Luokittelija Paula Leppäselle Pro Urheilu -mitali

Paula Leppänen

Yleisurheilun, pyörätuolirugbyn ja jousiammunnan kansainvälinen luokittelija Paula Leppänen sai opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen myöntämän Pro Urheilu -mitalin maanantaina Helsingin Säätytalolla.

Pro Urheilu -mitaleja jaetaan vuosittain tunnustuksena urheilun eri osa-alueiden hyväksi tehdystä työstä. Leppäsen ohella mitalin saivat tänä vuonna urheilutoimittaja Pekka Aaltonen, jalkapallovalmentaja Martti Kuusela, hiihtovalmentaja Immo Kuutsa ja urheilukirjailija Markku Siukonen.

Leppänen on ammatiltaan fysioterapeutti ja on työskennellyt läpi työuransa sentyyppisten kuntoutujien kanssa, joista saattaa tulla myöhemmin vammaisurheilijoita.

– Luokittelijana toimiminen tuntuu siten luontevalta jatkumolta työlleni, Leppänen on sanonut. Tänä vuonna hän oli luokittelijana mm. Liikuntakeskus Pajulahdessa syyskuussa järjestetyissä pyörätuolirugbyn EM-kilpailuissa.

Pro Urheilu -tunnustusten ketju katki

Pro Urheilu -mitalit jaetaan vuosittain urheilun taustavaikuttajille ja 20 000 euron arvoiset Pro Urheilu -tunnustukset entisille urheilijoille. Vuonna 2015 Pro Urheilu -tunnustuksen saivat kouluratsastaja Kyra Kyrklund, painija Tapio Sipilä, lentopalloilija Jouni Parkkali ja ampuja Sirpa Vesanen (o.s. Ylönen).

Pro Urheilu -tunnustuksia on myönnetty vuodesta 2000 saakka, ja siitä asti kun hiihtäjä Pertti Sankilampi vuonna 2003 sai ensimmäisenä vammaisurheilijana tunnustuksen, on tunnustus myönnetty joka vuosi yhdelle vammaisurheilijalle. Tänä vuonna tämä putki katkesi, vaikka lentopalloilija ja lentopallovalmentaja Jouni Parkkali onkin toiminut vammaisurheilun parissa, Special Olympics -lentopalloilijoiden valmentajana.

LisätiedotOKM:n tiedote