Pajulahti Games 2017: Istumalentopallonaiset voittivat trillerin ja saivat pronssia

Suomen naisten istumalentopallojoukkue päätti Pajulahden turnauksen oikeaan trilleriin. Suomi voitti Venäjän kakkosjoukkueen erin 3–2 (15–25, 25–19, 25–20, 23–25, 15–13) ja sijoittui turnauksessa kolmanneksi Venäjän ykkösjoukkueen ja Hollannin jälkeen.

– Ensimmäisessä erässä olimme ihan unessa. Kaveri alkoi pommittaa palloja ja meidän pelaajat katselivat toisiaan, että kenen piti ottaa. Sitten päästiin peliin mukaan ja viidennet eräthän ovat melkein arpapeliä. Rohkeampi lopulta voitti ja nyt se oltiin me, istumalentopallonaisten päävalmentaja Timo Väre totesi.

Turnauksessa ei pelattu mitalipelejä, vaan pelkästään yksinkertainen sarja. Kaksi parasta joukkuetta, Venäjä I ja Hollanti kuitenkin kohtasivat turnauksen viimeisessä ottelussa. Väre totesi lauantaina, että Venäjällä on tarvittaessa varaa hieman kiristää ruuvia, kun Suomi oli ollut melko lähellä erävoittoa keskinäisessä ottelussa. Hollantia vastaan tätä ruuvinkiristämistä oli ilmeisesti harrastettu, sillä erälukemat olivat murskaavat itänaapurin ykkösjoukkueelle: 3–0 (25–12, 25–14, 25–12).

Istumalentopalloturnauksen kaikki tulokset