Junior Games -kevätkisat avartavat taas katseita Kuortaneella – ”Hän ui altaassa kuin kala!”

Junior Games -kevätkisat

Junior Games -kevätkisat ovat valtakunnalliset vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten urheilukilpailut. Kevätkisat järjestetään 15.–16. huhtikuuta 2015 Kuortaneen Urheiluopistolla.

Suurin osa vajaasta 90 osallistujasta tulee erityiskouluista ympäri Suomea. Pieni osa kilpailijoista on normaaliopetukseen integroituja lapsia ja nuoria, mutta tilausta olisi yhä useamman integraatio-oppilaan mukaan saamiseksi urheiluelämysten pariin.

– Vieläkin kuulee liian usein, että vammainen lapsi on kokonaan vapautettu koululiikunnasta. Siinä vaiheessa ollaan aika kaukana siitä, että tämä lapsi voisi osallistua koulujen omiin urheilukilpailuihin. Siksi Junior Games -kisoihin toivoisi löytävän tiensä yhä useampi integraatio-oppilas, sanoo toiminnanjohtaja Riikka Juntunen kisat järjestävästä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU:sta.

Junior Games -kisojen onnistuneen läpiviemisen mahdollistavat Kuortaneen Urheiluopiston opiskelijat. Liikunnanohjauksen perustutkintoa suorittavat opiskelijat vastaavat kisoissa mm. toimitsija-, tuomarointi-, järjestely- ja ohjaustehtävistä. He valmistuvat Kuortaneelta liikuntaneuvojiksi, ja osa heistä saattaa päätyä tulevaisuudessa esimerkiksi liikunnanopettajiksi, jotka Junior Games -kokemuksensa pohjalta ymmärtävät, että kaikkien oppilaiden on mahdollista osallistua liikuntaan.

– Yksi oppilaskommentti oli taannoin kisojen jälkeen, että ”käsittämätöntä kuinka kaveri, joka ei liikkunut omin avuin, ui altaassa kuin kala”. Se kuvastaa parhaimmillaan, miten katsantokanta voi avartua yhden kisatapahtuman johdosta, kertoo Kuortaneen liikunnanopettaja Kristiina Hotti, joka on ollut mukana Junior Games -kisoissa vuodesta 1990 lähtien.

Kaksipäiväisten Junior Games -kevätkisojen lajit ovat salibandy, uinti, keilailu, maalipallo, boccia ja puhallustikka.

Aikataulu

Ke 15.4.

  • 15.00 Avajaiset, Kuortanehalli
  • 15.30–19.30 Kilpailut alkavat
    • Salibandy, Kuortanehalli
    • Puhallustikka, Kuortanehalli
    • Boccia, Kuortanehalli
    • Maalipallo, Palloiluhalli
  • 16.00–20.30 Keilailu, Keilahalli

To 16.4.

  • 09.00 Uintikilpailut, Uimahalli
  • 09.00–14.00 Keilailu, Keilahalli
  • 09.00–15.00 Puhallustikka, Kuortanehalli
  • 13.00 Boccia, Kuortanehalli
  • 15.30 Kilpailujen päätös ja palkintojenjakoja, Kuortanehalli