Rio 2016: Leo-Pekka Tähdelle neljäs peräkkäinen paralympiakulta, Latikka kuudes

Leo-Pekka Tähti Rio
Ateenassa, Pekingissä ja Lontoossa 100 metrin kelauksen kultaa ottanut Leo-Pekka Tähti teki historiaa voittamalla neljännen peräkkäisen paralympiakultansa Riossa. Tähden startti oli tuttuun tapaan vahva ja hän johti reilusi 60 metrin kohdalla. Lopussa Kiinan Yang Liu sai Tähteä kiinni hieman, mutta voitto oli kuitenkin lopulta varsin ylivoimainen aikojen ollessa 13,90 ja 14,10 Tähden hyväksi.

– Sain pidettyä pään kasassa sen todella helpon ja hyvänoloisen alkuerän kelauksen jälkeen. Startti oli hyvä kuten minulla yleensä, lopussa kiinalainen tuli hieman kovempaa, totesi onnellinen Tähti.

Tähden harjoituskausi ei ole ollut helppo. Siihen on mahtunut monenlaisia vastoinkäymisiä ja kyynärpääleikkaus. Valmistautumisaika Rion kisoihin leikkauksen jälkeen ei ollut pitkä.

– Tämä on kyllä huima juttu ottaen huomioon menneen vuoden. Nyt voi kyllä sanoa, että harjoittelussa ja kuntoutuksessa on tehty vain oleellisia asioita. Mitään ei olisi oikeastaan voinut tehdä paremmin. Suuret kiitokset kaikille fysioterapeuteille ja erityisesti omalle valmentajalle Juha Flinckille, päättää Tähti.

Niko Salomaa paralympiapurjehduksen kahdeksas

Niko Salomaa sai pidettyä lauantain finaalilähdössä kokonaiskilpailun kahdeksannen sijan. Perjantaina Salomaa purjehti hyvät lähdöt ja nousi sijalta 10 kiinni pistesijaan. Finaalilähdön alku oli hankala, mutta Salomaa sai korjattua tilannetta loistavan lopun ansiosta ja oli finaalilähdön yhdeksäs.

– Olen pistesijaan todella tyytyväinen. Tämän päivän lähtö oli härdelliä, kun virrat olivat todella voimakkaat. Lähdössä virta painoi venettä, enkä saanut sujuvaa starttia. Sen jälkeen sain pidettyä oman strategian ja loppu meni paremmin, Salomaa kuvailee.

Purjehdusta ei nähdä Tokion paralympialaisissa ja Salomaa on luonnollisesti pahoillaan asiasta.

– Jatkan uraani vuosi kerrallaan. Uskon että purjehdus on jälleen 2024 mukana. Purjehdus on siitä upea laji, että vammaiset ja vammattomat pystyy kilpailemaan samoissa kilpailuissa tasavertaisesti.

Ollanketo-Martikainen kymmenensiä maantieajossa

Pyöräilijä Jarmo Ollanketo sijoittui pilottinsa Tommi Martikaisen kanssa näkövammaisten (B) luokan maantieajon kymmenenneksi. Eroa kisan voittaneeseen Hollannin Vincent ter Schureen kertyi n 95 kilometrin reitillä reilut viisi ja puoli minuuttia. Kilpailun kovuutta kuvastaa se, että 22 matkaan lähteneestä parista vain 15 pyöräili maaliin saakka. Ollanketo oli tyytyväinen ajoon, vaikka kymmenes tila ei ollut sitä mitä tandempari tavoitteli.

– Hyvä ajo oli, yllättävän hyvin jaksettiin mäetkin ylös. Täytyy tyytyväinen olla, ajo tuntui paljon paremmalta kuin tempopäivänä, Ollanketo kuvailee ja viittaa keskiviikkona ajettuun maantiepyöräilyn aika-ajoon, jossa ei saanut tehoja toivomalla tavalla irti.

Kilpailun alussa Irlannin kakkospari oli parhaimmillaan 1.40 minuutin karkumatkalla muista, mutta meno pysähtyi reitin ensimmäiseen jyrkkään nousuun, jossa kuusi pyörää irtaantui muista. Ollanketo ja Martikainen kamppaili loppukilpailun sijoista 7–11 ja olivat pitkään kiinni kahdeksannessa sijassa. Pilotti Tommi Martikaisen selkäkipu äityi lopussa sen verran pahaksi, että sijoitus tippui kymmenenneksi.

Antti Latikka rohkealla uinnilla finaalin kuudes

Antti Latikka selvitti tiensä ainoana suomalaisena paralympiauintien finaaliin heikkonäköisten S13-luokan selkäuinnin 200 metrin finaalissa. Latikka ui alkuerissä ennätyksensä 1.01,93 Finaaliuinnissa Latikka lähti terävästi liikkeelle, mutta jäi lopussa ja ui ajan 1.02,84. Se riitti finaalin kuudenteen sijaan. Kilpailun voitti Valkovenäjän Ihar Boki ui finaalissa huikean maailmanennätysajan 56,68. Kaikki mitalistit uivat alle minuutin. Finaaliuinti herkisti espoolaisuimarin.

– Oli unohtumaton uinti. Olen ylpeä siitä, että lähdin tekemään rohkeaa uintia ja annoin kaikkeni. Jää hieno muisto, jos tämä jää viimeiseksi arvokilpailuinniksi. Hienot kolmannet paralympialaiset, meillä on upea Suomen joukkue ja loistava yhteishenki. Kilpauinnin suhteen joudun miettimään tarkasti jatkoa, migreenistä kärsivä Latikka toteaa.

Tuskainen Toni Piispasen kuudenneksi 400 metrillä

Rion paralympialaisissa 100 metrillä neljänneksi jäänyt Toni Piispasen jäi kuudenneksi T51-luokan 400 metrillä. Kilpailu oli tuskainen kipeytyneen olkapään takia lämmittelykentältä alkaen. Voiton vei odotetusti Belgian Peter Genyn uudella paralympiaennätyksellä 1.20,82. Genyn oli nopein Riossa myös 100 metrillä. Piispanen jäi sekunteja omasta ennätyksestään ajalla 1.30. Piispasen olisi pitänyt olla ennätyskunnossa yltääkseen mitaleille.

Olkapäävamma on oireillut Dohan MM-kilpailuista 2015 alkaen. Siellä Piispanen oli 100 metrillä toinen ja 400 metrillä kolmas.

– Tuskaista oli. Oli lähellä, etten olisi lähtenyt ollenkaan kisaamaan. Jo lämmittelyssä olkapää tuntui todella pahalta. Pystyin 200 metriä kelaamaan jotenkuten, sitten oli vaan sinniteltävä maaliin. Vasemmassa kädessä oli hyvä tuntuma, mutta ei voi mitään.

Belgian Genyn oli riemuissaan toisesta kultamitalistaan. Rion paralympialaiset ovat hänen ensimmäiset. Belgialaisella on pitkä tausta pyörätuolirugbyssa, samoin kuin Piispasella. Piispanen saavutti Lontoossa paralympiakultaa ja on saavuttanut useita arvokilpailumitaleja.

– Harmittaa, että näin kävi paralympialaisissa. Harjoituskaudella oli vain treenattava ja olkapää pidettiin treenikunnossa. Herkistelyaika sitten toi ongelman isommin esille. Leikkausajasta on jo sovittu ortopedin kanssa ja sitten mietin tulevaisuutta. Syksyllä on ratkaisujen aika, Piispanen toteaa.

Paralympiakomitean tiedote, kuva: Harri Kapustamäki