Uusi Iloliikuttaja-koulutus starttasi Pajulahdessa täysilukuisena ja innosta puhkuvana

Sirpa Sormunen (keskellä)

VAU:n liikunnan vertaisohjaajien koulutus uudistui vuodelle 2016. Tänä vuonna Iloliikuttaja-koulutettavat osallistuvat kahteen koulutusviikonloppuun Liikuntakeskus Pajulahdessa. Koulutuksen ensimmäinen osio järjestettiin 15.–17. tammikuuta.

Koulutukseen osallistui parikymmentä henkilöä. Kiinnostus koulutusta kohtaan oli suuri, ja osa hakijoista jäi ilman paikkaa. Kouluttajina toimivat Pajulahden liikunnanopettajat Suvi Auvinen ja Anna-Kaisa Hokkanen.

Käytännönläheisen koulutuksen päätösaamupäivän osiossa käytiin läpi keppijumppaa, sählyä ja bocciaa. Mukana koulutuksessa oli niin pyörätuolissa istuvia, muuten liikuntarajoitteisia, näkövammaisia kuin kehitysvammaisiakin henkilöitä, joten soveltamisesta oli paljon puhetta.

– Viikonlopun aikana tuli tosi paljon asiaa tiiviissä, hyvässä paketissa. Meillä oli innostunut ryhmä ja ammattitaitoiset ohjaajat, kiitteli jyväskyläläinen Sirpa Sormunen Keski-Suomen Näkövammaisista.

Sormunen on ammatiltaan lastenohjaaja ja aktiivinen toimija paikallisyhdistyksessään, joten hänellä oli vahvaa kosketuspintaa niin ohjaamiseen kuin vertaistoimintaankin jo entuudestaan.

– Tuli muistutusta siitä, miten iso merkitys on paitsi ammattimaisella ohjauksella myös ohjaajan innostavuudella ja iloisuudella, Sormunen totesi.

Iloliikuttaja-koulutuksen toinen osio järjestetään Pajulahdessa 19.–21. elokuuta. Tämän jälkeen kurssilaiset ovat virallisesti Iloliikuttajia.

Lisätiedot Iloliikuttaja-koulutuksesta