Tsemppaa Sisujengi kohti vuoden suurimpia urheilukilpailuja!

Sisujengi

Heinäkuun lopussa Los Angelesissa järjestetään tämän vuoden suurimmat urheilukilpailut maailmassa, kehitysvammaisten Special Olympics -kesämaailmankisat. Kisoihin lähtee Suomesta sisukas 92 urheilijan joukkue.

Suomen joukkue, Sisujengi, esittäytyy torstaina 11. kesäkuuta klo 15.00–17.00 Helsingin Kampin Narinkkatorilla. Vauhdikkaassa tapahtumassa kuullaan urheilijoiden mietteitä ennen kisoja, nähdään Special Olympics -lajiesittelyjä ja kerrotaan Special Olympics -toiminnasta. Tilaisuuden juontaa Yle Urheilun Kristiina Kekäläinen. Tapahtuman avaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen. Tapahtuman päätteeksi esiintyy Pertti Kurikan Nimipäivät!

Sisujengin matkaa seurataan Ylen kanavilla kattavasti kesän aikana. Sisujengi on 6-osainen dokumenttisarja viidestä kehitysvammaisesta urheilijasta. Sarja nähdään Yle TV2:ssa keskiviikkoisin 1. heinäkuuta alkaen. Sarjassa seurataan uimari Tatu Kantosen, meloja Anna Laitisen, yleisurheilija Noora Koposen, ratsastaja Jenny Kärkkäisen ja purjehtija Joni Roivasen valmistautumista Special Olympics -maailmankisoihin.

Urheilijoilla on valmistautumisessa tukenaan kokenut kummiurheilija, joka antaa neuvoja kisataipaleelle. Tatun kummiurheilija on Jani Sievinen, Annan Jenni Mikkonen, Nooran Manuela Bosco, Jennyn Marko Björs ja Jonin Tuuli Petäjä-Sirén. Sievinen, Mikkonen ja Björs ovat mukana myös Sisujengi Narinkkatorilla -tapahtumassa.

Narinkkatorin tapahtumassa ovat mukana myös mm. maajoukkuekoripalloilija Sasu Salin, pituushypyn Suomen ennätyksen haltija Ringa Ropo, Suomen ensimmäinen futsal-ammattilainen Panu Autio, yksi Jukolatiimin seitsemästä jäsenestä, fitnnes-urheilija Oona Tolppanen ja Toisenlaisista frendeistä tuttu Sanna Sepponen. Narinkkatorille saapuu myös Special Olympics -kisojen Toivon tuli -soihtu, joka roihuaa Los Angelesissa kisojen aikana.

Lajiesittelyissä tapahtumassa ovat judo, koripallo, rytminen voimistelu ja jalkapallo.

TAPAHTUMAN ALUSTAVA AIKATAULU

  • 15.00 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen avaa tapahtuman
  • 15.05 Pertti Kurikan Nimipäivien esitys ja haastattelu
  • 15.10 Toivon tuli saapuu Narinkkatorille
  • 15.15 Lajiesittelyssä judo: judoka Henri Kajan ja valmentaja Hanna Kokkonen
  • 15.20 Päähenkilöesittely: uimari Tatu Kantonen ja kummiurheilija Jani Sievinen
  • 15.25 Haastattelussa pituushypyn SE-nainen Ringa Ropo
  • 15.30 Päähenkilöesittely: meloja Anna Laitinen ja kummiurheilija Jenni Mikkonen
  • 15.35 Lajiesittelyssä koripallo: urheilija Teemu Salmenaho ja Unified-partneri Aleksi Mäkinen
  • 15.40 Haastattelussa maajoukkuekoripalloilija Sasu Salin
  • 15.50 Päähenkilöesittely: ratsastaja Jenny Kärkkäinen ja kummiurheilija Marko Björs
  • 15.55 Haastattelussa futsal-ammattilainen Panu Autio
  • 16.00 Lajiesittelyssä rytminen voimistelu: urheilija Saga Hänninen ja valmentaja Mari Mieskonen
  • 16.05 Haastattelussa Ylen julkaisupäällikkö Risto Kuulasmaa
  • 16.09 Päähenkilöesittely: yleisurheilija Noora Koponen ja valmentaja Elina Raivo
  • 16.13 Haastattelussa Toisenlaisista frendeistä tuttu Sanna Sepponen
  • 16.18 Lajiesittelyssä jalkapallo: urheilija Alina Sipari ja Unified-partneri Janne Ristkari
  • 16.23 Päähenkilöesittely: purjehtija Joni Roivanen ja valmentaja Johanna Roivanen
  • 16.27 Haastattelussa Jukolatiimin projektijohtaja Annamaria Väli-Klemelä ja fitness-urheilija Oona Tolppanen
  • 16.33 Pertti Kurikan Nimipäivien keikka

Ylen Sisujengi-sivutwww.yle.fi/sisujengi

Lisätiedot Special Olympics -kisoista ja Suomen joukkueestawww.vammaisurheilu.fi/special-olympics/los-angeles-2015