Innostuisiko seurasi soveltavasta luistelusta? – koulutus- ja keskustelutilaisuus 19.3. Tampereella

Suomen Taitoluisteluliitto ja Varala-tiimi järjestävät soveltavaa luistelua käsittelevän maksuttoman koulutus- ja keskustelutilaisuuden lauantaina 19. maaliskuuta 2016 n. klo 13.00 Tampereen Hakametsän jäähallissa. Ennen tätä tilaisuutta Varala-tiimi järjestää taitoluistelun Special Olympics -kilpailut klo 11.30–13.00.

Soveltava luistelu tarjoaa kehitysvammaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden päästä mukaan taitoluistelun maailmaan ja kehittää taitojaan ammattitaitoisten ohjaajien johdolla.

Soveltavan luistelun toimintaa on harjoitettu ansiokkaasti jo vuosien ajan Suomessa. Tamperelainen Varala-tiimi on yksi tätä työtä tehneistä seuroista. Seuran luistelijat ovat osallistuneet menestyksekkäästi mm. Special Olympics -kilpailuihin.

Tampereen koulutus- ja keskustelutilaisuudessa kuullaan Special Olympics -urheilijoiden kokemuksia taitoluistelun merkityksestä heidän elämässään. Lisäksi Matti Putila, kahden vammaisurheilijan isä, kertoo valmennustoiminnasta seuran näkökulmasta ja päävalmentaja Tanja Töyrylä-Kannisto puolestaan valmentamisesta.

Soveltavan luistelun toimintaan on anottavissa mm. Ahos-apurahaa, joka on suunnattu vammaisurheilun ja -liikunnan alalla kouluttautumiseen. Ahos-apurahan haku on kahdesti vuodessa, helmikuun loppuun ja lokakuun loppuun mennessä. Apurahaa voi hakea mm. maaliskuussa 2017 Itävallassa järjestettäviin Special Olympics -talvimaailmankisoihin suuntautuvaan opintomatkaan.

Ilmoittautumiset Tampereen tilaisuuteen 25.2. mennessä ja lisätiedot: Taitoluisteluliitto, Lea Åman, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 040 535 4055