Hanna Vilmistä vihdoin sokkopingiksen maailmanmestari

Hanna Vilmi

Helsinkiläinen Hanna Vilmi on ollut vuosia yksi maailman parhaista sokkopingiksen pelaajista, mutta maailmanmestaruus on kiertänyt häntä. Keskiviikkona pitkäaikainen tavoite vihdoin toteutui, kun Vilmi juhli MM-kultaa Etelä-Korean Soulissa järjestettävissä näkövammaisten IBSA Maailmankisoissa.

– Tätä on metsästetty kauan. Kerran se meni aivan nenän edestä ja kerran en päässyt edes tavoittelemaan sitä, mutta nyt kun vihdoin voitin, niin fiilis on hieno, Vilmi sanoi.

Vilmi on jäänyt kertaalleen MM-kilpailuissa hopealle ja edellisissä kisoissa vuonna 2013 Vilmi jäi rannalle kisoista, kun luokittelussa hänen näkökykynsä todettiin yllättäen liian hyväksi. Euroopan mestaruuksia Vilmi on ehtinyt voittaa kolme, ja MM- ja EM-mitaleista kilpailevat tismalleen samat pelaajat.

Vilmi voitti äärimmäisen tiukassa MM-finaalissa maannaisensa Jaana Pesarin, joka puolusti kahden vuoden takaista mestaruuttaan. Vilmi vei viisieräisen trillerin lukemin 3–2 (12–8, 12–8, 8–11, 2–11, 11–9).

– Olimme Jaanan kanssa turnauksen parhaat pelaajat, joten juttelimme jo aiemmin, että finaalissa kohdataan. Se oli ihan finaalin arvoinen peli, ratkesi vasta viidennen erän 9–9-tilanteesta, Vilmi kertoi.

Viidestä IBSA Maailmankisoissa esiintyneestä suomalaisesta sokkopingiksen pelaajasta peräti neljä eteni välieriin saakka. Miesten sarjassa Ari Lahtinen ja Teemu Ruohonen kohtasivat lopulta pronssiottelussa, jonka Lahtinen vei nimiinsä erin 3–2.

– Tämä oli paras arvoturnauksemme tähän saakka. Aiemmin olemme parhaimmillaan saaneet kaksi mitalia yksilökilpailuista. Tyytyväinen voi olla, mutta aina jää varaa parantaakin, Suomen valmentaja Kalevi Aittola sanoi.

Näsilälle ja Avilalle parikeilailun MM-pronssia

Keilailussa Tuija Näsilä voitti kisojen toisen mitalinsa, kun hän sijoittui pronssille B2-luokan sekaparikilpailussa yhdessä parinsa Martti Avilan kanssa. Kuurosokealle Avilalle mitali oli uran ensimmäinen näkövammaisten arvokilpailuissa.

Maalipallossa Suomen naiset ovat yltyneet vahvaan vireeseen, vaikka keskiviikon avausottelussa kisojen ennakkosuosikki Kiina olikin parempi luvuin 4–2. Suomi johti ottelua kahteen otteeseen Krista Leppäsen ja Iida Kauppilan maaleilla.

Keskiviikon toisessa ottelussa Suomi otti tärkeän 3–1-voiton Ukrainasta ja varmisti paikkansa puolivälierissä. IBSA Maailmankisat on maalipallossa karsintaturnaus vuoden 2016 Rio de Janeiron paralympialaisiin. Rion paikka on jaossa turnauksen kahdelle parhaalle maalle.

 

Mitä on sokkopingis: www.vammaisurheilu.fi/liikunta-ja-urheilu/lajit/sokkopingis

 

Näkövammaisten IBSA Maailmankisat, Soul, Etelä-Korea 8.–18.5.2015, 4. kilpailupäivän tuloksia

Sokkopingis

Naiset

Puolivälierät

  • Hanna Vilmi Suomi–Anja S.V. Svendsen Tanska 3–0 (11–6, 11–0, 11–3)
  • Jaana Pesari Suomi–Sanja Kos Slovenia 3–0 (11–8, 11–2, 11–9)

Välierät

  • Hanna Vilmi Suomi–Elzbieta Mielczarek Puola 3–2 (13–10, 2–12, 11–9, 9–11, 11–9)
  • Jaana Pesari Suomi–Chiara Di Liddo Italia 3–1 (12–5, 11–2, 7–12, 11–9)

Pronssiottelu

  • Chiara Di Liddo Italia–Elzbieta Mielczarek Puola 1–3 (7–11, 5–11, 11–5, 4–11)

Loppuottelu

  • Jaana Pesari Suomi–Hanna Vilmi Suomi 2–3 (8–12, 8–12, 11–8, 11–2, 9–11)

 

Miehet

Puolivälierät

  • Adrian Sloninka Puola–Ari Lahtinen Suomi 1–3 (10–12, 11–6, 5–11, 10–12)
  • Juha Oikarainen Suomi–Marco Ferrigno Italia 0–3 (7–11, 3–12, 4–11)
  • Claudio Quitral Ruotsi–Teemu Ruohonen Suomi 0–3 (2–11, 7–11, 5–11)

Sijoitusottelu, sijat 5–8

  • Adrian Sloninka Puola–Juha Oikarainen Suomi 2–0 (12–5, 12–3)

Välierät

  • Leander Sachs Hollanti–Teemu Ruohonen Suomi 3–1 (3–11, 11–9, 11–8, 11–2)
  • Ari Lahtinen Suomi–Marco Ferrigno Italia 0–3 (8–12, 5–11, 4–11)

Sijoitusottelu, sijat 7–8

  • Claudio Quitral Ruotsi–Juha Oikarainen Suomi 2–1 (12–5, 8–12, 11–7)

Pronssiottelu

  • Ari Lahtinen Suomi–Teemu Ruohonen Suomi 3–2 (4–11, 6–11, 12–5, 11–1, 11–7)

Loppuottelu

  • Marco Ferrigno Italia–Leander Sachs Hollanti 1–3 (2–11, 12–1, 8–11, 7–11)


Keilailu

Sekaparikilpailu, B2

Alkukilpailu (yhteensä 10 paria)

  • 1) Kim Kwon Pan/Lee Kyung Yun Etelä-Korea 2541
  • 2) Koh Bae Young/Park Taewan Etelä-Korea 2406
  • 3) Muhamad Suhaili Bin Ab Hamid/Kam Chan Choo Malesia 2144
  • 4) Martti Avila/Tuija Näsilä Suomi 2133

Välierät

  • Koh Bae Young/Park Taewan Etelä-Korea–Muhamad Suhaili Bin Ab Hamid/Kam Chan Choo Malesia 453–319
  • Kim Kwon Pan/Lee Kyung Yun Etelä-Korea–Martti Avila/Tuija Näsilä Suomi 370–266

Avilalle ja Näsilälle pronssia.

Finaali

  • Kim Kwon Pan/Lee Kyung Yun Etelä-Korea–Koh Bae Young/Park Taewan Etelä-Korea 357–449

Parikilpailu, B1+B1–B3

Alkukilpailu (yhteensä 19 paria)

  • 1) Kim Hoon Jung/Bae Hyung Jin Etelä-Korea 2335
  • 2) Marilyn Joy Luck/Rhian Patrick Patching Australia 2174
  • 3) Pei-Yu Chiu/Yu-Hsiao Huang Taiwan 2055
  • 4) Chiemi Inoue/Akiko Morisawa Japani 1978
  • 13) Petri Mäkivirta/Esa Martikainen Suomi 1887


Maalipallo

Naiset

Alkulohko X

  • Suomi–Kiina 2–4 (2–2) Suomen maalit: Krista Leppänen, Iida Kauppila
  • Suomi–Ukraina 3–1 (1–1) Suomen maalit: Raisa Kuusela, Kauppila, Leppänen

Lohkotilanne 4. pelipäivän jälkeen

  • 1) Israel 4 4 0 0 31–10 12
  • 2) Suomi 5 3 1 1 21–11 10
  • 3) Kiina 2 2 0 0 11–3 6
  • 4) Ukraina 5 2 0 3 20–15 6
  • 5) Tanska 4 1 0 3 12–22 3
  • 6) Espanja 4 1 0 3 11–33 3
  • 7) Kreikka 4 0 1 3 7–19 1

Suomen seuraava ottelu (Suomen aikaa): to 14.4. klo 07.00 Israel–Suomi

 

IBSA Maailmankisojen tulospalveluhttp://iis.ibsawg2015seoul.org/en-us/Competitions/Schedule_class.jsp?type=date