Sydän pysähtyi 28 minuutiksi, mutta nyt vantaalainen Jarmo Leväinen osallistuu EM-kilpailuihin kotikaupungissaan

Jarmo Leväinen

Tasan vuosi sitten vantaalainen Jarmo Leväinen makasi sairaalassa sydänkoneessa. Hänen kovia kokenut sydämensä oli lopullisesti romahtanut, siitä ei tulisi enää toimivaa. Nyt hän valmistautuu kuitenkin hyvää vauhtia kansainvälisiin urheilukisoihin, elinsiirron saaneiden EM-kilpailuihin Vantaalla 10.–17.7.2016.

– Sydämessäni oli ollut vikaa käytännössä koko elämäni ajan. Pari vuotta sitten todettiin, että sepelvaltimo on revennyt, mutta koteloitunut paikoilleen. Se aiheutti rytmihäiriöitä, Leväinen, 51, kertaa.

Viime vuoden toukokuussa sydän leikattiin.

– Sydän ei kestänyt leikkausta. Olin 11 päivää sydänkoneessa, jonka jälkeen onneksi sain uuden sydämen, Leväinen sanoo.

Hänen aiempi sydän oli kovaonninen. Leväinen on joutunut käymään läpi kolme riskialtista avoleikkausta, joista viimeisin siis viime toukokuussa. Kaikkein dramaattisin tilanne tuli vastaan 12 vuotta sitten Leväisen rakkaan harrastuksen jalkapallon parissa.

– Sydämeni pysähtyi 28 minuutiksi pelatessani jalkapalloa. Onneksi viereisellä kentällä sattui olemaan lääkäri, Leväinen muistelee.

Sen jälkeen Leväinen sai sydämentahdistimen, jota ei saa altistaa iskuille. Hän joutui luopumaan jalkapallon pelaamisesta ja judoharrastuksestaan.

Leväinen ryhtyi harrastamaan golfia, mutta viime vuosina kokonaisen golfkierroksen läpikäyminen kävi liian raskaaksi heikon sydämen vuoksi.

Heikoimmillaan Leväisen toimintakyky oli sydämensiirron jälkeen, kun hänen piti opetella kävelemäänkin uudelleen. Siinä vaiheessa alakulo oli kuitenkin jo kääntynyt toiveikkuudeksi, sillä pitkästä aikaa mentiin parempaan suuntaan.

– Pikku hiljaa se alkoi lyhyistä kävelylenkeistä. Leikkauksesta johtuen ylävartaloa ei saanut rasittaa, mutta elokuussa, pari kuukautta leikkauksen jälkeen kävin jo kuntosalilla tekemässä jalka- ja keskivartalotreeniä, Leväinen toteaa.

– Nyt voi jo sanoa, että kuntoni on parempi kuin mitä se on ollut kymmeneen vuoteen. Jalat eivät oikein kestä juoksemista, mutta muuten olen hyvässä kunnossa. Ja parasta on se, että tästä mennään vain parempaan suuntaan. Vuoden päästä tilanne voi taas olla jo ihan eri, hän jatkaa.

Leväinen on yksityisyrittäjä sisäremonttialalla. Vuoden 2016 aikana hän on jo pystynyt palaamaan töiden pariin, kun voi rakentaa itselleen sopivan työskentelyaikataulun.

Kotikaupungissaan Vantaalla järjestettävissä elinsiirron saaneiden EM-kilpailuissa heinäkuussa Leväinen osallistuu nykyiseen ykköslajiinsa golfiin sekä yleisurheilupäivänä kuulantyöntöön ja pallonheittoon.

Suomen joukkueen kokoonpano EM-kilpailuihin löytyy TÄÄLTÄ