Suomi kohtaa Slovenian naisten istumalentopallon EM-kilpailujen puolivälierissä

Arkistokuva

Suomi hävisi kaikki kolme otteluaan naisten istumalentopallon Euroopan mestaruuskilpailujen B-alkulohkossa Slovenian Podcetrtekissä. Keskiviikkona lohkon päätösottelussa Ukraina oli Suomea parempi erin 3–0 (25–7, 25–10, 25–19).

Sarjajärjestelmän ansiosta Suomen pelit kuitenkin jatkuvat puolivälierissä. Vastassa torstain ottelussa on A-lohkon voittaja, kisojen järjestäjämaa Slovenia.

Ukraina – vuoden 2012 Lontoon paralympialaisten pronssijoukkue – ei antanut keskiviikkona Suomelle mahdollisuuksia. Jo ensimmäisen erän tylyt 25–7-lukemat osoittivat tasoeron.

– Viimeisen erän onnistumiset toivat pientä valoa risukasaan. Toivottavasti pelaajat pääsevät omalle tasolleen, kun kohtaamme Slovenian, Suomen valmentaja Eeva-Liisa Hildén sanoi.

Suomen alkulohko oli erittäin kova. Venäjä, Hollanti ja Ukraina olivat vuoden 2014 MM-kilpailujen kolme parasta eurooppalaismaata.

Torstain puolivälierävastustajan Slovenian Suomi kohtasi kahdesti viime vuoden MM-kilpailuissa ja hävisi molemmat ottelut erin 0–3. Slovenia oli MM-kilpailujen seitsemäs ja Suomi kahdeksas.

EM-kilpailujen voittaja varmistaa paikan vuoden 2016 Rio de Janeiron paralympialaisiin.

ISTUMALENTOPALLON NAISTEN EM-KILPAILUT, PODCETRTEK, SLOVENIA 7.–15.11.2015

3. pelipäivän tulokset

Lohko A

  • Unkari–Saksa 0–3
  • Kroatia–Slovenia 0–3

Lohkon lopputilanne

  • 1) Slovenia 3 3 0 0 0 9–0 9
  • 2) Saksa 3 2 0 0 1 6–3 6
  • 3) Unkari 3 1 0 0 2 3–6 3
  • 4) Kroatia 3 0 0 0 3 0–9 0

Lohko B

  • Suomi–Ukraina 0–3 (7–25, 10–25, 19–25)
  • Hollanti–Venäjä 2–3

Lohkon lopputilanne

  • 1) Venäjä 3 2 1 0 0 9–2 8
  • 2) Ukraina 3 2 0 0 1 6–4 6
  • 3) Hollanti 3 1 0 1 1 6–6 4
  • 4) Suomi 3 0 0 0 3 0–9 0

JATKOPELIT (SUOMEN AIKAA)

To 12.11.

  • klo 14.00 Puolivälierä Saksa–Hollanti
  • klo 16.00 Puolivälierä Ukraina–Unkari
  • klo 18.00 Puolivälierä Slovenia–Suomi
  • klo 20.00 Puolivälierä Venäjä–Kroatia

Pe 13.11.

  • klo 14.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8: A2/B3–B1/A4
  • klo 16.00 Sijoitusottelu, sijat 5–8: B2/A3–A1/B4
  • klo 18.00 Välierä: A2/B3–B1/A4
  • klo 20.00 Välierä: B2/A3–A1/B4

La 14.11.

  • klo 11.00 Sijoitusottelu, sijat 7–8
  • klo 13.00 Sijoitusottelu, sijat 5–6
  • klo 15.00 Pronssiottelu
  • klo 17.00 Loppuottelu

SUOMEN JOUKKUE

Pelaajat

  • Annukka Jäätteenmäki, Tampere
  • Petra Pakarinen, Järvenpää
  • Marja Valkeavuori, Riihimöki
  • Hanna-Maria Sariluoto, Tampere
  • Anne Mäki, Tuusula
  • Laura Haaranen, Oulu
  • Helena Skogström, Nurmijärvi
  • Karoliina Halme, Kouvola
  • Julia Koskinen, Ylöjärvi
  • Sari Virta, Raisio

Valmentajat

  • Timo Väre, Kouvola
  • Eeva-Liisa Hildén, Nastola