Takkuinen lähtö verotti, Piispaselle 100 metrin MM-hopea

Toni Piispanen, kuva: Riku Valleala

Takkuinen lähtö pudotti pyörätuolikelaaja Toni Piispasen mestaruustaistelusta parayleisurheilun MM-kisojen T51-luokan 100 metrin finaalissa Qatarin Dohassa.

Puolustavana mestarina ja luokan ME:n haltijana kisaan lähtenyt Piispanen nousi heikosta lähdöstä huolimatta MM-hopealle.

– Lähto ei ollut hyvä. Siksi en päässyt kunnolla kiihdyttämään. Siihen se ratkesi, Piispanen kertaili kilpailua.

Piispanen voitti Dohassa alkueränsä ylivoimaisesti ajalla 21,08. Finaalissa hän oli toinen ajalla 21,43, kun mestariksi kiiti belgialainen Peter Genyn MM-kisojen ennätysajalla 20,93.

– Lähdössä ote vähän lipesi työntörenkaasta. Muuten se oli hyvää kelaamista, vaikkei niin rentoa kuin alkuerässä, Piispanen arvioi suoritustaan.

Kakkossija katkaisi Piispasen mestaruusputken. Hän voitti luokkansa 100 metrin paralympiakultaa Lontoossa 2012 ja vei vuotta myöhemmin Lyonissa maailmanmestaruuden.

Dohassa Piispasen urakka jatkuu 400 metrin kilpailulla.

– Se ei ole minun vahvin matkani, mutta mitalia lähdetään hakemaan.

Kotaja kahdeksas ratakierroksella

Amanda Kotaja sai MM-urakkansa päätökseen tiistaina. Hän saalisti MM-kisoista kaksi mitalia ja kahdeksannen sijan. Pistesija heltisi Vampulan Urheilijoiden pyörätuolikelaajan päätösmatkalta, T54-luokan 400 metriltä.

– Se ei ollut minulta ihan paras veto 400 metrillä, mutta siihen pitää nyt olla tyytyväinen, Kotaja totesi.

Kotaja kiersi Dohassa ratakierroksen ajassa 59,25. Hän oli alkumatkasta paremmin kärjen vauhdissa, mutta loppumatkasta vauhti hiipui. Kilpailun voitti kiinalainen Wenjun Liu ajalla 54,67.

Dohan MM-kisat Kotaja jättää yhtenä Suomen joukkueen sankareista. Hän voitti 200 metriä ja oli 100 metrillä toinen. Toissa vuoden MM-kisoista Kotaja saalisti hopean 100 ja 200 metriltä.

– Nyt 200 metrin voitto oli positiivinen yllätys. Sadalla metrillä kakkossija sen sijaan oli pieni pettymys, Kotaja totesi.

Tähti karsiutui 400 metrin finaalista

Leo-Pekka Tähti ei löytänyt T54-luokan 400 metrin alkueräänsä sellaista vauhtia, jolla olisi taisteltu jatkopaikasta. Hän oli alkuerässään viides ajalla 49,61.

– Ekat 250 metriä meni tosi hyvin, mutta viimeisellä 100 metrillä alkoi hapottaa ja vauhti sakata, Tähti totesi.

Tähden erän voitti kiinalainen Yang Liu ajalla 48,08. Erien nopein oli Kiinan Chengming Liu 48,05.

Tähden kisat Dohassa päättyivät alkuerään. Hän oli aiemmin 100 metrillä toinen.

Henry Manni 100 metrin finaaliin

Henry Manni oli kolmas T34-luokan 100 metrin alkuerässään ja eteni finaaliin. Hän teki ajan 16,49. Erän voitti matkan tunisialainen ME-mies Walid Ktila ajalla 16,10.

– Lämmittelyssä tuntui ensin vähän nihkeältä, kilpailu kulki kuitenkin hyvin. Se tuntui yllättävänkin kevyeltä ja hyvältä, Manni sanoi.

Loppukilpailu on ohjelmassa keskiviikkona.

Henry Mannin pikkuveli Tuomas Manni oli erässään viides ajalla 17,44 ja putosi loppukilpailusta. Manni kaatui maalintulon jälkeen ja kolaroi toisen kilpailijan kanssa. Hän selvisi rytäkästä kuitenkin ilman vammoja.

Erän voitti sveitsiläinen Bojan Mitic MM-kisojen ennätysajalla 15,89.

Oja pinkoi 100 metrin alkuerässä 13,99

Ronja Oja oli näkövammaisten 100 metrin alkuerässään neljäs ajalla 13,99. T11-luokan kisa juostiin lievään (0,9 m/s) vastatuuleen. 

Jatkoon Ronjan ja opasjuoksija Jesper Ojan kova yritys ei kantanut. Välieriin alkueristä vaadittiin 12,97.

Ojan erän voitti kiinalainen Juntingxian Kia ajalla 12,93. Alkuerien nopein oli Kiinan Cuiqing Liu ajalla 12,49. Tuo aika syntyi täysin tuulettomassa säässä.

Lähde: SUL:n tiedotus

PARAYLEISURHEILUN MM-KILPAILUT, DOHA, QATAR 21.–31.10.2015, 6. KILPAILUPÄIVÄ

Miehet

  • 100 m, T51, alkuerä 2 (1,4 m/s): 1) Toni Piispanen Suomi 21,08.
  • 100 m, T51, finaali (0,0 m/s): 1) Peter Genyn Belgia 20,93, 2) Toni Piispanen Suomi 21,43, 3) Mohamed Berrahal Algeria 21,89, 4) Stephen Osborne Iso-Britannia 22,01, 5) Edgar Navarro Meksiko 22,73, 6) Alvise de Vidi Italia 23,67, 7) Helder Mestre Portugali 24,85, 8) John McCarthy Irlanti 25,40.
  • 100 m, T34, alkuerä 1 (1,2 m/s): 1) Walid Ktila Tunisia 16,10,… 3) Henry Manni Suomi 16,49.
  • 100 m, T34, alkuerä 2 (0,3 m/s): 1) Bojan Mitic Sveitsi 15,89,… 5) Tuomas Manni Suomi 17,44.
  • 400 m, T54, alkuerä 1: 1) Yang Liu Kiina 48,08,… 5) Leo-Pekka Tähti Suomi 49,61.

Naiset

  • 100 m, T11, alkuerä 1 (-0,9 m/s): 1) Juntingxian Jia Kiina 12,93,… 4) Ronja Oja Suomi (opas Jesper Oja) 13,99.
  • 400 m, T54, alkuerä 2: 1) Lihong Zou Kiina 57,82,… 3) Amanda Kotaja Suomi 1.00,30.
  • 400 m, T54, finaali: 1) Wenjun Liu Kiina 54,67, 2) Lihong Ziu Kiina 55,73, 3) Margriet van den Broek Hollanti 56,69, 4) Cheri Madsen USA 57,00, 5) Gunilla Wallengren Ruotsi 57,38, 6) Irina Guliaeva Venäjä 58,03, 7) Hannah McFadden USA 58,20, 8) Amanda Kotaja Suomi 59,25.

SUORAT LÄHETYKSET DOHAN MM-KILPAILUISTA YLE AREENASSA

  • Ke 28.10. klo 16.20–17.00: mm. 100 m miehet T34 (Manni)
  • La 31.10. klo 16.45–18.45: mm. 400 m miehet T51 finaali (Piispanen)

SUOMALAISURHEILIJOIDEN AIKATAULU MM-KILPAILUISSA, AJAT SUOMEN AIKAA

(suluissa = jos pääsee jatkoon alkukilpailusta)

Ke 28.10.

  • 16.46: 100 m miehet T34 finaali, Henry Manni

To 29.10.

  • 08.50: Keihäs naiset F34 finaali, Marjaana Heikkinen
  • 08.58: Pituus naiset F11 finaali, Ronja Oja, Elisa Montonen

Pe 30.10.

  • 17.03: 400 m miehet T51 semifinaali, Toni Piispanen
  • 18.00: 200 m miehet T34 semifinaali, Henry Manni, Tuomas Manni

La 31.10.

  • 15.06: 200 m miehet T34 finaali, (Henry Manni, Tuomas Manni)
  • 16.55: 400 m miehet T51 finaali, (Toni Piispanen)
  • 17.38: Kiekko miehet F12 finaali, Petteri Peitso

Kaikki kisatapahtumat näytetään suorina kilpailujen kotisivuillawww.paralympic.org/doha-2015