Paralympiamitalisteille tuntuvat bonusrahat

Rio avajaiset Suomen joukkue

Suomen Paralympiakomitean hallitus on tehnyt päätöksen Rion paralympiamitalistien palkitsemisesta. Kultamitalisti Leo-Pekka Tähti palkitaan 15 000 eurolla, hopeamitalisti Marjaana Heikkinen 10 000 eurolla ja pronssimitalisti Henry Manni 5 000 eurolla. 20 000 euroa tästä summasta kustantaa Validia Asumisen valmennusrahasto ja loppuosaa tukee Paralympiakomitean yhteistyökumppani asianajotoimisto Borenius Oy. Tuki maksetaan urheilijoille Suomen urheilijoiden tukisäätiön valmennusrahaston kautta.

Rion paralympialaisissa ensikertalainen Manni kelasi pronssia T34-luokan 100 metrillä ja Tähti kelasi neljännen perättäisen kultamitalin T54-luokan 100 metrillä. Hopeaa saavutti keihäänheittäjä Marjaana Heikkinen.

Bonusrahojen summasta päätettiin vasta Rion paralympialaisten jälkeisessä hallituksen kokouksessa, joten asia tuli urheilijoille osittain yllätyksenä.

– En osannut odottaa bonusta, ja aluksi se tuntui jopa epätodelliselta, Heikkinen hymähtää.
– Onhan raha ennen kaikkea helpotus, jopa elinehto, että pystyn aloittamaan uuden kauden. Kaikki yhteistyösopimukset ovat katkolla ja nyt pystyn rauhassa aloittamaan uuden rakentamisen. Näen tämän myös arvostuksenosoituksena paralympiaurheilijoille, syvä kumarrus kuuluu tahoille, jotka tämän mahdollistaa, hopeamitalisti jatkaa.

Marjaana Heikkisen seuraava päätähtäin on Lontoon 2017 yleisurheilun MM-kilpailut. Hän laskee, että kauden budjetti on minimissään 20 000 euroa.

– Bonusraha menee kehonhuoltoon, kahteen keihääseen, leireihin, heittotuolin säätöihin, kulkemiseen ja avustajan kuluihin. Eli kaikkeen konkreettiseen. Tämä on hyvä pesämuna ja tärkeää on saada lähteä kauteen yksi iso huoli vähemmän, Heikkinen kiittelee.

Paralympiajoukkueen johtaja ja Paralympiakomitean valmennuspäällikkö Kimmo Mustonen on tyytyväinen, kun bonusrahat löytyivät yhteistyökumppaneiden kautta.

– Haluan kiittää yhteistyökumppaneita erittäin tärkeästä tuesta Rion paralympiamenestykseen liittyen. Tämä toimii hyvänä esimerkkinä tulevaisuuttakin ajatellen, Mustonen kommentoi.

Validia Asuminen on yhteiskunnallinen yritys, joka tekee suomalaista yhteiskuntaa hyödyttävää työtä edistämällä vammaisten ihmisten turvallista asumista.

– Haluamme tukea vammaisurheilua sekä kannustaa menestyneitä ja esimerkillisiä urheilijoita, kertoo Validia Asumisen toimitusjohtaja Päivi Harmaakorpi.

Paralympiakomitean tiedote