Nuori toimija -koulutus, 1. lähijakso

VAU:n Nuori toimija -koulutus on suunnattu kaikille noin 13–19-vuotiaille urheilusta ja liikunnasta kiinnostuneille vammaisille ja pitkäaikaissairaille nuorille.

Nuori toimija -koulutus järjestetään kahdessa lähijaksossa Lahden Liikuntakeskus Pajulahdessa. Koulutuksessa nuoret saavat edellytykset toimia esimerkiksi ohjaajina, avustajina tai toimitsijoina liikuntaleireillä, urheiluseurassa tai kilpailutapahtumissa. Lyhyesti ilmaistuna koulutuksen käyneistä tulee Nutoja!

Vuoden 2018 Nuto-koulutuksen ensimmäinen lähijakso järjestetään 20.–22. huhtikuuta ja toinen jakso 7.–9. syyskuuta Liikuntakeskus Pajulahdessa. Lähijaksojen välissä koulutukseen valitut tekevät yksilöllisen välitehtävän, jossa toimitaan esimerkiksi apuohjaajana liikuntaleirillä tai urheiluseuran harjoituksissa.

Koulutuksen ohjaajina toimivat itsekin Nuto-koulutuksen käynyt ratakelauksen paralympiamitalisti Henry Manni sekä Antti ja Reet Rusi. Jokaisella Nutolla tulee olla tukihenkilö, joka toimii henkilökohtaisena tukijana koulutuksen aikana. Tukihenkilö voi osallistua koulutuksen lähijaksoille ilman kustannuksia. Jos tukihenkilöä ei löydy, auttavat kouluttajat tukihenkilön löytämisessä.

Hinnat:

  • 1. lähijakso, 85 euroa
  • 2. lähijakso, 85 euroa

Hinnat sisältävät täysihoidon, ohjelman, materiaalin ja opetuksen. Matkakustannukset osallistujat maksavat itse.

Haku Nuto-koulutukseen 28.2. mennessä sähköisellä lomakkeella: https://www.webropolsurveys.com/S/9D3A9F0A22B41E8D.par

Lisätiedot: VAU, Nina Peltonen, puh. 050 400 1532, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja Henry Manni, puh. 050 576 5501, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.