Special Olympics vahvasti esillä Pajulahden pohjoismaisessa seminaarissa

Virpi Remahl, Anna Laitinen, Matti Hämäläinen

Pajulahden soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun pohjoismaisen seminaarin yhteydessä järjestettiin torstaina 20. elokuuta Special Olympics -miniseminaari, jossa keskityttiin muutamiin ajankohtaisiin aiheisiin kehitysvammaisten urheilussa.

Miniseminaari alkoi nastolalaisten Special Olympics -melojien, Los Angelesin maailmankisoistakin menestystä saavuttaneiden Anna Laitisen ja Matti Hämäläisen kuntosaliharjoitusdemolla.

Pajulahden liikuntakeskuksessa työskentelevä Laitinen tekee viikoittain omatoimisia kuntosaliharjoituksia Pajulahden kuntosalilla. Yksi harjoituskerta vie aikaa Laitisen mukaan yhdestä kahteen tuntia riippuen hieman siitä kuinka paljon sosiaalista kanssakäymistä muiden salilla olijoiden kanssa syntyy. Harjoitusohjelmaansa Laitinen noudattaa jämptisti ja tuntee Pajulahden salin kuin omat taskunsa.

Hämäläinen puolestaan käy viikoittain vanhempiensa kanssa Nastolan Rakokivessä ohjatussa kuntopiirissä, jossa tunnin aikana tehdään hyvin intensiivisesti noin 15:ttä eri liikesarjaa. Molempien nastolalaismelojan olemuksesta huokuu se, että he ovat kovassa tikissä.

Seminaarin ensimmäisessä teoriaosiossa Keskuspuiston Ammattiopiston soveltavan liikunnan lehtori Erwin Borremans esitteli vuonna 2013 Espoossa starttaamaansa Triathlon for All -tapahtumaa ja haluaan aloittaa Suomessa Special Olympics -triathlontoiminta. Triathlon oli mukana ensimmäistä kertaa Special Olympics -kesämaailmankisoissa heinä-elokuussa Los Angelesissa.

Erwin Borremans

Kevään 2015 Triathlon for All -tapahtumassa oli jo 80 osallistujaa eri vammaryhmistä. Borremansin haaveena on saada ensi vuoden toukokuun tapahtumassa 100 osallistujan raja rikki ja Special Olympics -triathlonkisa Himoksen yleisten sarjojen lyhyen matkojen SM-kisojen yhteyteen kesäkuun alussa.

– Tavoite on, että Himoksella lähtöviivalle saataisiin 10 urheilijaa, ja he todennäköisesti kilpailisivat yhdessä Unified-parin kanssa, Borremans suunnitteli.

Special Olympics Finlandin kansallinen johtaja ja Euroopan Special Olympics -järjestön johtajaneuvoston puheenjohtaja Riikka Juntunen alusti seuraavaksi Unified-toiminnan nykytilasta. Los Angelesissa Suomen joukkueesta jo lähes kolmasosa oli vammattomia Unified-partnereita, ja kansainvälinen Special Olympics -järjestö haluaa nostaa entisestään Unified-lajien määrää kisoissa.

– Olen miettinyt Unified-urheilua paljon sen jälkeen, kun viime syksynä Maltan johtajakokouksessa meille esiteltiin Special Olympics -järjestön tahtotila siitä, että tulevaisuudessa 50 prosenttia maailmankisojen osallistujista olisi partnereita, Juntunen sanoi.

Unified-urheilu on toimiessaan erinomainen tapa lisätä inkluusiota ja hälventää ennakkoluuloja, mutta seminaarissa nostettiin esille, ettei Unified-lajien lisäämisen tule olla itseisarvo.

Torstain miniseminaarin viimeisessä osiossa Pajulahden liikunnanopettaja Virpi Remahl esitteli alkuvuodesta 2015 suomalaisille Special Olympics -urheilijoille tekemiään kuntotestejä.

Testipatteristoon oli otettu osioita Special Olympics -järjestön omasta FUNFitness-testeistä, suomalaisen koulujärjestelmän MOVE-testistöstä sekä eurooppalaisesta EuroFit-testeistä, siten että tehdyt testit on mahdollisimman helposti toteutettavissa kehitysvammaisten urheilijoiden kanssa.

Remahlin mukaan ensimmäistä kertaa tehdyt kuntotestit onnistuivat hyvin. On erittäin tärkeää, että testaaja antaa urheilijoille selkeät, yksinkertaiset ohjeet. Myös urheilijoiden motivointiin tulee kiinnittää huomiota, jotta heidät saadaan tekemään testit suorituskykynsä mukaisesti kaikissa eri vaiheissa.

Torstain Special Olympics -miniseminaarin lisäksi Pajulahden soveltavan liikunnan ja vammaisurheilun pohjoismaisen seminaarin päätöspäivänä perjantaina yksi pääpuhujista oli Euroopan Special Olympics -järjestön lajikoordinaattori Mariusz Damentko.

Lisätiedot Pajulahden seminaaristawww.pajulahti.com/koulutus/soveltavan-liikunnan-ja-vammaisurheilun-pohjoismainen-seminaari-2015