisurheilujärjestöjen vuosi. Samana vuonna perustettiin SKLU, Paralympiayhdistys sekä Elinsiirtoväen Liikuntaliitto. ELLI oli valtakunnallisten elinsiirtojärjestöjen Munuais- ja maksaliitto ry:n sekä Sydän- ja keuhkosiirrokkaat SYKE ry:n yhteinen liikuntajärjestö, joka pyrki aktivoimaan elinsiirron saaneita ja dialyysissä olevia harrastamaan paitsi kunto- ja terveysliikuntaa myös kilpaurheilua.

Elinsiirtoväen suurin kansainvälinen kilpailutapahtuma on World Transplant Games, johon Suomesta on osallistuttu jo vuodesta 1979 lähtien. Ensimmäiset kansainväliset elinsiirron saaneiden kisat järjestettiin vuonna 1978, joten Suomi on ollut aktiivisesti mukana lähes alusta saakka. Suomi järjesti myös ensimmäiset sydän- ja keuhkosiirrokkaiden omat EM-kilpailut Espoossa vuonna 1994.

Omalta saarelta osaksi kaikkea urheilua

2000-luku on ollut suomalaisessa vammaisurheilussa integroitumisen aikaa. Lajiliitot ovat ottaneet vastuun lähes kaikista niistä vammaisurheilulajeista, joille luonteva lajiliitto löytyy.

Ongelmana on monen lajin kohdalla ollut se, että lajiliitot vastaavat vain arvokilpailutason vammaisurheilijoista, mikä vaikeuttaa uusien vammaisurheilijoiden esiinnousua. Integraatiokehitys on kuitenkin vielä alussa, ja näkyvissä on paljon myös positiivisia suuntauksia.

Integraatiokehityksenä voidaan pitää myös sitä, että menestyneimmät suomalaiset vammaisurheilijat ovat tänä päivänä julkisuuden henkilöitä siinä missä vammattomat huiputkin. Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on tästä ilmeisin esimerkki. Myös vammaisurheilun näkyvyys televisiossa ja muissa tiedotusvälineissä on selvästi nousussa.

Rahalla on valta ajaa yhteen

Suomalaisen vammaisurheilukentän suurin organisaatiotason mullistus koettiin viime vuosikymmenen vaihteessa, kun Suomen Invalidien Urheiluliitto SIU, Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu SKLU, Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ja Näkövammaisten Keskusliiton liikuntatoimi yhdistyivät Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:ksi, joka aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa.

Vammaisurheilujärjestöjen välinen yhteistyö oli tiivistynyt vuosikymmenten saatossa. Vuonna 1992 NKL, SIU ja Kehitysvammaliitto alkoivat järjestää yhteisiä SM-kilpailuja uinnissa ja hiihdossa. Erityiskoulujen välisistä urheilukilpailuista 80-luvulla alkanut SIU:n nuorisokisaperinne laajeni 90- ja 2000-lukujen aikana kattamaan eri vammaryhmät. Nykyään kahdesti vuodessa järjestettävät kisat kulkevat nimellä Junior Games.

Vammaisurheilujärjestöjen yhdistymisessä oli kysymys toiminnan tehostamisesta, toisin sanoen pitkälti rahasta. Valtion tuki yhdelle isolle vammaisurheilujärjestölle on turvatummalla pohjalla kuin monelle pienelle. Tänä päivänä Suomen vammaisurheilukentällä on kolme valtakunnallista järjestöä: VAU, Paralympiakomitea ja Suomen Kuurojen Urheiluliitto.

Liikuntakulttuuri jatkaa eriytymistään maailman tappiin saakka: uusia lajeja syntyy ja ihmiset räätälöivät omat liikuntaharrastuksensa yhä yksilöllisemmin. Vastapainona liikuntaorganisaatiot ajautuvat yhteen. Jonakin päivänä Suomessakin saatetaan nähdä kaiken urheilun ja liikunnan kattava kattojärjestö Norjan NIF:n (Norges idrettsforbund og olympiske og paralympiske komite) tapaan.

Teksti: Lauri Jaakkola

Lähteet: