Pääkaupunkiseudun urheiluseurat pääsevät tutustumaan elinsiirtourheilun erityispiirteisiin EM-kilpailuja järjestäessään

Vantaalla 10.–17. heinäkuuta järjestettävissä elinsiirron saaneiden Euroopan mestaruuskilpailuissa urheillaan 14 lajissa. Massiivisen kisakokonaisuuden järjestämiseen kisoista vastaava Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU saa korvaamatonta apua pääkaupunkiseudun urheiluseuroilta, jotka vastaava omalta osaltaan kunkin kilpailukokonaisuuden läpiviemisestä.

Valtaosa kisajärjestelyissä mukana olevista seuroista on Suomen Työväen Urheiluliiton Suur-Helsingin Piirin seuroja. Esimerkiksi kisojen loppupuolella järjestettävissä kaksipäiväisissä yleisurheilukilpailuissa (15.–16.7.) on mukana peräti viisi TUL:n seuraa: vantaalainen Rekolan Raikas, helsinkiläiset Kisa-Toverit ja Jyry, espoolainen Leppävaaran Sisu sekä kirkkonummelainen Veikkolan Veikot.

Pääpiirteittäin elinsiirron saaneiden arvokilpailuissa urheillaan kuten missä tahansa urheilukilpailuissa, mutta tiettyjä erityispiirteitä löytyy, etenkin kun Vantaan EM-kilpailut pitävät itseasiassa sisällään kahdet eri järjestön organisoimat kisat: Sydän- ja keuhkosiirrokkaiden EM-kilpailut sekä Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailut.

– Näillä kahdella eri kisalla on vähän toisistaan eroavia sääntöjä, esimerkiksi sydän- ja keuhkosiirrokkaiden puolella pelit pelataan paras kolmesta erästä -systeemillä, eli pelit voivat olla aika lyhyitä, toteaa Jarmo Siekkinen TIP-70 -seurasta, joka järjestää kisojen pöytätennisturnauksen Tikkurilan Trio Sport Centerissä tiistaina 12.7.

Siekkisen mukaan noin 100 pelaajan pöytätennisturnaus saadaan läpivietyä 12 pelipöydällä ja 18 tuomarilla sekä kolmella kilpailujohtoon kuuluvalla henkilöllä. Niin sanottuja kortillisia tuomareita ei kesäloma-aikaan ihan 18:aa saada paikalle, mutta Siekkinen lupaa tuomareiden olevan hyvin säännöt tuntevia lajiosaajia.

Keilailukilpailut järjestää Vantaan Keilaajat Viihdekeskus Flamingossa sijaitsevassa BowlCircuksessa. Seuran kotihalli on Tikkurilassa, mutta keilailu kuuluu EM-kilpailujen suosituimpiin lajeihin, joten kilpailut vietiin 20-rataiseen BowlCircus Flamingoon.

– Flamingossa on järjestetty aiemmin SM-kisatkin, joten se on oikein hyvä paikka kisoille, vaikka onkin tunnettu paremmin viihdekeilauksesta, Vantaan Keilaajien Jouni Jokisalo sanoo.

EM-kilpailuissa keilataan kahtena päivänä: torstaina 14.7. molempien EM-kilpailujen singlekilpailut ja perjantaina 15.7. Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien EM-kilpailujen parikilpailut.

– EM-kilpailujen keilailukisat eroavat tavallisista kilpailuista lähinnä siinä, että kilpaillaan ikäluokissa sen sijaan, että käytössä olisivat tasoitukset, toteaa Jokisalo.

Esimerkiksi tulospalvelulle kahdet eri kisat ja lukuisat eri ikäluokat aiheuttavat omat haasteensa, mutta kisajärjestelyistä vastaavilta seuroilta löytyy runsaasti kokemusta kilpailujen järjestämisestä.

– Uskon, että hyvä tästä tulee, TIP-70:n Siekkinen vakuuttaa.

Lajit ja niiden järjestäjäseurat

  • Keilailu – Vantaan Keilaajat
  • Lentopallo – Korson Veto
  • Pöytätennis – TIP-70
  • Salibandy – Korson Kaiku
  • Sulkapallo – Backaksen Isku
  • Tennis – Valko-Pallo
  • Uinti – Vanders
  • Pyöräily – Korson Kaiku, Let’s Go, Helsingin Työväen Luistelijat
  • Yleisurheilu, katujuoksu, petanque – Rekolan Raikas, Helsingin Kisa-Toverit, Helsingin Jyry, Leppävaaran Sisu, Veikkolan Veikot
  • Dartsin järjestämisestä vastaa Suomen Dartsliiton Eteläinen piiri ja golf järjestetään yhteistyössä Golf Talman kanssa.

Lisätiedot EM-kilpailuistawww.vantaa2016.fi