Pajulahti Games 2016: Istumalentopallonaiset parantelivat itseluottamustaan voitolla briteistä

Suomen naisten istumalentopallojoukkueen perjantai oli kovin kaksijakoinen kansainvälisessä Pajulahti Games -turnauksessa. Aamupäivän ottelussa Suomi otti lukua Hollantia vastaan erin 0–3 (6–25, 14–25, 15–25). Iltapelissä Suomi puolestaan höykytti Iso-Britanniaa 3–0 (25–7, 25–15, 25–7).

– Ensimmäinen peli oli heikkoa, mutta Iso-Britannia-otteluun saatiin sairaana ollut Hanna-Maria Sariluoto takaisin. Tehtävät kentällä selkiytyivät ja luottamus omaan toimintaan palasi, Suomen valmentaja Timo Väre sanoi muistuttaen kuitenkin, että Iso-Britannia oli myös pelitaidoiltaan selkeästi Hollantia heppoisempi joukkue.

– Itseluottamus on tässä pelissä tärkeässä roolissa ja nyt saatiin sitä takaisin. Lauantaiaamuna vastaan tulee sitten Euroopan mestari Ukraina, joten katsotaan, miten siinä käy, Väre totesi virnistäen.

Iso-Britannian parhaat mahdollisuudet edes erävoittoon Pajulahdessa olivat ottelussa Suomea vastaan, eikä se ollut lähelläkään. Suomi panosti etenkin aloitussyöttöjen onnistumiseen ja varsinkin Marja Valkeavuori teki tuhojaan omilla aloitusvuoroillaan. Silti brittien päät eivät painuneet missään vaiheessa.

– Täytyy hattua nostaa Iso-Britannialle siitä, että ilmeet pysyivät iloisena ja tsemppi päällä, vaikka olivat paljon tappiolla. Siinä oli sitä urheilun iloa, josta monella muulla maalla olisi oppimista, Väre sanoi.

Lisätiedot ja tulospalveluwww.pajulahtigames.fi