Maija Järvelä neljäs MM-kilpailujen 15 kilometrillä

Maija JärveläKuva: Arkistokuva/Riku Valleala/Paralympiakomitea

Maija Järvelä vastasi vammaishiihdon MM-kilpailuiden toisen päivän parhaasta suomalaissuorituksesta Cablessa, kun ylivieskalainen oli vapaan 15 kilometrin kilpailussa neljäs. Liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa voiton vei Ukrainan Oleksandra Kononova.

- Ihan ok kisa, ei tapahtunut mitään pahempaa sippaamista niin kuin yleensä, vaan päinvastoin sain jopa kiristettyä vauhtia vähän loppua kohti. Paras sijoitus arvokisoissa pitkältä matkalta. Suksi oli ihan älyttömän liukas alkukierroksilla, hyytyi ehkä vähän loppua kohti. Huolto teki hyvää työtä tänään kuten myös eilen. Nyt palautumaan ja tiistaina päästään taas ampumahiihdon pariin, Järvelä sanoi.

Miesten vastaavassa luokassa Ilkka Tuomisto oli vapaan 20 kilometrin kilometrillä seitsemäs. Venäjän Rushan Minnegulov voitti. Tuomasti kuvasi hiihtoaan ”perushiihdoksi”, ei huonoksi, mutta ei hyväksikään. Paremmin perinteisellä viihtyvälle hiihtäjälle matka oli kuitenkin kelpo MM-avaus muita matkoja varten.

- Huomaa sairasteluiden jälkeen, että kestävyys on mennyt alaspäin, eikä jaksa ylläpitää hyvää vauhtia. Aika maltilla jouduin tänään aloittamaan ja kuulostelemaan tilannetta. Seitsemäs sija ei mieltä lämmitä, mutta toivottavasti tämä aukaisi paikkoja keskiviikon pertsan sprinttiin, josta odotan paljon. Tykkään siitä latuprofiilista, Tuomisto sanoi.

Juha Härkönen oli 15:s ja tyytyväinen hiihtoonsa. 

- Suksi toimi loistavasti, loppua kohden luisto parani, kun latupohja pehmeni. Oma suoritukseni oli hyvä omaa tasoani ajatellen. Hyvin jaksoin alusta loppuun. Vauhti on parantunut viime vuotta ajatellen. Huomenna lepopäivä, tiistaina kokeillaan uudestaan ampumahiihdon parissa, Härkönen sanoi.

Kelkkahiihtäjien luokassa Sini Pyy avasi MM-kisansa 11. sijalla.

- Olen kyllä tyytyväinen omaan hiihtooni, tuntui että sain hiihdettyä omalle tasolleni. Jännitys oli aamulla aika kova, koska 12km on mulle todella pitkä matka, enkä ole noin pitkää kisaa koskaan hiihtänyt. Pystyin kuitenkin säilyttämään tekniikan loppuun asti ja onnistuin tekemään kisasta nousujohteisen niin kuin olin suunnitellutkin. Onnistumisen jälkeen on mukava jatkaa kisoja ja alkaa keskittymään keskiviikon sprinttiin, Pyy sanoi.

Maanantaina MM-kilpailuissa on välipäivä, tiistaina ohjelmassa on jälleen ampumahiihtoa.

Lähde: Hiihtoliiton tiedotus

 

Vammaismaastohiihdon ja -ampumahiihdon MM-kilpailut, Cable, USA 24.1.-1.2.2015

Miehet, pystyhiihtäjät, 20 km (v): 1) Rushan Minnegulov Venäjä 43.43,6, 2) Benjamin Daviet Ranska -35,5, 3) Ihor Reptjuh Ukraina -1.12,9,…7) Ilkka Tuomisto Suomi -4.22,9,…15) Juha Härkönen Suomi -11.43,8.

Naiset, pystyhiihtäjät, 15 km (v): 1) Oleksandra Kononova Ukraina 43.42,8, 2) Ljudmila Ljashenko Ukraina -2.32,1, 3) Jekaterina Rumjantseva Venäjä -4.11,9, 4) Maija Järvelä Suomi -4.53,3.

Naiset, kelkkahiihtäjät, 12 km: 1) Andrea Eskau Saksa 41.14,9, 2) Marta Zaynullina Venäjä -6,8, 3) Mariann Marthinsen Norja -57,4,…12) Sini Pyy Suomi -12.42,7